Visuveden kääntösiltaa ei tällä hetkellä avata korkeampia huviveneitä varten. Autoliikenne sillan yli sujuu normaalisti." /> Visuveden kääntösiltaa ei tällä hetkellä avata korkeampia huviveneitä varten. Autoliikenne sillan yli sujuu normaalisti." />

YLE


Visuveden sillan rikkoutuminen on jumittanut Tampereen ja Virtojen väliä kulkevan sisävesialus Tarjanteen perjantaina Virroille, mistä alus ei edelleen ole päässyt liikkeelle.

Keskiviikkoon mennessä kääntösilta Ruovedellä on saatu osittain auki vesiliikenteelle, mutta korjaustyöt jatkuvat yhä keskiviikkona, mutta ammattiliikenne päästetään nyt sillasta läpi.

Tarjanne pysyy satamassa silti myös keskiviikkona, sillä aikataulun mukaan keskiviikkoisin matka kulkisi Tampereelta Virroille. Tarkoitus on palata normaaliin aikatauluun torstaina, kertoo Hopealinjojen toimitusjohtaja Mari Vuorinen.

- Huomenna Tarjanne starttaa, jos me saamme sataprosenttisen varmuuden sillan toimivuudesta.

Vuorinen sanoo, että siltajumi osui pahaan aikaan. Hopealinja liikennöi väliä neljä kertaa viikossa. Siltajumin vuoksi ajamatta jää näillä näkymin kaksi vuoroa.

- Onhan tämä suuri harmi ollut. Keskikesästä kun puhutaan, on kyse kiivaimmasta risteilykaudesta. Pelkästään se, että kaksi lähes täyteen myytyä risteilyä jää ajamatta tarkoittaa, että joudutaan aika paljon soittelemaan ja sumplimaan.

Lauantaina yhtiö joutui myös järjestämään bussikuljetuksia matkustajille, jotka olivat jo ehtineet tulla satamaan.

- Tukkukuormat meni tietysti pilalle. Kyllä tässä lyhyessä ajassa ehtii aika paljon aiheutua, Vuorinen sanoo.

Vuorinen ei lähde tässä vaiheessa arvioimaan, kuinka iso lasku yllätyspysäyksestä aiheutuu.

Korkeat huviveneet eivät pääse läpi

Sillan mekanismin vikaantuminen sulki tien 66 viime viikon perjantaina useiksi tunneiksi. Silta saatiin tuolloin avattua tieliikenteelle, mutta korjaustyöt jäivät myöhempään.

Väylävirastolta kerrotaan, että siltaa ei nyt avata korkeampaa veneliikennettä varten.

- Tällä rajoituksella pyritään siihen, että tieliikennettä ei riskeerata, kertoo Väyläviraston kanavien ja vesiväylänpidon asiantuntija Sami Rasa.

Matalammat alukset, kuten moottoriveneet, mahtuvat kulkemaan sillan alta.

Perjantai-iltana alkaneen vian korjaus on edelleen käynnissä, mutta tarkkaa arviota korjauksen valmistumisesta ei vielä ole.

- Tämän aamupäivän aikana etsitään varaosia, että puolen päivän jälkeen tiedetään tarkemmin aikataulua, että milloin kunnostustyöt jatkuvat, kertoo Sami Rasa.

Korjaustyö saattaa vaatia myös tieliikenteen keskeytyksiä, mutta nämä ajoitetaan yöaikaan haitan minimoimiseksi.

Vian aiheuttajaksi on selvinnyt kääntösillan nostokoneistossa ilmennyt hydrauliikan toimintahäiriö.

Lisää Pirkanmaan uutisia Ylen nettisivuilla ja Yle Areenassa. Kuuntele, katsele ja lue, mitä lähelläsi tapahtuu.

Onko sinulla uutisvinkki tai kuvasitko uutistilanteen? Lähetä vinkki tampere@yle.fi.

Mitä ajatuksia juttu herätti? Voit kommentoida torstaihin kello 23:een.

Lue myös:

Visuveden kääntösillan liikenne katkaistaan ajoittain tiistain ja keskiviikon välisenä yönä korjauksen takia

mercredi 6 juillet 2022 14:15:00 Categories: YLE vesiliikenne

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.