KKO:n mukaan isäpuoli ei tarkoittanut surmata tyttöä eikä hän ollut harkinnut tekoa etukäteen." /> KKO:n mukaan isäpuoli ei tarkoittanut surmata tyttöä eikä hän ollut harkinnut tekoa etukäteen." />
Korkeimman oikeuden mukaan 16-vuotiaan tytärpuolensa vuonna 2018 Nurmijärvellä tukehduttanut mies ei syyllistynyt murhaan.
Uhri oli vakavasti sairas eikä sen vuoksi pystynyt puolustautumaan. KKO:n mukaan teko ei kuitenkaan ollut erityisen raaka tai julma.
Mies syyllistyi murhan sijasta tappoon, korkein oikeus katsoi tänään keskiviikkona antamassaan ennakkopäätöksessä.
KKO:n arvioitavana oli se, täyttyikö miehen teossa murhan erityisen raaka tai julma tekotapa. KKO:n mukaan näin ei ollut.
KKO:n mukaan mies ei tarkoittanut surmata tyttöä eikä hän ollut harkinnut tekoa etukäteen, vaan se oli ilmeisesti reaktio tytön huutamiseen ja siihen, ettei mies saanut tätä rauhoittumaan. KKO huomioi myös sen, että väkivalta kesti lyhyen aikaa.
- Tekoa voidaan pitää jonkinasteista julmuutta osoittavana sillä perusteella, että se on kohdistunut puolustuskyvyttömään, vakavasti sairaaseen lapseen, jonka hoidosta (mies) on ollut vastuussa. Tällainen puolustuskyvyttömyys ei kuitenkaan yksin riitä siihen, että tekoa olisi pidettävä tapporikoksina syyksi luettavista teoista poikkeavalla erityisen julmalla tavalla tehtynä, KKO katsoi tuomiossaan.
Myös Itä-Uudenmaan käräjäoikeus oli aikanaan tuominnut miehen taposta, mutta Helsingin hovioikeus katsoi teon olleen murha.
Hovituomion mukaan uhrin äiti ja mies olivat tunteneet toisensa nuoruudesta lähtien, alkaneet seurustella kesällä 2018 ja menneet naimisiin samana syksynä.
Tekopäivänä marraskuussa 2018 mies oli tarjoutunut hoitamaan tyttöä, jotta nainen saisi levätä. Oikeuden mukaan kyseessä oli toinen kerta, kun mies oli uhrin kanssa yksin yön yli.
Mies kertoi laittaneensa tytön nukkumaan iltakahdeksalta, juoneensa alkoholia, ottaneensa lääkkeitä ja lähteneensä ravintolaan. Kun hän palasi asunnolle puoliltaöin, tyttö alkoi huutaa.
Mies oli mennyt tytön luo rauhoittamaan tätä, mutta ei ollut onnistunut ja oli huudon estääkseen painanut käden tämän suun eteen. Hovioikeuden mukaan mies oli samalla pitänyt kiinni uhrin käsistä ja painanut tätä voimakkaasti rintakehän yläosasta.
Sairautensa vuoksi uhrin puolustautumismahdollisuudet olivat hovioikeuden mukaan hyvin rajalliset.
Teon jälkeen mies laittoi viestejä ja soitti kolmelle eri ihmiselle. Hätäkeskukseen hän soitti vasta varttia vaille kaksi. Kun ambulanssi saapui paikalle, uhri löytyi makuuhuoneen lattialta.
Miehen veren alkoholipitoisuudeksi mitattiin vielä aamuneljältä 1,46 promillea, minkä lisäksi hänen veressään oli rauhoittavaa lääkeainetta.
Äidin ja todistajien mukaan isäpuolen ja lapsen välit olivat hyvät, eikä hovioikeus löytänyt näyttöä suunnitelmallisuudesta.
Hovioikeuden mukaan teko oli kuitenkin erityisen raaka, julma sekä kokonaisuutena arvostellen törkeä, minkä vuoksi hovioikeus tuomitsi miehen murhasta elinkautiseen vankeuteen.
KKO kumosi hovituomion ja tuomitsi Olli-Pekka Lehdon, 39, taposta, huumausaineen käyttörikoksesta ja kahdesta maksuvälinepetoksesta yhteiseen kymmenen vuoden vankeusrangaistukseen.
TetraSys Oy.