Soundi

Carlos Santanan keikka keskeytyi dramaattisesti - Kitaralegenda lyhistyi lavalle kesken esityksen

Soundi - logo Soundi 06.07.2022 10:35:59 Pop Media
Carlos Santana.

Kitaristi kärsi vakavasta nestehukasta, tiedotti Santanan edustaja.

Veteraanikitaristi Carlos Santana, 74, tuupertui lavalle tajuttomana tiistai-iltana (5.7.) Michiganissa esiintyessään. Tapauksesta uutisoi Ultimate Classic Rock.

Santana-yhtyeen keikkaa oli ehtinyt kulua jo 55 minuuttia, kun Santana istahti Joy-kappaleen aikana rumpuraiserille ja menetti tajuntansa. Esiintyminen keskeytettiin välittömästi ja lääkintähenkilökunta riensi kitaristin avuksi. UCR:n raportin mukaan paikalle kannettiin näköesteeksi lakana ja hieman myöhemmin kiertuemanageri Paul Rickert kertoi yleisölle, mitä tapahtui.

Noin 20 minuuttia Santanan tuupertumisesta hänet kannettiin paareilla pois lavalta. Tässä vaiheessa kitaristi oli jo palannut tajuihinsa ja vilkutti yleisölle.

"Rocklegenda Carlos Santana uupui kuumuudesta ja kärsi nestehukasta Michiganin-konsertissaan tiistaina. Kitarasuuruus joutui keskeyttämään konserttinsa Pine Knob -teatterissa, josta hänet vietiin tarkkailtavaksi McLaren Clarkstonin sairaalaan. Hän voi jo hyvin", Santanan manageri Michael Vrionis julkaisi myöhemmin tiedotteen.

"Kiitos kaikille arvokkaista rukouksistanne. Cindy (Santanan vaimo) ja minä voimme hyvin ja otamme rauhallisesti. Unohdin syödä ja juoda vettä, joten sain nestehukan ja pyörryin. Siunauksia teille kaikille", Santana itse lähetti myöhemmin itse terveisiä seuraajilleen Facebookissa.

Konserttia seuraamassa ollut UCR:n toimittaja kuvaili keikkapaikalla olleen todella kuumaa ja kosteaa, minkä vuoksi myös monet katsojat tarvitsivat ensiapua.

Alla Fox Detroitin uutispätkä ja videokuvaa tapahtuneesta.

Lue myös: Santanan terveydentilasta on liikkunut huolestuttavia huhuja, kitaristi haluaa nyt itse kertoa tilanteesta

mercredi 6 juillet 2022 13:35:59 Categories: Soundi

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa
NorpaNet Beta 1.1.0.18818 - Firebird 5.0 LI-V6.3.2.1497

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.