Yhtä ihmistä on syytetty yleisvaaran tuottamuksesta tai vaihtoehtoisesti varomattomasta tulen käsittelystä. Palo sai syyttäjän mukaan alkunsa tup" /> Yhtä ihmistä on syytetty yleisvaaran tuottamuksesta tai vaihtoehtoisesti varomattomasta tulen käsittelystä. Palo sai syyttäjän mukaan alkunsa tup" />

YLE


Oulun käräjäoikeus antaa tänään tiistaina ratkaisunsa Kalajoen metsäpaloa koskevista rikossyytteistä. Syyttäjän mukaan viimekesäinen metsäpalo sai alkunsa tupakoinnista.

Yhtä ihmistä on syytetty yleisvaaran tuottamuksesta tai vaihtoehtoisesti varomattomasta tulen käsittelystä. Syyttäjän mukaan kyse ei ole ollut tahallisesta toiminnasta vaan huolimattomuudesta.

Metsäpalo alkoi Kalajoen Rautiossa sijaitsevalta Mutkalammin tuulipuiston työmaalta. Syytetty työskenteli työmaalla. Hän on kiistänyt syytteen.

Myös syytetyn työnantaja katsoo, että metsäpalo ei ole johtunut työntekijän huolimattomuudesta.

Syyttäjä vaatii epäillylle tekijälle ehdollista vankeusrangaistusta tai vaihtoehtoisesti tuntuvaa sakkorangaistusta.

Osa korvausvaatimuksista on kohdistettu syytettyyn, osa hänen työnantajaansa. Yhteensä korvausvaatimusten määrä on noin 76 000 euroa.

Viimekesäisessä palossa tuhoutui yli 200 hehtaaria metsää. Metsäpaloa edelsi pitkä helle- ja kuivuuskausi. Kukaan ei loukkaantunut palossa, mutta se aiheutti suuret taloudelliset vahingot.

Metsäpalo oli yksi suurimmista Suomessa viime vuosikymmeninä. Pelastuslaitos sammutti paloa kahden viikon ajan.

Aiemmin aiheesta:

Kalajoen suuresta metsäpalosta vaaditaan ehdollista vankeutta tai tuntuvia sakkoja - syttymissyyksi epäillään tupakantumppia ja huolimattomuutta

Seuraa mitä lähelläsi tapahtuu. Lue ja katso lisää uutisia Pohjois-Pohjanmaalta.

mercredi 6 juillet 2022 10:10:15 Categories: Kalajoki YLE

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.