Ilta Sanoma

Chicagon joukkoampumisesta epäilty mies vaikuttaa olleen pakkomielteinen ampumisesta ja raa'asta väkivallasta. Poliisin mukaan epäilty oli pukeutunut naistenvaatteisiin ja kätkeytyi paon aikana väkijoukkoon.

Joukkoampumisesta epäilty mies käyttää itsestään artistinimeä Awake the Rapper.

Joukkoampumisesta epäilty mies käyttää itsestään artistinimeä Awake the Rapper. Kuva: Chris Riha / ZUMA / MVPHOTOS, Reuters

Maanantaina Chicagossa tapahtuneesta joukkoampumisesta epäilty mies on amatööriräppäri, joka on julkaissut raakoja ja väkivaltaisia musiikkivideoita YouTube-kanavalleen.

Asiasta uutisoivat muun muassa The Washington Post ja Daily Beast.

Epäilty on 21-vuotias Robert E. Crimo. Hän käyttää artistinimeä Awake the Rapper. CNN:n mukaan poliisi kertoi aiemmin Crimon iäksi 22 vuotta, mutta korjasi iän tiistaina. Osa yhdysvaltalaismedioista uutisoi Crimon iäksi yhä 22 vuotta.

Crimon musiikkivideot ovat animaatioita ja ne ovat täynnä väkivaltaista kuvastoa ja joukkoampumisfantasiaa. Eräässä videossa kuvataan esimerkiksi sitä, kun poliisi tappaa aseistettua miestä.

Crimo julkaisi vuosi sitten blogiinsa videon Highland Parkista paraatireitin pääkadulta, jossa hänen epäillään nyt ampuneen useita ihmisiä, kertoo Daily Beast.

Lue lisää: Tämä Chicagon epäillystä ampujasta tiedetään nyt

Yhden videon otsikossa viitataan Daily Beastin mukaan Lee Harwey Oswaldiin, joka salamurhasi presidentti John F. Kennedyn ja dallasilaisen poliisin J. D. Tippitin 22. marraskuuta 1963.

"Toy Soldier" -nimisen kappaleen musiikkivideo pitää sisällään animaation raskaasti aseistetusta ampujasta, joka menee sisään kouluun aseen kanssa ja avaa tulen.

CNN:n mukaan Youtube ja Spotify ovat poistaneet palveluistaan epäiltyyn liittyviä sisältöjä. The Guardianin mukaan myös Instagram ja Twitter ovat sulkeneet miehen käyttäjätilit.

Crimon sosiaalisesta mediasta on selvinnyt, että hän harrastaa videopelien pelaamista ja seuraa ammattilaispainia.

Yhdessä Twitterissä julkaistussa kuvassa Crimo on kietonut entisen Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin lipun ympärilleen viitaksi. Toisessa kuvassa hän on pukeutunut FBI-lakkiin.

Useimmilla Crimon sosiaalisen median sivuilla sekä useissa hänen videoissaan on upotettuna symboli, joka muistuttaa äärioikeistolaisen Suomen Sisu -yhdistyksen käyttämää symbolia, Daily Beast kertoo. Crimo ei kuitenkaan mainitse yhdistyksen nimeä.

Poliisin mukaan virkavalta ei ollut saanut vihjeitä Crimon julkaisemista videoista etukäteen, kertoo The Guardian.

Epäillyn julkaisemissa musiikkivideoissa kuvataan väkivaltaa animaatioiden kautta.

Epäillyn julkaisemissa musiikkivideoissa kuvataan väkivaltaa animaatioiden kautta. Kuva: Reuters

Viranomaisten mukaan epäillyn uskotaan naamioituneen naisten vaatteisiin joukkoampumisen aikana, kertovat BBC ja CNN. Tällä tavoin epäillyn uskotaan yrittäneen peittää kasvotatuointinsa ja henkilöllisyytensä. Teon jälkeen epäilty pakeni paikalta sulautumalla ihmismassan sekaan.

Poliisi uskoo, että epäilty käveli veriteon jälkeen äitinsä kotiin, josta hän jatkoi myöhemmin matkaansa autolla.

Poliisi otti Crimon kiinni Highland Parkin pohjoispuolella lyhyen takaa-ajon päätteeksi varhain tiistaina Suomen aikaa. Poliisi kertoi ennen Crimon kiinniottoa uskovansa tämän olevan aseistettu ja "erittäin vaarallinen". Poliisin mukaan mies suunnitteli tekoaan viikkoja.

Maanantaina Yhdysvaltain itsenäisyyspäivän paraatin yhteydessä Chicagon esikaupunkialueella tapahtuneessa joukkoampumisessa surmattiin ainakin kuusi ihmistä. Lisäksi 38 ihmistä vietiin sairaalahoitoon. CNN:n mukaan kahdeksan henkilöä oli yhä sairaalassa tiistai-iltana Suomen aikaan.

Viranomaisten mukaan uhrit valikoituvat sattumanvaraisesti, eikä viitteitä rasistisesta tai uskonnollisesta motiivista ole, BBC kertoo. Teon aikaan mies piilotteli katolla ampuen sieltä yli 70 laukausta. Poliisin mukaan tekoaseena toiminut kivääri oli laillisesti hankittu.

Epäillyn saamia syytteitä ei vielä julkaista. Poliisin tiedottajan mukaan tapauksen tutkijat käyvät yhä tietoja läpi ja keskustelevat niistä sekä rikossyytteistä osavaltion lakimiehen kanssa, kun he ovat siihen valmiita. Asiasta kertoo CNN.

Ilta Sanoma
mercredi 6 juillet 2022 01:21:00 Categories: Ilta Sanoma Ulkomaat

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.