Ilta Sanoma

Suomalaishyökkääjän työnantaja vaihtunee ensi kaudeksi.

Jesse Puljujärvi ei halua jatkaa Edmontonissa, väittää lähde.

Jesse Puljujärvi ei halua jatkaa Edmontonissa, väittää lähde. Kuva: AFP / Lehtikuva via STT-Lehtikuva

Sportsnetin kolumnistin Mark Spectorin mukaan on pommin varmaa, että Jesse Puljujärvi siirtyy NHL:n varaustilaisuuden aikoihin toiseen seuraan Edmonton Oilersista.

- (Edmontonin GM) Ken Hollandilla on useita rautoja tulessa Puljujärven ja Tyson Barrien suhteen, Spector kirjoitti Twitterissä.

- Kuulostaa siltä, että puheet muuttuvat todellisiksi kaupoiksi, hän lisäsi.

Spector kirjoitti jo aiemmin, että Puljujärvi haluaisi pois Edmontonista ja seura olisi myös valmis kauppaamaan hänet. GM Holland on kuitenkin todennut haluavansa Puljujärvestä kelvollisen korvauksen.

Puljujärvi pelasi Oilersin organisaatiossa kaudet 2016-19, kunnes palasi reilun kauden ajaksi Oulun Kärppiin. Syksyn 2020 jälkeen hän on pelannut tippapaidassa 120 ottelua tehoin 29+32=61.

Myös ESPN:n asiantuntija Kevin Weekes arvioi Twitterissä, että Edmonton on aktiivisesti kauppaamassa Puljujärveä.

- Minulle kerrotaan, että Edmonton Oilers kauppaa aktiivisesti Puljujärveä ja markkinoilla on jonkinlaista kiinnostusta, Weekes kirjoitti.

Joissakin spekulaatioissa uudeksi työnantajaksi on väläytelty Carolina Hurricanesia, jossa Puljujärvi pääsisi jälleen junioriaikojen ketjukaverinsa Sebastian Ahon vierelle.

Suomalaishyökkääjän lisäksi Oilersin sanotaan olevan valmis kauppaamaan myös tehopuolustajansa Tyson Barrien, joka keräsi viime kaudella 73 ottelussa 7+34=41 tehopistettä.

Ilta Sanoma
mercredi 6 juillet 2022 01:09:00 Categories: Ilta Sanoma NHL

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.