Kolmen ihmisen surmasta epäilty 22-vuotias tanskalaismies määrättiin tutkintavankeuteen psykiatriselle osastolle. Hänen kerrotaan yrittäneen otta" /> Kolmen ihmisen surmasta epäilty 22-vuotias tanskalaismies määrättiin tutkintavankeuteen psykiatriselle osastolle. Hänen kerrotaan yrittäneen otta" />

YLE


Tanska järkyttyi perin pohjin sunnuntain ampumisesta suositussa ostoskeskuksessa Kööpenhaminassa.

Kolme ihmistä kuoli ja kolme haavoittui vakavasti Field´s-kauppakeskuksessa Amagerin kaupunginosassa. Kaksi kuolleista oli teini-ikäisiä.

Surmatyö on herättänyt pohdinnan mielenterveysongelmista kärsivien hoidosta.

Tanskan yleisradioyhtiön tietojen mukaan epäilty oli soittanut kriisipuhelimeen ennen hyökkäystä, mutta puhelu ei olisi mennyt läpi. Poliisi ei ole vahvistanut tätä tietoa.

Mies oli poliisin mukaan mielenterveyspalvelujen asiakas ja saanut apua niin sanotun SSP-järjestelmän kautta. Se on tarkoitus ennaltaehkäistä väkivaltaa koulujen, sosiaali- ja terveyspalvelujen sekä poliisin yhteistyönä.

Psykiatrian vuodepaikkoja ei ole tarpeeksi

Ei ole varmaa, että psykiatrisen hoidon virheet vaikuttivat sunnuntaisin surmiin, mutta psykiatria on Tanskassa ollut pitkään paineen alla, sanovat asiantuntijat.

Psykiatrian professori Poul Videbech sanoo Tanskan yleisradioyhtiön DR:n haastattelussa, että Tanskassa ei ole tarpeeksi vuodepaikkoja psykiatrista hoitoa tarvitseville.

- Psykiatria on yksinkertaisesti polvillaan. Tämä lisää riskiä siihen, että apua pyytävä ei sitä saa, Videbeck sanoo.

Ihmiset halaavat toisaan lasiovien edustalla.
Poliisi sai ampuja nopeasti kiinni ostoskeskuksessa. Mads Claus Rasmussen / AFP

Tanskan Psykiatrialiiton entinen puheenjohtaja Gitte Ahle puolestaan sanoo, että on tutkittava tarkemmin, miten rikoksiin syyllistyneitä mieleltään sairaita on ennen rikoksia hoidettu.

Ahle korostaa, että hän ei ota suoraan kantaa Field´s-ostoskeskuksen surmiin. Poliisi ei ole vielä arvioinut mikä oli 22-vuotiaan epäillyn motiivi.

Asiantuntijat: mielenterveyshoito ollut pitkään paineessa

Gitte Ahle on ollut mukana tutkinnassa, jossa selvitettiin 218 mieleltään sairaan tekemää rikosta vuoden 2016 jälkeen. Tutkijoiden mukaan 13:sta murhasta ja murhan yrityksestä 11 olisi voitu estää, jos tekijä olisi saanut asianmukaista hoitoa.

Professori Poul Videbech sanoo myös, että mielenterveyden ongelmiin liittyviä rikoksista varten pitäisi perustaa onnettomuustutkintakomissio. Sellaisia on esimerkiksi lento-onnettomuuksia varten.

- Tapahtuneesta on tehtävä perusteellinen selvitys, uhrien, omaisten ja meidän kaikkien takia, jotta voimme ottaa opiksemme, Videbech sanoo.

mardi 5 juillet 2022 21:16:44 Categories: Tanska YLE

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.