"Kaukoidän arvoitukselliset kasvot ovat tänään tihkusateen peitossa. Täällä on kylmää ja tuulista. Rouva Fortuna tuo oikukas nainen, on tänään venkoillut tuolla, hymyillyt täällä. Pentti Eskola on pudonnut pituushypyn karsinnassa, mutta emme me suomalaiset jää sitä tänään suremaan, taas tarvitaan Porilaisten marssia."
Näin runoili Paavo Noponen ajan hengen mukaisesti radiolähetyksen alkuun Tokiossa lokakuun 18. päivänä 1964. Suomen kisajoukkueen alku oli ollut alavireinen, vaikka olympiastadionilla oli lävähtänyt Pauli Nevalan kultainen keihäskaari.
Tämä sateinen sunnuntai kaukana idässä käänsi historian ensimmäiset Aasiassa järjestetyt kisat hienoon suomalaisvoittoon.
Menestyksekkään ampujan taustana on usein sotilasura tai muu vastaava ammatti. Niin tälläkin kertaa. Väinö Markkanen teki työuransa rajavartijana kylmän sodan piiskatessa itärajaa. Paltamossa syntynyt, seitsenlapsisen perheen nuorimmainen, jäi orvoksi jo ennen kouluikää. Oppivelvollisuuden jälkeen ammatiksi valikoitui rajavartiosto, ja matka vei työtehtävien perässä Suomussalmen kautta pitkäaikaiseen kotiin Immolaan, Imatran kupeeseen.
Markkanen tunnettiin kilpailutilanteissa äärimmäisen hitaasta ja rauhallisesta ammuntatyylistään. Hän käytti koko kolmen ja puolen tunnin ammunta-ajan tarkasti hyväkseen.
Markkasen tavat eivät ole muuttuneet tänäkään päivänä. Tämä selvisi, kun Yle Urheilu vei olympiavoittajan ampumaan 90-vuotissyntymäpäivien kunniaksi, ensimmäistä kertaa yli kymmeneen vuoteen.
Ei tuu mitään, ei yhtään mitään. Siellä on tanssikilpailut käynnissä. Väinö Markkanen
Takana oli jo pitkä kuvauspäivä lohjalaisessa hoitokodissa, joten tarkoituksena oli ottaa ripeä visiitti ampumaradalle ja päästää Markkanen lepäämään nykyiseen kotiinsa. Käsikirjoitukseen oli laadittu viisi kohdistuslaukausta ja tämän perään samainen määrä kilpailulaukauksia.
Ensimmäinen kuti lähti yli 30 minuuttia siitä hetkestä, kun patruunapesäke täytettiin ja raskas ilmapistooli löysi olympiavoittajan jyhkeään kouraan. Tähtäinjyvän tanssi silmien edessä ei entistä vakaakättä miellyttänyt, ja uutta ammunta-asentoa haettiin kerta toisensa jälkeen ilman laukausta.
- Ei tuu mitään, ei yhtään mitään. Siellä on tanssikilpailut käynnissä, Markkanen valitteli.
Sitkeä konkari halusi kuitenkin viedä loppuun suunnitellun ohjelman, vaikka kymmeneen laukaukseen kului hänen ikänsä verran minuutteja. Viimeisen vartin koittaessa Markkanen alkoikin päästä vauhtiin, sillä kilpasarjan kolme viimeistä kutia osuivat pieneen ilmapistoolitauluun.
Hitaan ammuntatyylin on ollut pakko vaatia rajua fysiikkaa maailman huipulla ammuttaessa. Olympiafinaalin jälkeisessä voittohaastattelussa Markkanen sanookin lenkkeilleensä paljon, vaikka nyt kun häneltä kysyy silloisia harjoitusmääriä, vastaus kuuluu:
- Yksi, joskus kaksi kertaa viikossa.
Jokin ei nyt täsmää.
Antoisa päivä Markkasen rauhallisessa seurassa avaa totuutta, ja numerot loksahtelevat paikoilleen. Rajavartijan työn päiväohjelmaan saattoi kuulua "kahden jermun kanssa" tehtävä 50 kilometrin hiihtopäivystys. Ja niille maille ei latuja oltu vedetty, joten päivystys suoritettiin usein umpihangessa poron tai hirven jälkiä apuna käyttäen. Joku voi ajatella sitä harjoitteluksi, mutta vuonna 1929 syntynyt suomalainen mies ei niin tee.
35-vuotiaana elämänsä voiton ampunut lohjalainen oli omien sanojensa mukaan laiska lähtemään ampumaradalle. Erityisesti talvisaikaan "sitä koppia oli turha panna lämpenemään".
Kun tähän lisää sen faktan, että Markkanen sai ensimmäisen aseensa vasta 25-vuotiaana, olympiavoiton salaisuutta pitää selvittää syvemmältä.
Pitkän päivän tiedonmurusista kertyy edelleen sanoja, joissa ampuja paljastaa ripauksen kuivaharjoittelustaan, kun kerran radalle ei aina "kehdannut" lähteä.
- Tein minä silti kuivaharjoittelua joka ikinen päivä. Pyssyn perään ruuvasin lippaan paikalle lisäpainon ja sitten seisoin olohuoneen nurkassa patsaana parhaimmillaan kuusi tuntia, Markkanen kertoo.
- Tähtäyspisteenä oli yleensä seinällä oleva maalitaulu, mutta saatoin minä tähtäillä mitä tahansa muutakin. Siinä seinällä olevassa maalitaulussa oli myöhemmin vielä sellainen kello mukana, josta näin ampuma-aikoja aina kun painoin liipasinta.
- Sellaisten harjoitusten jälkeen kisa-ammunta kevyemmällä pistoolilla tuntui paljon helpommalta.
Ja jos ampumaan ei viitsinyt radalle lähteä eikä nurkassa jaksanut seistä, painoi Markkanen tutulle Immolan lenkkipolulle. Niille harjoituslenkeille lähti usein mukaan kaksi kaveria. Tällä kertaa ne eivät olleet rajavartioston tovereita, vaan kaksi 500 gramman painoista kivenmurikkaa, molemmille nyrkeille omansa. Joku oli Markkaselle sanonut sen kasvattavan käsivoimia.
Lokakuussa 1964 Asakan ammuntastadionilla suomalaisjuhlat jatkuivat vuorokauden ympäri, sillä Markkasen jälkeen kaikkien aikojen menestynein olympia-ampuja Pentti Linnosvuo sihtasi uransa toisen suurvoiton, tällä kertaa olympiapistoolissa. Tämä suoritus nosti Linnosvuon olympiamitalien kokonaissaldon kolmeen. Tokiosta Suomi nappasi siis kolmanneksen pyssylajien jaossa olleista kultamitaleista.
Markkanen ampui omaa vapaapistoolikilpailuaan tiukassa puristuksessa. Hänen vieressään seisoivat kisaa alussa johtanut USA:n Frank Green ja kotiyleisön suuri toivo Yoshihisa Yoshikawa. Heti tämän kolmikon takana kilpailua seurasi Japanin silloinen keisari Hirohito seurueineen.
Yoshikawa ei keisarillista puristusta kestänyt, vaan murtui heti kilpailun alussa. Vasta japanilaisen ylivoimainen esitys kahdessa viimeisessä kymmenen laukauksen sarjassa (96, 96) nosti hänet mitaleille.
Väinö Markkanen ei muuttanut omia rutiinejaan poikkeuksellisessa tilanteessa. Hän käänsi keisarille selkänsä kolmen tunnin ajaksi. Suurin murhe oli vieressä oleva, tuloksia seuraava näyttötaulu, jota suomalainen ei halunnut katsoa, ettei mieli pääsisi karkaamaan palkintokorokkeelle ennen aikojaan. Hän vain tarkasti syrjäsilmällä laukauksen päätepisteen, mutta jätti kaikki muut laskutoimitukset kisavirkailijoille.
Suurin uhka tuli vieressä ampuvalta jenkkikapteenilta, joka otti heti avaussarjassa tuntuvan johdon, Markkasen ollessa vasta sijalla 14. Mutta sen jälkeen alkoi "lassevirenmäinen" pitkä, hivuttava kiri kohti kärkisijoja. Suomalainen ampui tuttuun tyyliinsä muita selvästi hitaammin. Esimerkiksi hopeamitalisti Green lopetti ammunnat tuntia aikaisemmin ja siirtyi niin ikään suomalaisen takapiruksi. Jännitysnäytelmä kävi myös Suomen joukkueenjohtajajan pumpun päälle.
Markkasen pokka, taktiikka ja tyyli pitivät, eikä hän tiennyt tilanteesta mitään, mutta ampujan takana tiedettiin koko ajan millaisilla laukauksilla suomalainen pysyy kultavauhdissa. Lehdistö tituleerasikin kolmen pisteen erolla ratkennutta kamppailua sotatermein: ylikersantti voitti kapteenin kahden sotilaan hermokamppailussa.
Voitonjuhlat Markkanen otti tyylilleen uskollisena rauhallisesti ja tutkaili kisakylässä Suomesta tulevia onnittelusähkeitä, joista yhden perässä koreili kolme kuuluisaa kirjainta, UKK. Seuraava päivä kului niin ikään ampumaradalla, kun Markkasen voiton ansiosta joukkueen suurimmat ennakko-odotukset kerännyt Pentti Linnosvuo pääsi ampumaan vapautuneesti. Hän kiittelikin Markkasen kullan ansiota omassa, äärimmäisen niukassa, yhden pisteen voitossaan.
Kahden kullan huuma hyytyi kuitenkin nopeasti, ja kun viikkoa myöhemmin ampujakaksikko saapui takaisin Helsinkiin, ei lentokentällä ollut mitään erikoisempaa vastaanottoa. Markkasen mukaan kultamitalit tulivat "väärästä lajista". Kuvaavaa toiminnalle oli tapahtumasarja Japanin päässä, kun kolmas kultamitalisti, keihäänheittäjä Nevala, ei suostunut ampujien kanssa samaan valokuvaan - syystä tai toisesta.
Toki tuplakulta silti myös herätti paljon kiinnostusta, etenkin mediassa. Yleisin kysymys oli, miten Markkanen aikanaan ampujaksi päätyi.
Mies itse on pohtinut asiaa monelta kantilta ja päätynyt yhteen mielenkiintoiseen ratkaisuun.
- Minä luin paljon niin sanottua roskakirjallisuutta. Suurin suosikkini oli James Oliver Curwoodin lännenkirjat. Niitä luin jatkuvasti ja eläydyin pistoolisankareihin. Töissä sain tietää, että rajavartioston päällikkö oli sota-aikana piilottanut salaa konepistoolin patruunoita. Hommasin sitten 1950-luvulla ensimmäisen pistoolini, johon nämä patruunat sopivat.
Taulu se on puunkantokin ja päinvastoin. Väinö Markkanen
Siitä laukaistiin käyntiin suomalaisen sankarin, olympiavoittajan, urheilu-ura. Nuori rajavartija, Immolan Cowboy, otti uuden aseensa mukaan partioretkille ja sen jälkeen metsä raikasi.
- Ammuskelin siellä sitä sun tätä, mutta lähinnä puiden kantoja. Välillä metsästä kuului aikamoinen pauke. Tuskin siinä rajanaapuri uskalsi edes suunnitella hyökkäystä meikäläisen partiovuoroilla.
55 vuotta suurvoittonsa jälkeen olympiavoittaja asustelee Lohjalla hoitokodissa. Tytär Merja asuu muutaman kilometrin päässä ja onMarkkasen henkireikä. Urheilu-uraansa mies muistelee haikeudella, vaikkakin toivoo suurille mestareille enemmän arvostusta. Toki samaan hengenvetoon Markkanen sanoo arvostuksen usein tuovan elämään liikaa ylpeyttä.
Olympiavoittonsakin Markkanen otti äärimmäisen rauhallisesti ja analyyttisesti. Voisiko sanoa, että ampujalle sopivaan tyyliin.
- Etukäteen juttelin kämpillä Linnosvuon kanssa ja tähtäsin 560 pisteeseen. Se oli omille kyvyilleni sinä päivänä se onnistumisenrajapyykki. Sitten kun menin stadionille ampumaan, tein vain omaa hommaani. Täsmälleen samanlaista ampumista kuin missä tahansaharjoituksessa tai vaikkapa Pohjois-Karjalan metsissä. Taulu se on puunkantokin ja päinvastoin.
Tästä on helppo kuvitella, kuinka rauhallinen ihminen nyt 90 vuotta täyttänyt Markkanen on jo aktiiviaikoinaan ollut. Mies, joka antoi laukausten puhua.
Ja niin, tulos 560 oli samalla olympiaennätystä sivunnut lukema.
Vesa-Matti Savinen
Lue myös:
Suomen Euroopan kisojen joukkueessa kaksi olympiamitalistia
Juho Kurki oli lähellä olympiapaikkaa - tähtäsi uransa parhaan sijoituksen pienoiskiväärin maailmancupista
Upean ME:n peruskilpailussa paukutellut Mäkelä-Nummela pettyi olympiapaikan jahdissa - "Jenkan tahti hyytyi finaalissa tangoksi"
TetraSys Oy.