Päivälämpötilat vaihtelevat tulevina päivinä koko maassa 15 ja 20 asteen välillä, sanoo Ylen meteorologi Joonas Koskela." /> Päivälämpötilat vaihtelevat tulevina päivinä koko maassa 15 ja 20 asteen välillä, sanoo Ylen meteorologi Joonas Koskela." />

YLE


Sää on viilenemässä koko maassa. Ylen meteorologin Joonas Koskelan mukaan helteet ovat väistymässä ja sää on palautumassa keskimääräiseksi heinäkuiseksi kesäsääksi.

Ukkoskuuroja liikkuu tiistaina Länsi- ja Pohjois-Suomessa, viikon edetessä sadekuuroja voi tulla koko maassa. Sateet alkavat pohjoisesta ja viikonlopulla sateita ja ukkosia voi tulla ja myös eteläisessä osassa maata.

- Lämpötila voi pudota kymmenen astetta tai jopa enemmän, kun helteet ovat väistyneet. Päivälämpötilat vaihtelevat koko maassa 15-20 asteeseen, Koskela sanoo.

Kolme sääkarttaa keskiviikosta perjantaihin, lämpötila putoaa jopa kymmenisen astetta tai enemmän
Joonas Koskela / Yle

Koskelan mukaan hyviä uintikelejä on luvassa vieläkin koko maassa, vaikka sää viilenee. Vesistöjen pintalämpötilat eivät alene yhtä nopeasti.

Lomalta palannut Koskela pitää parhaana lomasäänä viime viikon helteiden kaltaisia lämpötiloja, joista sai itse nauttia.

Helsingin Viikissä moni nautti jo tänään tiistaina entistä raikkaammalta tuntuneesta ilmasta.

Hanna Kahelin ja Marjo Lauren lounastauolla Viikin puistossa.
Lounastaan luonnon keskellä syönyt espoolainen Hanna Kahelin toteaa luonnon kaipaavan vettä, eikä kymmenen asteen pudotuskaan tunnu pahalta, kun on ollut niin helteistä. Vantaalainen Marjo Lauren on samaa mieltä. Saara Hirvonen / Yle
Aleksi Syrjä istuu Viikissä, edessä auringon polttamaa ruohoa.
Helsinkiläinen Aleksi Syrjä ehti kiireisen päivän keskellä lounasaikaan ulos. Hänestä viime viikko oli turhan lämmin ja viilenevä sää on parempi. Syrjän mukaan myös sadetta saisi tulla, sillä nurmikot ovat kellastuneet. Saara Hirvonen / Yle
Sebastian Lardot ja Johanna Laine Viikissä kounastauollaan istumassa puiston penkillä.
Espoolainen Sebastian Lardot ja helsinkiläinen Johanna Laine ovat nauttineet kesäsäistä. Lardotin mielestä ei tarvitsisi paljon tuulla, lämpöä saisi olla +25 astetta ja aurinkoista, sillä helteistä oloa voi viilentää uimalla tai suihkussa. Laineen mukaan Suomen kesä on niin lyhyt, että hän nauttii kesäisistä harrastuksista ulkoilmassa.Saara Hirvonen / Yle
Sini Pesonen tummassa paidassaan nauttii kesäisestä päivästä kodin lähellä.
Sini Pesonen kertoo pitävänsä vähän viime viikkoja viileämmästä säästä. Helteet veivät lomalaiselta kaikki mehut, kun asunnossakaan ei ollut mitään erillistä viilennintä. Pesosen mukaan suomalaiseen kesään kuuluu vaihteleva sää. Ihannesää hänestä olisi +20 astetta, vähän tuulta, saa sataakin ja ukkostaa. Saara Hirvonen / Yle
Essi Iso-Oja istuu kivisellä penkillä Helsingin Viikissä, Hesari sylissään.
Helsinkiläinen Essi Iso-oja pitää mahdollisia sateita tervetulleina, jotta hänen ei tarvitse kantaa niin paljon vettä omalle kasvimaalleen. Hän saa lomailla rauhassa.Saara Hirvonen / Yle
Jevgeni Zahharov Raide-Jokerin työmaalla.
Haminalainen Jevgeni Zahhanov iloitsee työn tekemisestä kesäsäässä. Hän rakastaa kesää ja pitää lämmöstä.Saara Hirvonen / Yle

Helpottaako viileneminen omaa oloasi vai olisitko nauttinut helteistä edelleen? Voit keskustella aiheesta keskiviikkoon 6.7. kello 23:een asti.

Lisää aiheesta:

Lapin kesän lämpöennätys Utsjoen Kevolla eilen: 32,5 astetta

Tulossa on kesän kuumin viikko: Yli 30 asteen helteitä mitataan lähipäivinä laajalti

Ilmatieteen laitokselta erittäin tukalan helteen varoitus - tästä viime vuosien vinkit helteestä selviämiseen

Ranskassa mitattiin jälleen uusi lämpöennätys - Etelä-Euroopan hellejakso on ollut poikkeuksellinen, sanoo meteorologi Kerttu Kotakorpi

mardi 5 juillet 2022 20:52:06 Categories: Kesäsää YLE

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.