Ilta Sanoma

Miten olisi pullakahvit koskimiljöössä tai keittolounas 300 metrin korkeudessa? Lukijat jakoivat suosituksiaan Suomen parhaista maisemakahviloista.

Lukijat suosittelevat maisemakahviloita ympäri Suomen. Näissä puitteissa ottaa mieluusti vielä santsikupin!

Lukijat suosittelevat maisemakahviloita ympäri Suomen. Näissä puitteissa ottaa mieluusti vielä santsikupin! Kuva: Nokkalan Majakka, Niilo Isotalo, Miekankosken kahvila, Iitin rantamakasiini

Suomen luonto kukkii kesäisin kauniina ja vehreänä, ja mikäs sen mukavampaa kuin istahtaa nauttimaan postikorttimaisemista kahvikupposen ääreen. Kotimaamme onkin pullollaan upeita maisemakahviloita, selvisi toukokuussa julkaistussa lukijakyselyssämme, jossa lukijat saivat vinkata muun muassa kahviloita, jotka ovat vierailun väärtejä jo pelkän maiseman tai miljöönsä puolesta.

Suosituksia maisemakahviloista ympäri Suomen kertyi niin paljon, että kaikkia paikkoja tuskin ehtii yhden kesäloman aikana koluta. Tässä kuitenkin muutama lukijoilta lukuisia suosituksia saanut maisemakahvila, joissa kannattaa poiketa tänä kesänä.

Miekankosken koskikalastus- ja virkistysalueella sijaitsevan Miekankosken kahvila oli lukijakyselymme ylivoimaisesti suosituin maisemakahvila. Kahvilan isäntä Tapio Sinkon mukaan kahvilasta ainutlaatuisen tekee sen vanhan ajan patinaa huokuva tukkilaismiljöö ja sijainti saaressa kahden kosken välissä.

Kauniissa koskimiljöössä nauttii mielellään pullakahvit jos toisetkin!

Kauniissa koskimiljöössä nauttii mielellään pullakahvit jos toisetkin! Kuva: Miekankosken Kahvila

Vanhaan puutavaran uittotupaan perustetun kahvilan tunnelma muistuttaa Tapion mukaan mummolaa. Alueelta löytyy myös uittomuseo, käsityömyymälä ja sepän paja, jotka kaikki ovat peräisin uiton ajalta.

Kuva: Sammy Virtanen

Kahvila kestittää vitostieltä poikkeavia vierailijoita kesällä päivittäin erilaisilla itse tehdyillä herkuilla, kuten lohipiirakalla, voileipäkakuilla ja tuoreella pullalla. Asiakkaiden kestosuosikiksi ovat nousseet paikan päällä leivotut karjalanpiirakat, joita eräs asiakas kommentoi Instagramissa "pettämättömiksi".

- Kaikki tehdään oman perheen voimin. Päivittäin leivotaan uutta ja tuoretta, Tapio Sinkko kertoo.

Tapio ja vaimonsa Marja Kousa hääräävät kahvilassa aina elokuun loppuun saakka, joten vierailulla voi myös heittäytyä juttusille ystävällisen isäntäparin kanssa.

Miekankosken kahvilan isäntä Tapio Sinkko työn touhussa.

Miekankosken kahvilan isäntä Tapio Sinkko työn touhussa. Kuva: Sammy Virtanen

Miekankoskentie 942, Mäntyharju

Iitissä Kymijoen varrella sijaitseva rantamakasiini taipuu niin rauhaisaan kuin aktiiviseen kesänviettoon, sillä rakennuksesta löytyy sekä rento kesäkahvila että sup-lautavuokraamo.

Makasiinirakennusta kuvaillaan verkkosivuilla keskeiseksi osaksi Kymijoen kulttuurihistoriaa, sillä rantamakasiini on aikanaan ollut uittoyhdistyksen käytössä ja toiminut veneiden säilytystilana.

Kuva: Iitin Rantamakasiini

- Puolet rakennuksesta on veden päällä, mikä tekee kahvilastamme todella ainutlaatuisen. Lisämausteena toimivat kahvilan rento meininki ja vanhaa rakennusta palveleva sisustus, jossa näkyvät värit ja eletty elämä, kahvilan omistaja Tanja Rautavirta kertoo.

Rantamakasiinin laituriterassilla voi siemailla olutta tai naukkailla nokkospiirakkaa samalla upeita Kymijoen Leininselän näkymiä ihaillen. Asiakkaiden ehdoton suosikkiherkku on käsintehty jäätelö.

- Lempijäätelömakuni on raikas lemon curd, mutta myös kuusenkerkkäjäätelö on herkullista, Iitin rantamakasiinin vakioasiakkaana tunnettu Pirjo Saarinen kertoo puhelimitse.

- Ja juuri äsken söimme loistavaa lohisoppaa, Pirjon mies Juha Saarinen huikkaa taustalla.

Kuva: Iitin Rantamakasiini

Halutessaan kahvilasta voi myös napata mukaan matkaeväät suppailuretkelle. Herkkuhetken jälkeen voi pulahtaa viereiselle hiekkarannalle uimaan.

Kuva: Iitin Rantamakasiini

Sitikkalantie 105, Iitti

Heinolan Harjupuistossa sijaitseva Harjupaviljonki on vierailun väärti omaleimaisen itämaisvaikutteisen jugend-arkkitehtuurinsa ja historiallisen miljöönsä vuoksi.

- Paviljonki on rakennettu vuonna 1900, ja olemme halunneet kunnioittaa sen pitkää historiaa ja perinnettä. Asiakkaat tapaavat sanoa, että kahvilassa vieraillessa aika pysähtyy, kahvilan omistaja Anne Koski sanoo.

Kesähetken kruunaavat paviljongin terassilta avautuvat jylhät maisemat Jyrängön virralle ja Kymijoelle.

Mitä ruokaan tulee, kahvilan vetonaula ovat erilaiset suolaiset ja makeat vohvelit. Tarjolla on myös salaatteja ja tapaslautasia. Kahvilasta löytyy vegaanisia ja gluteenittomia vaihtoehtoja.

- Osa matkailijoista tekee reissullaan ylimääräisen koukkauksen vain päästäkseen maistamaan vohveleitamme ja kokeakseen kahvilan ainutlaatuisen vanhan ajan tunnelman.

Kuva: Heinolan Harjupaviljonki

Kahvilan yläkerrassa voi tehdä kierroksen vaihtuvien taidenäyttelyiden parissa ja viikonloppuisin pääsee nautiskelemaan live-musiikista. Koirat ovat tervetulleita terassille.

Kauppakatu 30, Heinola

Jyväskylän ja Kuopion puolivälissä ysitien varrella sijaitseva Tiinan Tupa on lämminhenkinen ja kotoisa kahvila. Kalliokielekkeen tuntumassa sijaitseva kahvila keräsi lukijoiltamme huimasti kehuja hulppeiden maisemien ja herkullisten leivonnaistensa johdosta.

- Tuvan terassilla pääsee nautiskelemaan jylhistä rinnemaisemista ja ympärillä kiertävästä Mehtiöjärvestä, omistaja Tiina Back-Martin kuvailee miljöötä.

Kuva: Tiinan Tupa

Kahvilan perustivat Tiinan vanhemmat vuonna 1974, ja reilun 20 vuoden ajan Tiina on itse toiminut kahvilan puikoissa, apunaan kolme työntekijää. Kahvila on auki vuoden ympäri.

Lähes 50 vuotta toimineessa kahvilassa kaikki leivotaan rakkaudella paikan päällä. Valikoimasta löytyy muun muassa täytettyjä sämpylöitä, munkkipossua ja gluteenittomia vaihtoehtoja. Tiinan Tupa jälleenmyy myös kuopiolaista kalakukkoa.

Näissä maisemissa mieli lepää. Omistaja Tiina pitää huolen siitä, että asiakkaiden vatsat pysyvät kylläisinä.

Näissä maisemissa mieli lepää. Omistaja Tiina pitää huolen siitä, että asiakkaiden vatsat pysyvät kylläisinä. Kuva: Tiinan Tupa

Tupa toimii mukavana pysähdyspaikkana ja mukaan voi napata nisuja kotiin vietäväksi. Pihalta löytyy myös leikkipaikka lapsille.

Kuva: Ismo Laine

Ysitie 624, Rautalampi

Puijon tornin huipulla sijaitsevassa tornikahvilassa pääsee nauttimaan paitsi herkullisista naposteltavista, myös eittämättä Kuopion parhaista näköaloista. Kauniista panoraamamaisemasta pääsee nauttimaan jopa 306 metriä merenpinnan yläpuolelta käsin.

Kuva: Niilo Isotalo

Aina vuodesta 1963 asti toiminut Puijon torni on Savon tunnetuin maamerkki ja Suomen toiseksi korkein rakennus heti Näsinneulan jälkeen.

Tornikahvilan verkkosivuilla kahvilaa kuvaillaan viihtyisäksi, sisustuksessaan 60-lukua henkiväksi metsäolohuoneeksi. Kahvilaan voi pistäytyä hörppimään jääteetä tai jääkahvia erilaisten suolaisten ja makeiden syötävien kera.

Puijontie 135, Kuopio

Espoon rantaraitin varrella, Nokkalan venesatamassa sijaitseva rantakahvila-ravintola Nokkalan Majakka on merenrantamaisemineen varsinainen espoolainen helmi.

- Maistuvaa lohikeittoa ja upeat näkymät merelle, kahvilaa kehutaan Facebookissa.

Kuva: Nokkalan Majakka

Ympäri vuoden auki olevassa kahvilassa on tarjolla muun muassa salaattilounaita, kalakeittoa, erikoiskahveja ja itse tehtyä jääteetä.

Lämpimillä keleillä burgereita, ribsejä ja cocktaileja voi nautiskella majakan viihtyisällä kattoterassilla - toisinaan vieläpä live-musiikin kera. Myös koirat ovat tervetulleita kahvilareissulle.

Kuva: Nokkalan Majakka

Nokkalanniemi 2, Espoo

Maalaiskahvila Mummula, Hyrynsalmi

Kesäkahvila Kaneli, Kokemäki

Kahvila Siiri, Lempäälä

Kenkävero, Mikkeli

Neljän Tuulen Tupa, Hanko

Aavasaksan Aurinkomajojen kahvila, Ylitornio

Kerroimme myös viime vuonna kahviloista, joissa vierailla jo pelkkien maisemien vuoksi.

Lue lisää: Upeat maisemakahvilat, joissa todellakin kannattaa poiketa - "Huippumaisemissa hyvää pizzaa!"

Puuttuuko listalta joku todellinen helmi? Ilmianna suosikkisi alla kommenteissa!

Ilta Sanoma
mardi 5 juillet 2022 16:06:00 Categories: Ajankohtaista Ilta Sanoma

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.