Savonlinnan Oopperajuhlilla Aidan maanataisen esityksen roolituksessa oli jännät paikat, kun kolme solistia ilmoittautui kipeäksi saman päivän ai" /> Savonlinnan Oopperajuhlilla Aidan maanataisen esityksen roolituksessa oli jännät paikat, kun kolme solistia ilmoittautui kipeäksi saman päivän ai" />

YLE


Savonlinnan Oopperajuhlilla koettiin maanantaina 4. heinäkuuta jännittäviä hetkiä, kun Aida-oopperan näytöksen solisteista kolme ei ollutkaan esityskunnossa.

On yleistä, että esityksissä on kaksoismiehitys tällaisia tilanteita varten, mutta silti Savonlinnassa oli jännät paikat maanantaina.

- Aika harvinaista, että tulee tieto kolmen solistin sairastumisesta saman päivän aikana, sanoo Oopperajuhlien taiteellinen johtaja Ville Matvejeff.

Aidan roolissa nähtiin maanantaina Helena Juntunen ja Radamèsin roolissa Martin Muelhe. Amneriksen roolin korvaava solisti ei ollut Suomessa, joten esitys toteutettiin kahden solistin voimin, joista äänensä menettänyt Agnieszka Rehlis esiintyi lavalla, mutta lauluosuudet hoiti Tuija Knihtilä.

Matvejeffin mukaan esitys saatiin alkamaan ajallaan ja vietyä loppuun korkeatasoisena.

- "Show must go on" on hyvä ohjenuora meille kaikille tapahtuma-alan tekijöille. On hyvä jos yleisölle ei näkynyt mitään paniikkia, mitä esityksen liepeillä saattoi olla.

Aidan seuraava esitys on keskiviikkona 6. heinäkuuta. Vielä ei ole tiedossa, millainen roolitus lavalle nousee.

- Katsomme tilannetta päivä kerrallaan. Tärkeintä on kuitenkin, ettei kukaan tule kipeänä esiintymään.

Kaksi oopperatonta kesää takana

Savonlinnan Oopperajuhlat on jouduttu perumaan kahdesti koronapandemian takia. Nyt oopperan pariin on palattu iloisin mielin ja ensimmäinen viikonloppu on ollut järjestäjille tunteellinen.

Yleisökin on palannut Olavinlinnaan nauttimaan kulttuurista.

- Meillä on lojaali yleisö. Hyvin suuri osa niistä, jotka olivat ostaneet kahdelle edellisvuodelle liput, ovat siirtäneet ne tälle kesälle ja se on auttanut paljon, kertoo festivaalijohtaja Jan Strandholm.

Myös Ukrainan sota on vaikuttanut Strandholmin mukaan lippujen menekkiin.

- Se vaikutti suoraan lipunmyyntiin, mutta vain hetken. Tilanne on nyt oikein hyvä.

mardi 5 juillet 2022 15:48:41 Categories: Savonlinnan oopperajuhlat YLE

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.