Ilta Sanoma

Obaman presidenttiperheen lapset ovat täyttäneet vastikään vuosia. Yhdysvaltojen itsenäisyyspäivänä syntymäpäiviään vietti perheen esikoinen, Malia Obama.

Barack ja Michelle Obaman tyttäret, Sasha (vas.) ja Malia (oik.) ovat aikuistuneet.

Barack ja Michelle Obaman tyttäret, Sasha (vas.) ja Malia (oik.) ovat aikuistuneet. Kuva: Bauer Griffin / MVPhotos

Yhdysvaltain entisen presidentin Barack Obaman ja hänen puolisonsa Michelle Obaman tytär Malia täytti maanantaina 4. heinäkuuta 24 vuotta, kertoo People-lehti.

4. heinäkuuta vietetään vuosittain myös Yhdysvaltain itsenäisyyspäivää. Obaman perheelle itsenäisyyspäivä vuonna 1998 oli hyvin erityinen, sillä he saivat ensimmäisen tyttärensä.

Vanhemmat julkaisivat maanantaina herkät kirjoitukset tyttärensä syntymäpäivän kunniaksi.

Michelle Obama julkaisi Twitterissä ja Instagramissa kuvan, jonka ohessa hän muisteli Malian syntymää.

- 24 vuotta sitten tästä päivästä tuli erityisen merkittävä, kun sinun upea sielusi saapui tähän maailmaan. Olen niin ylpeä siitä kauniista, huolehtivaisesta ja kunnianhimoisesta nuoresta naisesta, joka sinusta on kasvanut. Rakastan sinua niin, niin paljon. Rakkaudella, äitisi.

Yhdysvaltain presidenttinä vuosina 2009-2017 toiminut Barack Obama muisti myös tytärtään sosiaalisessa mediassa. Myös hän jakoi Twitterissä ja Instagramissa kuvan itsestään ja pienestä Malia-vauvasta ja kirjoitti oheen syntymäpäiväonnittelut.

- Hyvää syntymäpäivää, Malia! Ei väliä, kuinka sivistynyt, paljon saavuttanut, kaunis ja kiitollinen nuori nainen sinusta on kasvanut, olet silti oma pieni vauvani. Olen aina täällä auttamassa sinua, Obama kirjoittaa.

Malia Obama valmistui hiljattain Harvardin huippuyliopistosta ja on siirtymässä tv- ja elokuva-alalle.

Malia Obama on tehnyt muutamia töitä käsikirjoittajan roolissa.

Malia Obama on tehnyt muutamia töitä käsikirjoittajan roolissa. Kuva: TheImageDirect.com / The Image Direct / MVPhotos

Elokuvaohjaaja Donald Glover pyysi Malia Obamaa käsikirjoittajaksi Amazon Prime -sarjaansa Hive.

Aiemmin Malia oli harjoittelijana Lena Dunhamin tähdittämässä sarjassa Girls ja ja tuotantoassistenttina Halle Berryn tähdittämässä, Mickey Fisherin luomassa scifisarjassa Extant.

- Uskon, että hän on ihminen, joka tulee saamaan elämässään loistavia asioita eteensä. Hän kirjoitustyylinsä on upea, Glover ylisti Malian käsikirjoitusta aiemmin Vanity Fairille.

Viime kuussa Obamien nuorin tytär Sasha Obama täytti myös vuosia. Hänen mittariinsa tuli 21 vuotta.

Myös silloin ylpeät vanhemmat kehuivat tytärtään sosiaalisessa mediassa.

- Pienokaisestani on kasvanut kaunis, itsenäinen, empaattinen ja erittäin toimelias nuori nainen, Michelle Obama kehui tytärtään Twitterissä ja Instagramissa.

- Hyvää syntymäpäivää, Sasha! Minusta on ollut hienoa seurata kasvuasi älykkääksi, kauniiksi ja välittäväksi nuoreksi naiseksi. Ja vaikka kuinka vanhaksi kasvatkaan, olet aina pieni vauvani. Katsokaa noita poskia! Barack Obama kirjoitti.

Ilta Sanoma
mardi 5 juillet 2022 15:06:00 Categories: Ilta Sanoma Viihde

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.