Ilta Sanoma

STT:n saamien asiakirjojen mukaan valtiovarainministeriö alkoi käsitellä Latvakankaan esteellisyysepäilyjä keväällä hallintokantelun vuoksi. Latvakangas päätti irtisanoutua Valtorin toimitusjohtajuudesta kesäkuussa.

Kuva: Vesa Moilanen / Lehtikuva

Valtion tieto- ja viestintätekniikkakeskus Valtorin toimitusjohtajan paikalta eronneen Tero Latvakankaan esteellisyysepäily liittyy työntekijän työsuhdetta koskevaan päätöksentekoon.

Valtiovarainministeriön STT:lle toimittamista asiakirjoista ilmenee, että ministeriö sai helmikuun puolessavälissä hallintokantelun Latvakankaan mahdollisesta esteellisyydestä. Selvitysasiakirjojen perusteella epäily liittyy päätöksentekoon, joka koskee erään työntekijän työvapaata ja sieltä paluuta.

Latvakangas ilmoitti 20. kesäkuuta irtisanoutuvansa Valtorin toimitusjohtajan tehtävästä, koska hänestä tehtiin esteellisyysepäilyn vuoksi tutkintapyyntö poliisille.

Virkarikosepäilyä koskevan tutkintapyynnön poliisille teki valtiovarainministeriö.

Valtiovarainministeriö selvitti kevään aikana kantelussa esitettyjä väitteitä muun muassa Latvakankaalta ja kolmelta muulta ihmiseltä. Sitä, millaisesta työvapaasta tai esteellisyyssuhteesta on tarkalleen ollut kyse, ei asiakirjojen julkisista versioista ilmene. Ministeriö on julkisuuslakiin vedoten salannut muun muassa aineistoa, jota se on liittänyt poliisille tekemäänsä tutkintapyyntöön.

Hallinto- ja kehitysjohtaja Anu Nousiainen ei myöskään kommentoi tarkemmin yksityiskohtia.

-?En pysty avaamaan asiaa tässä vaiheessa tarkemmin, Nousiainen sanoo.

Valtiovarainministeriö teki Helsingin poliisille tutkintapyynnön Latvakankaan epäillystä esteellisyydestä 16. kesäkuuta. Samana päivänä valtiovarainministeriö kutsui Latvakankaan kuulemiseen, jossa oli kutsun mukaan tarkoitus käsitellä hänen mahdollista virasta pidättämistään tutkinnan ajaksi tai irtisanomistaan.

-?Ministeriön alustavan arvion mukaan edellä todettu virkamiehen menettely on kokonaisarvioinnin perusteella sen kaltaista, että sillä voidaan arvioida olevan vaikutusta virkamiehen edellytyksiin hoitaa virkaansa kuuluvia tehtäviä asianmukaisesti ja luotettavasti, ministeriön kuulemisilmoituksessa todetaan.

Neljä päivää kuulemispyynnön lähettämisen jälkeen Valtori tiedotti Latvakankaan irtisanoutumisesta.

Epäselvää on, käytiinkö kuulemista ollenkaan vai muuttuiko se tarpeettomaksi Latvakankaan irtisanoutumisen jälkeen. Valtiovarainministeriön Nousiainen ei ota kantaa asian käsittelyyn, eikä Tero Latvakangas maanantaina vastannut STT:n yhteydenottopyyntöihin.

-?Olen tullut siihen johtopäätökseen, että on selvempää ja Valtorin etu, että väistyn tässä kohden, Latvakangas totesi Valtorin tiedotteessa kesäkuussa.

Irtisanomisilmoituksen jälkeen Latvakangas on julkisuudessa kertonut, että hän päätti itse irtisanoutua.

-?Voin käsi sydämellä sanoa, että miltään taholta ei ole tullut painostusta irtisanoutua, hän kommentoi kesäkuussa Helsingin Sanomille.

Hallintolain mukaan virkamies ei saa osallistua esimerkiksi itseään, puolisoaan, lapsiaan tai lähisukulaisiaan koskevien asioiden käsittelyyn. Esteellisyyttä on osallistua myös yritystä tai laitosta koskevaan päätöksentekoon, jos virkamiehen läheinen on siellä johtoasemassa.

Tero Latvakangas aloitti Valtorin toimitusjohtajana toukokuussa 2021. Sitä ennen hän toimi Valtorissa tuotantojohtajana.

Virallisesti Latvakankaan työsuhde Valtorin johdossa päättyy 22. heinäkuuta. Uuden toimitusjohtajan haku on käynnistynyt, ja toimitusjohtajan sijaiseksi on valittu Valtorin asiakaskokemusjohtaja Paula Kujansivu.

STT ei maanantaina saanut Helsingin poliisilta selvyyttä siihen, onko tutkintapyynnön vuoksi päätetty käynnistää esitutkinta.

Ilta Sanoma
mardi 5 juillet 2022 10:44:00 Categories: Digitoday Ilta Sanoma

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.