Suomalaiset pitävät itseään viinaan menevänä kansana. Se on myytti. Olemme millä tahansa mittarilla punnittuna olutmaa. Puolet kaikesta Suomessa kulutetusta alkoholista juomme oluena, kun väkevien viinojen määrä on alle viidennes.

Perinteisen muotoinen kaljapullo kuuluu Uuno Turhapuron käteen ja pussikalja on saanut ikioman romaanin.

Suomi on ollut olutmaa oikeastaan aina. Maailman olutharrastajien syvästi kunnioittama sahti on suora ikkuna keskiajalle. Muinaissuomalaiset tiesivät, että oluessa on väkeä. Sitä yliluonnollista taikavoimaa, jota oli salamassa, tulessa tai vaikkapa karhun hampaassa. Oluessa väki oli vahva, koska se pystyi muuttamaan asioita toiseksi. Aivan kuten tuli muutti puun tuhkaksi, muutti olut ihmisen erilaiseksi. Niin sisäisesti kuin ulkoisesti.

Oluella on myös iso kulttuurillinen merkitys. Jokainen suomalainen pystyy kuvittelemaan eteensä kaurismäkeläisen keskiolutkuppilan. Se onnistuu, vaikkei olisi koskaan nähnyt ainoatakaan Aki Kaurismäen elokuvaa.

Kansallismaalarimme Albert Edelfelt kuittasi ravintola Kappelissa pitkän laskun maalaamalla keittiön seinään muotokuvan oluen keksijänä pidetystä kuningas Gam-bro-siuksesta.

Perinteisen muotoinen kaljapullo kuuluu Uuno Turhapuron käteen ja pussikalja on saanut ikioman romaanin. Olviretki Schleusingenissa -näytelmää pidetään nykyään yhtenä Aleksis Kiven tärkeimmistä teoksista.

Oluen tekemisestä kerrotaan Kalevalassa 400 säkeen verran, kun taas maailman luomiseen riittää vaivaiset 200 säettä.

Keskeisimpiä kirjallisia ylistyksiä oluelle on kuitenkin kansalliseepoksemme Kalevala.

Kalevalassa juodaan paljon kaljaa. Kohtauksista tunnetuin lienee runo mahtavista Pohjolan häistä, jotka ovat menossa monkään, kun ei ole olutta. Mahtava härkäkin on jo tapettu, mutta olut ei vaan lähde käymään. Vanhaa kunnon Väinämöistähän siinä sitten tarvittiin. Väinämöinen otti ensin vähän kaljaa ja sai taikalaulullaan oluen oitis valmistumaan.

Oluen tekemisestä kerrotaan Kalevalassa 400 säkeen verran, kun taas maailman luomiseen riittää vaivaiset 200 säettä.

Kalevala on myös kätevä opaskirja. Elias Lönnrot kirjasi teokseen erittäin yksityiskohtaiset ohjeet, kuinka tehdä itselleen halvalla ja kätevästi oikein vahvaa kotiolutta. Janoinen kansa sai runomuodossa opastusta ohran ja humalan kylvämisestä ja niiden keskeisestä roolista kuohujuoman syntymisessä. Käyminen laitetaan Kalevalassa käyntiin mesiheinällä. Hiivaa eivät tarujemme sankarit vielä tunteneet.

Sukupuoliroolit ovat tunnetusti Kalevalassa päin ikihonkia. Miehet rellestävät ja naiset joko itkevät lohduttomasti tai ovat ankeita akkoja. Oluesta puhuttaessa tilanne on onneksi parempi. Kalevalan mukaan oluen syntyyn vaikuttaneista tahoista suurin on jumalatar nimeltään Osmotar.

Oluen iloja ei myöskään ole sukupuolisidonnaisesti tai yhteiskuntaluokittain rajattu. Kalevalassa olut "pani naiset naurusuulle, miehet mielelle hyvälle, hurskahat iloitsemahan, hullut huppeloitsemahan".

Mielestäni tärkein Kalevalan oppi liittyy kansalliseen minäkuvaan. Siinä kun ei juopotella yksin ja juroteta synkkänä. Kalevalassa olut tekee täkäläisistä taitavia tarinankertojia ja innokkaita laulajia. Kuohujuoma vapautti kielenkannat ja sai runotaiturit kaivamaan esiin kanteleensa sekä värssyvarantonsa.

Kalevalassa tiedetään, ettei alkoholia ole tarkoitettu yksin juotavaksi. Sen luonteeseen kuuluu ystävyyksien luominen ja vaaliminen. Suurten tarujen aikaan alkoholi oli ilon, ei surun tuoja.

Huolehditaan osaltamme, että näin on nykyäänkin.

Jani Halme

Kirjoittaja on Helsingissä ja Parikkalassa asuva luova johtaja ja toimittaja.

Kolumnista voi keskustella 6.7. klo 23.00 asti.

Katso myös:

Tervo ja Halme tosisuomalaisuutta etsimässä