Ilta Sanoma

Jos sähköautojen hinnat eivät laske, koko autoteollisuus saattaa romahtaa.

Stellantis-yhtiön työntekijät ahkeroivat vaihteistolinjalla Ranskan Metzissä.

Stellantis-yhtiön työntekijät ahkeroivat vaihteistolinjalla Ranskan Metzissä. Kuva: Gilles Guillaume

Uhkakuvan maalaa maailman neljänneksi suurin autojätti Stellantis.

Sähköautojen hankintahinta on yhä polttomoottoriautoja korkeampi, vaikka sähköauton omistaminen voikin tulla pitkällä aikavälillä halvemmaksi.

Hintaero ei ole viime aikoina kaventunut vaan kasvanut. Ero voi kasvaa edelleen, sillä sähköautoihin tarvittavien raaka-aineiden hinnat pysyvät korkealla tasolla.

Uusien bensiini- ja dieselautojen myynnin kieltäminen Euroopassa vuodesta 2035 alkaen voi pahimmassa tapauksessa aiheuttaa koko automarkkinoiden romahtamisen, Stellantis-konsernin tuotannosta vastaava Arnaud Deboeuf sanoi viime viikolla Bloombergin mukaan.

-?Se on suuri haaste, hän jatkoi.

Uhkakuva koskee luonnollisesti myös Stellantis-konsernia, vaikka se pyrkii leikkaamaan sähköautojen tuotantokustannuksista 40 prosenttia vuoteen 2030 mennessä.

Stellantis on aiemmin arvostellut polttomoottoriautojen tuotantoa kieltäviä päättäjiä. Stellantis-konsernin toimitusjohtaja Carlos Tavares on sanonut, että autojen sähköistys ei ole teollisuudenalan vaan poliitikkojen valitsema tie.

Lue lisää: Jättiyrityksen johtaja löi pöytään km-lukeman, jolla sähköauto kompensoi syntejään

Tavares on kuitenkin pakotettu muottiin, sillä Stellantis on sitoutunut tuomaan markkinoille 75 täysin sähköistä mallia vuoteen 2030 mennessä.

Stellantis syntyi Fiat Chryslerin ja PSA:n fuusiosta vuoden 2021 tammikuussa.

Lue lisää: Ennätyksellinen romahdus autokaupassa -?EU:ssa ei nyt vaihdeta autoa, vaan odotetaan sähköautojen hintojen laskua

Lue lisää: Minkälainen hetki on ostaa tai myydä käytetty auto juuri nyt?

Ilta Sanoma
mardi 5 juillet 2022 10:00:00 Categories: Autot Ilta Sanoma

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.