Ilta Sanoma

Jo kymmenen vuotta tämä ulkohuussi on ollut virallisesti Suomen kaunein. Miten on, onko Suomeen noussut vielä hienompia huusseja?

Pentti ja Anne Siivosen huussi valittiin 10 vuotta sitten Suomen kauneimmaksi ja siitä tehtiin postimerkki. Omistaja teetti siitä itse myös postikortteja.

Pentti ja Anne Siivosen huussi valittiin 10 vuotta sitten Suomen kauneimmaksi ja siitä tehtiin postimerkki. Omistaja teetti siitä itse myös postikortteja.

- Vessa on ihan alkuperäinen ja vieläpä pirun hyväkuntoinen. Se on ainutlaatuinen Suomessa.

Näin kehaisi vuonna 2012 Pentti Siivonen, eikä syyttä. Pentti ja Anne Siivosen huussi Uudenkaupungin Kalannissa oli juuri valittu Suomen kauneimmaksi.

Ilta-Sanomien ja Itella Postin kymmenen vuotta sitten järjestämässä kilpailussa voittaja valittiin yli 500 huussin joukosta. Mukaan mahtui jos jonkinlaista helpotushuonetta. Kilpailun neljästä parhaasta painettiin oikein postimerkit.

- Huussille kuuluu oikein hyvää. Se on edelleen pystyssä, Pentti Siivonen kertoo puhelimessa nyt kymmenen vuotta myöhemmin.

Se on edelleen samassa paikassa ja mallikkaassa kunnossa. Siellä ei kuitenkaan käydä sontimassa, luonnollisia tarpeita varten on perinnepihapiirissä toinen ulkohuone. Hallitseva Suomen kaunein huussi on vain ihailtavana. Ikää sillä on arviolta parisataa vuotta.

- Se on alun perin Pyhärannan Polttilan kylästä, Siivonen kertoo huussin historiasta.

Se on saanut uuden kodin talonpoikaispihapiiristä, jossa on runsaasti erilaisia talonpoikaisrakennuksia sekä valtava kokoelma vanhaa esineistöä.

Onko sinun pihassasi erityisen hieno tai persoonallinen huussi? Etsimme kesän 2022 kunniaksi erityisen näyttäviä huusseja. Lähetä kuva WhatsAppilla: 040 660 9019 ja laita mukaan tieto, missä kyseinen ulkohuone sijaitsee.

Olkihuussi Polvijärvellä Pohjois-Karjalassa. Kuvan ekovessasta vuonna 2012 lähetti Oskari Karttunen.

Olkihuussi Polvijärvellä Pohjois-Karjalassa. Kuvan ekovessasta vuonna 2012 lähetti Oskari Karttunen.

Majakkahuussi Mustasaaressa Pohjanmaalla. Huussin omistaa Anna-Lena Österåker.

Majakkahuussi Mustasaaressa Pohjanmaalla. Huussin omistaa Anna-Lena Österåker.

Tornihuussi Kerimäellä Etelä-Savossa. Pisaksi kutsutun tornin ilmoitti vuonna 2012 kilpailuun Julia Auvinen.

Tornihuussi Kerimäellä Etelä-Savossa. Pisaksi kutsutun tornin ilmoitti vuonna 2012 kilpailuun Julia Auvinen.

Ilta Sanoma
lundi 13 juin 2022 23:52:00 Categories: Asuminen Ilta Sanoma

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.