Ilta Sanoma

Miten olisi vessavisiitti kirkkomusiikkia kuunnellen tai filosofisia aforismeja lukien?

Kauniissa huussissa istuu mielellään pitemmänkin tovin.

Kauniissa huussissa istuu mielellään pitemmänkin tovin. Kuva: Raimo Kinnunen, Toni Saikkonen, Tuula ja Seppo Antila

Mökkihuussi kuin piskuinen koppi? Päinvastoin!

Suomalaiset osaavat olla vallan kekseliäitä ulkohuussiensa sisustuksessa. Huussien viihtyisyyteen satsataan toden teolla aina vessalukemisesta ja seinätauluista lähtien. Osa jopa nikkaroi huussinsa alusta alkaen aivan itse.

Nämä 12 näyttävää ja hartaudella somistettua ulkohuussia todistavat, miten kekseliästä mökkikansaa suomalaiset ovatkaan.

Paula Ruokolaisen persoonallinen huussi sijaitsee Pohjois-Karjalassa Pielisen saaressa. Ulkohuussin vetonaulana toimivat seinille ripustetut Marilyn Monroen kuvat, joita voi ihailla pöntöllä istuessa.

Vanhassa hirsimökissä sijaitsevan huussin sisustus lienee ainoa laatuaan Suomessa.

Vanhassa hirsimökissä sijaitsevan huussin sisustus lienee ainoa laatuaan Suomessa. Kuva: Paula Ruokolainen

Paulan huussin sisustuksen kulmakivenä ovat Marilyn Monroe -taulut.

Paulan huussin sisustuksen kulmakivenä ovat Marilyn Monroe -taulut. Kuva: Paula Ruokolainen

- Huussin on maalannut ja sisustanut äitini ja tätini vanhasta hirsimökistä, joka toimi ennen perheemme nukkumamökkinä. Samanlaista huussia en usko muualta löytyvän, Paula kertoo.

Helena Nurmen valkoinen huussi sijaitsee Paraisten Levossa. Huussin on rakentanut Helenan mies, sisustuksesta ja maalaamisesta puolestaan vastasi Helena itse.

Huussin sisustuksessa keskiössä on kierrätys ja uusiokäyttö.

Huussin sisustuksessa keskiössä on kierrätys ja uusiokäyttö. Kuva: Helena Nurmi

Sisustuksessa keskiössä on kierrätys ja uusiokäyttö: huussin ovena toimii vanha saunan ovi, ja ikkunat on otettu uusiokäyttöön Helenan vanhempien ullakolta.

- Vanhat pienet räsymatot ovat mieheni tädiltä saadut. 50-luvun Seura-lehdet löytyivät mökin tontilta vanhan saunan seinän sisältä. Jätimme ne huussiin, jos siellä käydessään haluaa selailla lehtiä.

Kahteen suuntaan avautuvien ikkunoiden ansiosta tilassa on runsaasti valoa. Hämärän tullessa valoa tuovat aurinkoenergialamput.

- Huussi on erittäin toimiva, tilava ja kaunis.

Pimeän tullessa huussiin valoa tuovat aurinkoenergialamput.

Pimeän tullessa huussiin valoa tuovat aurinkoenergialamput. Kuva: Helena Nurmi

Jukka Takalan tummanpuhuva huussi sijaitsee Kangasalla saaressa. Huussin seinien tumma väri on japanilaisen Shou Sugi Ban hiillostustekniikan aikaansaannosta. Puun hiillostamisen ansiosta saaristokäymälä kesää kosteutta ja erilaisia sääolosuhteita.

- Hiillostettu pinta on myös ekologinen ja nykytrendin mukainen. Huussi on myös kompostoiva.

Pienessä saaressa sijaitseva huussi ei pistä liikaa silmään, vaan maastoutuu näppärästi luontoon.

Jukka Takalan huussi on valmistettu hiillostetusta puusta.

Jukka Takalan huussi on valmistettu hiillostetusta puusta. Kuva: Jukka Takala

Juha Jokiahon mökin uniikki huussi sijaitsee Alajärvellä koivujen ja kuusten kätkössä. Oven ikkunasta avautuu suora näkymä järvelle.

- Huussi on yksi mökkimme tärkeimmistä rauhoittumispaikoista.

Ulkoapäin huussi voi näyttää tavanomaiselta, mutta persoonallisen käymälästä tekevät sen seiniä koristavat Juhan itse taiteilemat aforismitaulut.

- Eräänä kesäisenä iltana mökin saunan lauteilla syntyi idea aforismihuussista. Ryhdyin tulostamaan ja laminoimaan ottamiani valokuvia ja yhdistin ne lyhyisiin mietelauseisiin.

Huussissa istuessa voi palata rakkaiden muistojen äärelle kuvia katsellen ja aforismeja lukien.

Huussissa istuessa voi palata rakkaiden muistojen äärelle kuvia katsellen ja aforismeja lukien. Kuva: Juha Jokiaho

Niin kutsuttuja aforismikuvia on koossa nyt jo yli 200 kappaletta, ja ne ovat löytäneet paikkansa huussin seiniltä. Monet kuvat ja ajatelmat ovat syntyneet juuri mökillä, joten ne sopivat Juhan mukaan huussiin loistavasti.

- Istunto on aina filosofinen hetki. Toista samanlaista huussia ei Suomesta takuulla löydy!

Iltaisin huussiin kuljetaan aurinkokennolyhtyjen valossa. Oven pieltä valaisee öljykynttilä lyhdyssä.

Iltaisin huussiin kuljetaan aurinkokennolyhtyjen valossa. Oven pieltä valaisee öljykynttilä lyhdyssä. Kuva: Juha Jokiaho

Mika Korhosen itse rakentama ulkohuussi on varsinainen käsityön taidonnäyte.

- Suunnittelin huussin ensin tietokoneella. Halusin huussista mahdollisimman erikoisen vinoine seinineen, läpinäkyvine kattoineen ja epätavanomaisine ovineen, lisäämättä kuitenkaan rakenteisiin mitään tarpeetonta.

Itse huussinsa suunnitellut ja rakentanut Mika Korhonen halusi ulkovessastaan mahdollisimman erikoisen, mutta samalla käytännöllisen.

Itse huussinsa suunnitellut ja rakentanut Mika Korhonen halusi ulkovessastaan mahdollisimman erikoisen, mutta samalla käytännöllisen. Kuva: Mika Korhonen

Kajaanissa sijaitsevan ulkovessan maatilavanerista valmistettu ovi avautuu kaasujousien avulla pystysuoraan kohti taivasta. Läpinäkyvän katon ansiosta yöllisillä vessareissuilla voi tuijotella tähtitaivasta.

Mökin tontin takareunalla sijaitsevasta puuceestä on suora näkymä 50 metrin päässä olevalle lammelle.

Outokummussa sijaitsevassa huussissa on hyödynnetty taitavasti rakennusprojekteista ylijääneitä materiaaleja ja mökkitontilta kaadettuja puita.

Outokummussa sijaitsevassa huussissa on hyödynnetty taitavasti rakennusprojekteista ylijääneitä materiaaleja ja mökkitontilta kaadettuja puita. Kuva: Raimo Kinnunen

Outokummussa Viinijärven Häiskynsaaressa komeilee uniikki ulkovessa, jonka rakentamisessa mökin omistaja Raimo Kinnunen on hyödyntänyt taitavasti muista rakennusprojekteistaan ylijääneitä materiaaleja ja mökkitontilta kaadettuja puita.

- Tarve uudelle huussille tuli lapsenlapseltamme, joka ahdistui entisessä, hänen mielestään pimeässä ja ahtaassa huussissa. Nyt huussissamme on korkea katto, leveät seinät ja runsaasti ikkunapintaa, josta näkee ulos ympäröivään luontoon.

Pitkän nikkaroinnin tuloksena syntyneen saaristohuussin pinnoista löytyy muun muassa haapaa, lehtikuusta, pihlajaa, koivua ja tervaleppää. Ulkovessan jokainen osa on rakennettu käsin suurella sydämellä - jopa vessapaperiteline on tehty itse ontoksi koverretusta haavasta.

Raimo Kinnunen on nikkaroinut lähes kaiken huussiin itse - jopa vessapaperiteline on tehty itse ontoksi koverretusta haavasta.

Raimo Kinnunen on nikkaroinut lähes kaiken huussiin itse - jopa vessapaperiteline on tehty itse ontoksi koverretusta haavasta. Kuva: Raimo Kinnunen

- Huussin seinissä on hyödynnetty samaa pyöröhirttä kuin mökin nukkuma-aitassa, ja hirrenpätkien välisiin rakoihin on painettu saaren raivauksessa kaadettujen pihlajien pätkiä. Huussin sisäseinien lämpimän punertava sävy on peräisin tontilta kaadetuista ja tuppeen sahatuista tervalepistä, ja niiden välissä oleva lämpökäsitelty koivu on ylijäämätavaraa vaimoni käsityöyrityksen tiimoilta.

Oven Raimo kokosi jäljelle jääneistä lehtikuusen pätkistä.

- Asettelin aina seuraavan pätkän edellisen muotojen mukaisesti. Koska naulat olivat loppuneet kesken, liitin pätkät toisiinsa varastosta löytyneellä narulla.

Ovenkahvana toimiva poron sarvi on matkamuisto Raimon ja hänen vaimonsa muutaman vuoden takaiselta Muotkan erämaan vaellukselta.

Huussin eläväinen ovi on koottu pala palalta. Naulojen virkaa toimittavat varastosta löytyneet narunpätkät.

Huussin eläväinen ovi on koottu pala palalta. Naulojen virkaa toimittavat varastosta löytyneet narunpätkät. Kuva: Raimo Kinnunen

Seppo ja Tuula Antilan hiljalleen sammaloituva huussi sulautuu saumattomasti Oulun Kiimingissä sijaitsevaa piilopirttiä ympäröivään maastoon. Mökkitilusten ainoan käymälän virkaa toimittava huussi sijaitsee naavaisten kuusten katveessa.

- Luonto on ottanut huussin kivasti haltuun sammalpeitteellä ja siksi se sulautuu maisemaan todella hyvin. Jos ei pelkää hyttysiä, saa huussissa istua omassa rauhassa, omissa mietteissään, linnunlaulua kuunnellen tarpeillaan, Seppo kertoo.

Antiloiden huussissa saa istua rauhassa linnunlaulua kuunnellen.

Antiloiden huussissa saa istua rauhassa linnunlaulua kuunnellen. Kuva: Tuula ja Seppo Antila

Hanna Metsämäen tummanpuhuva Hilla-niminen huussi sijaitsee Sodankylässä Purnumukan kylässä. Lapin rauhoittavissa maisemissa sijaitsevan mökin pihaan muutama vuosi sitten valmistunut huussi täydentää mökkeilykokemusta varsinkin pakkaslukemien hipoessa lähes 30 miinusastetta.

Pimeällä valoa huussiin tuo sen katosta roikkuva juhlava kattokruunu.

- Halusimme, että huussin sisustus poikkeaa perinteisestä. Siksi seinillä on taideteoksia ja vanha kansakoulun kalataulu. Ja mitäpä olisi huussi ilman käkikelloa!

Hannan huussin persoonallisen ilmeen luovat kirkas kattokruunu ja kansakoulun kalataulu.

Hannan huussin persoonallisen ilmeen luovat kirkas kattokruunu ja kansakoulun kalataulu. Kuva: Hanna Metsämäki

Toisinaan pytylle istumaan jonottavat myös nelijalkaiset karvakuonot.

- On melkoinen kokemus, kun oven avatessa seuraavana jonossa voikin olla poro!

Toisinaan huussivuoroa joutuu odottamaan porojen kanssa.

Toisinaan huussivuoroa joutuu odottamaan porojen kanssa. Kuva: Hanna Metsämäki

Karttulassa järven rannalla sijaitsee mökkitontin omistaja Eskon itse tekemä hirsihuussi.

Karttulassa järven rannalla sijaitsee mökkitontin omistaja Eskon itse tekemä hirsihuussi. Kuva: Esko Kotimaa

Karttulassa Kuttajärven rannalla nököttää Esko Kotimaan itse veistämä huussi. Käsin veistetty hirsihuussi lieneekin melko harvinainen näky suomalaisessa mökkimaisemassa.

- Veistin huussin kehikon vuonna 2010. Kaadoin puut, kuorin, salvoin ja kaiken muunkin tein itse.

Pöntöllä istuessa pääsee ihastelemaan hulppeaa näköalaa järvelle.

Ei hullummat huussimaisemat!

Ei hullummat huussimaisemat! Kuva: Esko Kotimaa

Toni Saikkosen kotipihasta Kouvolan Oravalasta löytyy tunnelmallinen, yltä päältä tervattu huussi. Kahdestatoista eri puulajista käsin tehty ulkovessa muistuttaa Saikkosen sanojen mukaan keskiaikaista temppeliä.

Kouvolalaisesta kotipihasta löytyy tummaksi tervattu pihakäymälä.

Kouvolalaisesta kotipihasta löytyy tummaksi tervattu pihakäymälä. Kuva: Toni Saikkonen

- Sisällä soi 1100-luvun kirkkomusiikki. Omaan mieleeni on eniten jalavasta valmistettu valtaistuimen malliin muotoiltu pönttö.

Tumma, tervattu pinta tuo huussille tyylikkään ilmeen. Illan hämärällä vessan seinällä koukuissa riippuvien öljylamppujen hehku tekee istunnosta niin tunnelmallisen, että huussista tuskin malttaa astua pois.

Jalavasta valmistetulla pytyllä voi istua rauhassa öljylamppujen lämpimässä valossa.

Jalavasta valmistetulla pytyllä voi istua rauhassa öljylamppujen lämpimässä valossa. Kuva: Toni Saikkonen

Tämä komea kelohuussi sijaitsee Lappeenrannan ylämaalla. Omistaja Raimo Paalanen rakensi huussin itse mökkirakennuksen jämäpätkistä runsaat kolmekymmentä vuotta sitten.

Mökkirakennuksen jämäpätkistä rakennettu kelopuinen huussi on jo 30 vuotta vanha.

Mökkirakennuksen jämäpätkistä rakennettu kelopuinen huussi on jo 30 vuotta vanha. Kuva: Raimo Paalanen

Paalanen kuvailee huussia helppohoitoiseksi, toimivaksi ja hajuttomaksi.

- Saneerasin huussia sisältä viime kesänä. Ulkoapäin olen antanut sen harmaantua.

Minna ja Jari Laine ovat suunnitelleet ja rakentaneet Laitilassa sijaitsevan mökkinsä huussin yhdessä.

Minnan ja Jarin huussin lasiovi oli ennen saunan ovi.

Minnan ja Jarin huussin lasiovi oli ennen saunan ovi. Kuva: Minna ja Jari Laine

Tummanpunaisen huussin toteutuksessa on käytetty myös kierrätystä: huussin lasiovi toimi aiemmin saunan ovena.

- Lasioven ja ikkunan ansiosta huussi on todella valoisa. Toki sisältä löytyy myös sähkövalaisin.

Löytyykö sinun mökiltäsi erikoinen tai vain erityisen kaunis huussi? Lähetä kuva ja kerro hieman huussistasi: stella.hyvakka@iltasanomat.fi

Ilta Sanoma
jeudi 30 juin 2022 00:17:00 Categories: Asuminen Ilta Sanoma

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.