Joskus mikään ei ole mukavampaa kuin palata tuttuun matkakohteeseen uudestaan. Toisinaan se on ehkä pahinta, mitä voi tehdä.
Matkailuun kuuluvat yllätykset ja wow-efektit. Tutussa kohteessa niitä kohtaa harvemmin. Kuva: Peppe Mancuso
MITÄ järkeä on matkustaa kerta toisensa jälkeen yhteen ja samaan paikkaan, kun suurin osa maailmasta on yhä näkemättä?
Järkeä tai ei, mutta onhan siinä houkutuksensa.
On mahtavaa, kun mistään ei tarvitse ottaa etukäteen selvää, ei kysellä keneltäkään neuvoja tai vinkkejä. Osaa varata majoituksen täydelliseltä sijainnilta ja pakata matkalaukkuun juuri oikeat asiat. Perillä on heti kotoisa olo, kun tuntee tavat ja paikat.
Ei tuhraannu aikaa etsimiseen eikä mihinkään turhaan, kun pakolliset nähtävyydetkin on jo nähty. Tietää, mistä saa hyvää ruokaa ja mistä ei. On omat kantakuppilat, ja niissä tuttua porukkaa.
On kaikin tavoin helppoa, stressitöntä ja turvallista. Ei tule virhearviointeja eikä takaiskuja, eikä ainakaan megalomaanista pettymystä.
MUTTA toisaalta, olen huomannut, että liika tuttuus voi koitua myös todelliseksi rasitteeksi - se turruttaa aistit, saa aremmaksi ja turhan mukavuudenhaluiseksi.
On iso riski, että suorittaa matkan puolisokeana ja patalaiskana. Koska kuvittelee tietävänsä kaiken tietämisen arvoisen, ei vaivaudu ottamaan selvää mistään uudesta edes perillä.
Kolumbiassa sijaitsevan Cartagenan historialliseen kaupunkiin ja sen herkullisiin väreihin on helppo ihastua. Jos menisi kaupunkiin toisen kerran, kokemus olisi takuulla paljon laimeampi. Kuva: Peppe Mancuso
Mistä kaikesta jääkään silloin paitsi.
Saattaa iskeä myös arvaamattoman kova nostalgian kaipuu, minkä vuoksi ei edes tahdo tietää mistään erilaisesta - vaan haluaa nimenomaan kiertää ainoastaan ne samat paikat, joissa viimeksi kävi ja joista silloin piti.
Toimiihan se joskus ihan hyvin. Mutta toisinaan, ellei useimmiten, lopputulos tuntuu vähän laimealta, jo koetulta. Mikään ei suuremmin säväytä eikä säpsäytä. Puuttuvat yllätykset ja wow-efektit.
Perussääntöni onkin: ei kahta kertaa samaan kohteeseen.
ON toinenkin syy olla menemättä uudelleen - mitä parempia muistoja johonkin paikkaan liittyy, sitä vaikeampi niitä on toisella kertaa päihittää. Mitä mukavampi paikka tai ihanampi loma, sitä kiusallisempaa voi palaaminen olla, etenkin pidemmän ajan päästä, kun kaikki on ehkä muuttunut - ellei paikka, niin ainakin itse.
Mitä, jos se ei enää kolahdakaan?
On tiettyjä matkakohteita, kuten Kaakkois-Aasian Laos, joihin en juuri tästä syystä halua mennä uudestaan. Tykästyin siihen vuosia sitten, kun se oli vielä nykyistä paljon tuntemattomampi ja menneeseen pysähtynyt. Luang Prabangin hidastempoinen pikkukaupunki oli kuin toisesta maailmasta.
Sittemmin sinne on tullut lentokenttää, isoja hotelleja ja trendikahviloita, mutta tunnelma on kuulemma edelleen omanlaisensa. Ilman muuta kiinnostaisi mennä katsomaan, mutta kannattaako? En halua rikkoa mielikuvaani siitä salaisesta pikkukaupungista, joka se silloin oli.
TIETYISSÄ tapauksissa poikkean kyllä säännöstäni. On olemassa niitä paikkoja, joille yksi kerta ei vaan riitä. Sekä niitä, joille mikään määrä ei ole koskaan tarpeeksi. Toiset kohteet taas sijaitsevat niin kätevän lähellä, että tuntuisi hölmöltä, jos niissä ei säännöllisesti poikkeaisi.
Mutta useimmissa tapauksissa kerta riittää.
Ainakin itselleni matkailussa parasta on lopulta kuitenkin se, että saa nähdä ja kokea nimenomaan uutta - eikä käy katsomassa ihan samaa nauhaa kerran toisensa jälkeen.
Kuva: Peppe Mancuso
Espanjassa, Brasiliassa ja nyt Malesiassa asuva, liki sadassa maassa käynyt Mira on matkatoimittaja ja copywriter. Lisää inspiraatiota reissuillesi löydät Miran Facebook-sivuilta.
TetraSys Oy.