Ilta Sanoma

Sveitsin eteläisin kantoni Ticino on luonnonkaunista ja matkailijalle houkuttelevaa seutua. On vuorten reunustamia järviä, hienostuneita pikkukaupunkeja ja ilmapiiri, joka kutsuu nautiskelemaan.

Keskiaikaisten linnojen komistama Bellinzona on Sveitsin eteläisimmän kantonin, Ticinon, pääkaupunki. Kantonin pääkieli on Italia.

Keskiaikaisten linnojen komistama Bellinzona on Sveitsin eteläisimmän kantonin, Ticinon, pääkaupunki. Kantonin pääkieli on Italia. Kuva: Peppe Mancuso

Kuuluu kiljahduksia, ihailevia huudahduksia ja raikuvia aplodeja. Joukko nuoria hyppii kivisillalta alas jokeen. Pudotusta on viitisentoista metriä, virtaus voimakas ja vesi hyytävän kylmää, joten tsemppausta tarvitaan.

Vanhaa kävelysiltaa kutsutaan osuvasti nimellä Ponte dei Salti, hyppyjen silta. Se sijaitsee mitä idyllisimmässä paikassa: vihreiden vuorenrinteiden halaamassa Verzasca-laaksossa, jota pilkuttavat pienet harmaakiviset kylät ja talot.

Alpeilta alkunsa saava joki virtaa lähes epätodellisen smaragdinvihreänä ja turkoosina. Kuumana kesäpäivänä auringonottajia on siellä täällä pitkin sen vartta, veden pyöreiksi hiomilla kivillä. Välillä pulahdetaan uimaan.

Alpeilta alkunsa saavan Verzasca-joen varrella on kauniita, joskin kylmiä, uimapaikkoja. Joki laskee Maggiore-järveen.

Alpeilta alkunsa saavan Verzasca-joen varrella on kauniita, joskin kylmiä, uimapaikkoja. Joki laskee Maggiore-järveen. Kuva: Peppe Mancuso

Ollaan Sveitsin eteläisimmässä kantonissa, Ticinossa, lähellä Italian rajaa. Matkailijalle Ticino on monipuolista seutua: pohjoisosa on Alppien vuoristoa ja etelässä levittyvät järvet, joiden ympäristössä ilmasto on liki välimerellisen lämmin ja leuto. Jos on liikkeellä autolla, joka paikkaan on lyhyt matka.

Kun ajelee vuoristolaaksosta puolisen tuntia etelään, päätyy Lago Maggiorelle. Järven pohjoisosa kuuluu Sveitsille ja juuri sieltä löytyy viehkeä Ascona. Kylässä tuntuu erehdyttävästi siltä kuin olisi päätynyt Välimerelle.

Sveitsi ja Italia jakavat Lago Maggioren. Järven Sveitsin puoleisista paikkakunnista viehkein on Ascona

Sveitsi ja Italia jakavat Lago Maggioren. Järven Sveitsin puoleisista paikkakunnista viehkein on Ascona Kuva: Peppe Mancuso

Pienen vanhankaupungin laidalla, plataanien ja palmujen reunustaman rantakadun varrella, talot on maalattu jäätelöbaarin antimien väreillä; on pistaasin vihreää, vadelmanpunaista ja sitruunankeltaista. Vanhoilla mukulakivikujilla on taidegallerioita ja koruliikkeitä, muoti- ja designkauppoja.

Kahvilabaarien ja ravintoloiden terasseilla siemaillaan jo aikaisin iltapäivästä oranssinpunaisia Aperol spritz -drinkkejä, nautitaan joutilaisuudesta sekä kauniista maisemista järven yli helleudun verhoamille vuorille.

Siinä missä Ascona huokuu hienostunutta tyylikkyyttä ja lomaa, Bellinzonassa - Ticinon kantonin pienessä pääkaupungissa - on huomattavasti arkisempi ja paikallisempi tunnelma.

Sen pieni ja nätti vanhakaupunki herää toden teolla eloon lauantaiaamupäivisin, jolloin sen ytimessä on tori. Kojuista ostetaan paikallisia juustoja, viiniä ja leipää, hedelmiä, vihanneksia, käsitöitä ja paljon muuta.

Bellinzonassa ei voi ihailla järvimaisemia, mutta linnoja voi. Kukkuloille rakennetut kolme keskiaikaista linnaa ovat Unescon suojelukohteita ja hienosti restauroituja rinteillä kiemurtavine sakaramuureineen.

Jyrkän rinteen ja portaikon päässä kohoavalta Montebellon linnalta näkee alas koko kaupunkiin. Rakennelmana komein on Castelgrande. Se lepää kallioisen mäen päällä keskellä vanhaakaupunkia isoine sisäpihoineen, museotorneineen ja ravintoloineen. Muurien takana levittyvät viiniköynnökset.

Ainakin yhdelle pysäkille on vielä säästettävä aikaa. Kolmen vartin automatkan päässä Bellinzonasta sijaitsee kantonin upein paikka: Luganon kaupunki samannimisen järven rannalla, vuorten puristuksessa.

Noin 63 000 asukkaan Lugano on kantonin suurin keskus ja sijaitsee upealla paikalla. Sen kaunis vanhakaupunki on tyylikäs, mutta rento.

Noin 63 000 asukkaan Lugano on kantonin suurin keskus ja sijaitsee upealla paikalla. Sen kaunis vanhakaupunki on tyylikäs, mutta rento. Kuva: Peppe Mancuso

Lugano on Sveitsin tärkeimpiä pankkikeskuksia - ja vaurauden huomaa. Pastellinvärinen vanha keskustakin on paitsi kaunis, myös viimeisen päälle kunnostettu, huoliteltu ja siisti. Ostoskadun holvikäytävien alla myydään luksuskelloja ja huippumuotia.

Luganolaisista huokuu tyylikkyys, mutta ilmapiiri on leppoisa ja viihtyisä. Aukioita ja katuja reunustavat katukahvilat, ja niissä on aina väkeä.

Kuva: Peppe Mancuso

Espanjassa, Brasiliassa ja nyt Malesiassa asuva, liki sadassa maassa käynyt Mira on matkatoimittaja ja copywriter. Lisää inspiraatiota reissuillesi löydät Miran Facebook-sivuilta.

Ilta Sanoma
lundi 11 avril 2022 19:33:00 Categories: Ilta Sanoma Matkat

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.