Ilta Sanoma

Vuokra- tai laina-ajoneuvolla tehtävän lomamatkan onnistumisen kannalta on tärkeää sopia erilaiset asiat kirjallisesti ja pyytää perusteellinen ajoneuvon käyttöopastus.

Matkailuautolla ajamiseen ja käyttämiseen liittyy monia henkilöautoista poikkeavia erityispiirteitä. Huolellinen käyttöopastus tekee lomamatkasta onnistuneen. Isomman ajoneuvon pyörittelyä kannattaa harjoitella, ennen kuin autolla suuntaa kaupunkiliikenteeseen tai leirintäalueelle.

Matkailuautolla ajamiseen ja käyttämiseen liittyy monia henkilöautoista poikkeavia erityispiirteitä. Huolellinen käyttöopastus tekee lomamatkasta onnistuneen. Isomman ajoneuvon pyörittelyä kannattaa harjoitella, ennen kuin autolla suuntaa kaupunkiliikenteeseen tai leirintäalueelle. Kuva: Tommi Lempinen

Matkailuajoneuvojen kuumin vuokraussesonki on käsillä. Koronavirusepidemian myötä kasvanut karavaanimatkailun suosio näkyy myös vuokrakaluston tarjonnan kasvuna - ja varmasti myös tarjonnan tasoskaalan laventumisena.

Vuokra-ajoneuvolla tehtävän lomamatkan onnistumisen perusteita aletaan valaa jo ennen ajoneuvon vastaanottamista. Ainakin isoilla ajoneuvovuokraamoilla on opastusvideoita, jotka kannattaa katsoa ennen vuokrausta, sillä niiden perusteella on helpompi kysyä asioista käyttöopastuksen yhteydessä.

Huolellinen käyttöopastus on todella tärkeä asia, sen avulla vältytään erilaisilta käyttövirheiltä. Henkilöautoista poiketen matkailuautoissa ja -vaunuissa on muun muassa kaasut, vedet, keittiö ja vessa, joiden käyttö edellyttää opastusta jopa silloin, kun karavaanimatkoja on alla entuudestaan.

Myös sohvaryhmästä tehtävän vuoteen rakentamiseen perehtyminen on tärkeää unohtamatta muidenkaan vuoteiden erityispiirteitä. Niinkin pieni asia kuin laatikoiden ja kaappien lukkojen toiminta on syytä opettaa tai opetella, sillä niitä rikkoutuu vuokrakäytössä yllättävän paljon.

Varsinkin kaasu on suurimmalle osalle vuokraajista outo ja myös hiukan pelottava tuttavuus. Esimerkiksi kaasupullon vaihtoon liittyy omat kommervenkkinsä. Kesällä kaasua kuluu lämmitykseen vähän tai ei ollenkaan, mutta sitä tarvitaan ruuanlaitossa ja ruokien säilytyksessä. Vaikka jääkaapit käyttävät nykyisin jopa automaattisesti kaasun sijaan akku- tai verkkovirtaa, liedet toimivat vain kaasulla.

Lue lisää: Suunnitteletko matkailuauton vuokraamista lomareissulle? Nyt alkaa olla kiire

Matkailuautojen liedet toimivat kaasulla, Harvassa matkailuautossa kaasupullojen vaihto onnistuu helposti.

Matkailuautojen liedet toimivat kaasulla, Harvassa matkailuautossa kaasupullojen vaihto onnistuu helposti. Kuva: Sami Kero / HS

Aiheeseen liittyy monia kysymyksiä: missä eri järjestelmien sulut ovat?; missä asennossa niiden pitää olla?; sytytetäänkö liesi tulitikulla vai sähkösytytyksellä?; toimiiko lattialämmitys kaasulla vai vain verkkovirralla? Kysymyksiä riittää, eikä niiden esittämistä kannata kainostella - asiat ovat ajoneuvon luovuttajalle itsestäänselvyyksiä, joten niitä ei huomata välttämättä kertoa.

Todella isoa vahinkoa syntyy, jos ajoneuvoon tankataan väärää polttoainetta, tai jos polttoainetta tankataan ajoneuvon käyttövesisäiliöön.

Lue lisää: Matkailuajo­neuvojen kallein vuokrausaika on käsillä - tiedätkö oikeasti, mitä hinnat pitävät sisällään?

- Käyttöopastus ajoneuvon laitteisiin takaa, että niitä osataan käyttää oikein ja turvallisesti - näin matka onnistuu. Jos vuokraamo on lähellä kotipaikkaa, kannattaa käydä etukäteen katsomassa, minkälainen ajoneuvo on kyseessä. Meillä on erilaisia käsityksiä siisteystasosta eli siitä, kuinka siisti auton pitäisi olla lähtiessä ja palautettaessa. Tämä asia on syytä keskustella etukäteen selväksi, opastaa Kangasalla matkailuajoneuvoja vuokraavan Esarentin yrittäjä Esa Lehto.

Vuokrattavassa ajoneuvossa on syytä olla myös kotimaassa matkailtaessa rekisteröintitodistuksen tekninen osa - ulkomaanmatkoilla se on pakollinen. Vihreä kortti eli kansainvälinen todistus voimassa olevasta liikennevakuutuksesta vaaditaan vain EU:n ulkopuolisissa maissa, mutta ei siitä ole haittaa myöskään EU-maissa liikuttaessa. Ulkomaille mentäessä pitää huolehtia siitä, että asiasta on joko erillinen käyttölupa, tai tieto löytyy vuokrasopimuksesta.

Vuokraamiseen kuuluu vuokrasopimuksen teon lisäksi ajoneuvon kunnon dokumentointi lähdettäessä ja palattaessa.

- Asiakaspalvelussa käydään kaikki paperit ja ehdot huolellisesti läpi. Myös auton kunto käydään läpi ja dokumentoidaan, ja kun auto tulee takaisin, se tarkastetaan asiakkaan kanssa - näin ei tule jälkikäteen yllätyksiä. Jos jotakin on sattunut matkan varrelle, kaikki sovitaan autoa palautettaessa, kertoo Touring Cars -vuokrausketjun toimitusjohtaja Veijo Tiitinen.

On vuokrattava ajoneuvo henkilö- tai matkailuauto, siinä mahdollisesti olevat vauriot kannattaa kuvata etukäteen. Ajoneuvon videoiminen ulkoa ympäri kiertäen ei sekään ole tyhmempi ajatus.

Monessa matkailuajoneuvossa on mahdollista rakentaa sohvaryhmästä tilapäiskäyttöön sopiva vuode. Vuoteen teko on usein melkoista palapeliä, joten siihen kannattaa perehtyä ajoneuvon luovuttajan opastuksella.

Monessa matkailuajoneuvossa on mahdollista rakentaa sohvaryhmästä tilapäiskäyttöön sopiva vuode. Vuoteen teko on usein melkoista palapeliä, joten siihen kannattaa perehtyä ajoneuvon luovuttajan opastuksella. Kuva: Juhani Niiranen

Matkoilla sattuu ja tapahtuu, joten vakuutusturvan olemassaolo ja omavastuu sekä sen mahdollinen pienentäminen on tärkeää. Omavastuun suuruus on yleensä tuhannen euron luokkaa. On tärkeää tarkistaa, että ajoneuvo on vakuutettu vuokrattavaksi ilman kuljettajaa.

Lue lisää: Oman ajoneuvon vuokraamisessa piilee isoja riskejä - vakuutus ei välttämättä korvaa tuhoja eikä kadonnuttakaan autoa

- Kannattaa laittaa kaikki paperille: omavastuu, ja että lainaaja tai vuokraaja maksaa bonusmenetykset ja vakuutusmaksujen korotukset seuraavana vuonna, on huolellinen, ei anna ajoneuvoa kenellekään, ajaa selvin päin ja noudattaa kaikkia ohjeita. Huomionarvoista on, että vakuutus ei korvaa sitä, jos vuokraaja ei palautakaan ajoneuvoa, muistuttaa Fenniassa kotitalouksien ajoneuvovakuutuksista vastaava tuotepäällikkö Raili Tuulas.

Esa Lehto muistuttaa omaa matkailuajoneuvoaan vuokraavia kansalaisia, että homma ei ole vain vuokran laskuttamista:

- Tarvitaan markkinointia, asiakkaan tietojen tarkastamista, ettei ajoneuvo katoa, asiakkaan opastamista siivottuun, pestyyn ja varusteltuun ajoneuvoon, tukena oloa matkan aikana, palautuksen yhteydessä ajoneuvon tarkastamista, tarvittaessa neuvottelua vahinkojen korvaamisesta.

Ajoneuvon palautuksen pitää onnistua ilman lisäkustannuksia, kun sen jätevesisäiliö ja wc-pönttö on tyhjennetty, ja auto on siivottu perussiistiksi- nämä toimenpiteet voi tietysti myös teettää lisämaksusta vuokranantajalla.

Lue lisää: Hymer-museo tarjoaa mahtavan aikamatkan karavaanareiden alkutaipaleesta tähän päivään

Kun auton antaa tai ottaa lainaan tai vuokralle, asiat kannattaa - tai paremminkin pitää - sopia kirjallisesti. Vakuutusyhtiö Fennia opastaa käymään läpi ainakin nämä asiat:

. Onko ajoneuvossa täys- tai osakasko, ja mitä se korvaa?

. Mikä on vakuutuksen omavastuu, eli paljonko tulee vuokraajan/lainaajan maksettavaksi, jos jotakin sattuu?

. Paljonko ajoneuvon omistaja menettää bonuksia eli vakuutusmaksun alennuksia, jos autoillessa sattuu vahinko? Kannattaa sopia, että lainaaja/vuokraaja korvaa myös ne.

. Varmistua siitä, että auton käyttäjä pitää siitä yhtä hyvää huolta kuin itse pitäisit. Esimerkiksi humalassa ajaessa vahingosta ei saa korvauksia.

. Kehottaa lainaajaa/vuokraajaa pitämään kirjallinen sopimus autoillessa mukana. Näin sopimuksen voi todentaa tarvittaessa jo esimerkiksi kolaripaikalla.

. Varmista, että lainaaja/vuokraaja tietää mitä tehdä, jos vahinko sattuu.

Lue lisää: Matkailuautoissa pieni mullistus -?iso peluri menettää taas asemiaan

Ilta Sanoma
jeudi 30 juin 2022 13:45:00 Categories: Autot Ilta Sanoma

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.