Ilta Sanoma

Ensitesti: Euroopassa 11. sukupolven Honda Civic on aina hybridi, jossa sähkömoottori hoitaa pääosan liikuttamisesta bensiinimoottorin tarjotessa sille virtaa.

Viisiovisessa Honda Civicissä on pieni annos urheilullisuutta. Automalli on ollut tuotannossa 50 vuotta.

Viisiovisessa Honda Civicissä on pieni annos urheilullisuutta. Automalli on ollut tuotannossa 50 vuotta. Kuva: Toni Jalovaara

Madrid

IS kertoi maaliskuussa Honda Civicin 11. sukupolven Pohjois-Amerikassa myytävästä versiosta. Tutustumisen perusteella se osoittautui varteenotettavaksi vaihtoehdoksi omassa luokassaan. Atlantin tuolla puolen uutuudesta pidettiin niin paljon, että sikäläiset median edustajat äänestivät sen Vuoden henkilöautoksi 2022.

Alkukesästä IS pääsi Suomeen tulevan version ohjauspyörän taakse.

Civiciä on valmistettu yli 27 miljoonaa kappaletta, joten mihinkään radikaaleihin muutoksiin ei ollut syytä lähteä. Honda Motor Europen tekninen neuvonantaja Kotamo Yamamoto muistuttaa, että uusi Civic on globaali automalli. Se tarkoittaa, että kaikkialla maailmassa myydään lähtökohtaisesti samanlaista autoa. Kehityksessä keskityttiin eurooppalaisten vaatimuksiin, sillä täällä vaaditaan parempia ajo-ominaisuuksia ja mukavuutta kuin muualla maailmassa.

Euroopassa myydään vain viisiovista viistoperää, joka on valmistajan mukaan ulkonäöltään

Euroopassa myydään vain viisiovista viistoperää, joka on valmistajan mukaan ulkonäöltään "coupémainen". Kuva: Toni Jalovaara

Civiciä harkitsevalle valinta on tehty kahdellakin tavalla helpoksi. Euroopassa sitä myydään vain 4,55 metrin pituisella viisiovisella korilla ja yhdellä voimalinjalla. Muotoilussa muutokset aiempaan ovat hillittyjä, mikä tarkoittaa muun muassa näkyvyyttä parantavaa, vähän alempana olevaa konepeltiä. Vyötärölinja on niin ikään alempana eli ikkunat ovat korkeammat, mikä tuo matkustamoon enemmän valoa.

Akseliväliä on 35 millimetriä enemmän kuin ennen ja raideväli on kasvanut. Lisämitta on käytetty takamatkustajien iloksi ja muutoksella on oma vaikutuksensa myös ajettavuuteen. Vaikka voimalinjassa on siirrytty bensiinimoottorista hybridiin, lisäkomponentit on sijoitettu niin älykkäästi, etteivät ne vie sisä- eikä tavaratiloja.

Ohjaamo on selkeä, perinteisiä katkaisimia on sopivasti ja ajosuunta valitaan painikkeilla.

Ohjaamo on selkeä, perinteisiä katkaisimia on sopivasti ja ajosuunta valitaan painikkeilla. Kuva: Toni Jalovaara

Kolmen moottorin korvaaminen yhdellä perustellaan siten, että uuden hybridin vääntömomentti on suurempi kuin aiemmin saatavilla olleessa turbodieselissä, tehoa on enemmän kuin edellisen sukupolven 1,5 Turbossa ja kulutus on pienempi kuin 1,0 Turbossa.

Muotoilu on niin korin kuin sisustuksen osalta aiempaa selkeämpi, mistä voi olla kiitollinen. Ohjaamo on niin käyttäjäystävällinen, että vaikuttaakin siltä, että päätöksiä eivät ole tehneet luovasti ajattelevat muotoilijat vaan niitä tehdessä on kuunneltu asiakkaita.

Digitaalinen mittaristo on varustetasosta riippuen joko 7- tai 10,2-tuumainen.

Digitaalinen mittaristo on varustetasosta riippuen joko 7- tai 10,2-tuumainen. Kuva: Toni Jalovaara

Kosketusnäyttö on kiitettävän korkealla ja sen yhteydessä on äänentoiston voimakkuuden säätö perinteisellä rullalla.

Kosketusnäyttö on kiitettävän korkealla ja sen yhteydessä on äänentoiston voimakkuuden säätö perinteisellä rullalla. Kuva: Toni Jalovaara

Ohjaamossa materiaalit ovat aiempaa korkeatasoisempia. Samalla monesta turhasta asiasta on tingitty. Niin ilmastoinnille kuin äänentoiston voimakkuudelle on perinteiset selkeät helppokäyttöiset rullasäätimet. Kosketusnäyttö on nostettu riittävän korkealle ja siinä toimiva tieto-viihdejärjestelmä on pari sukupolvea modernimpi kuin edellisessä Civicissä.

Etuistuimet antavat mainion tuen ja korkeimmassa Advance-varustetasossa on nahkaverhoilu.

Etuistuimet antavat mainion tuen ja korkeimmassa Advance-varustetasossa on nahkaverhoilu. Kuva: Toni Jalovaara

Venytetty akseliväli varmistaa takana riittävät jalkatilat, mutta kattoluukulla varustetussa Advancessa pääntila on vähän niukka.

Venytetty akseliväli varmistaa takana riittävät jalkatilat, mutta kattoluukulla varustetussa Advancessa pääntila on vähän niukka. Kuva: Toni Jalovaara

Euroopassa myytävällä Civicillä ajaminen vahvistaa kaiken sen, mitä Yhdysvaltain-versiosta kirjoitimme. Suurin ero aiemmin ajamamme ja Euroopassa myytävän Civicin välillä on alustassa. Eurooppalaisessa versiossa on löydetty parempi tasapaino hyvän ajettavuuden ja mukavuuden välille. Yamamoto muistutti asiaa kysyttäessä, että voimalinjalla, sen tuomalla lisäpainolla ja painonjakauman muutoksella on oma vaikutuksensa. Tietenkin jousitus ja iskunvaimennus on hiottu täkäläisiin olosuhteisisiin sopiviksi.

Ajettavuudessa on edelleen pieni annos urheilullisuutta, mikä kuuluu Hondan filosofiaan. Sen aistii etenkin ohjauksessa, jonka välittämä tuntuma on ilahduttavan selkeä. Alustan hyvää toimintaa kuvaa parhaiten se, että mutkatiellä ajaessa toivoisi lisää tehoa. Civicin jousitus ei ole ollut tähän saakka luokassaan mukavimmasta päästä, mutta nyt ohjaamoon ei välity tärinää ja kuopat suodattuvat hyvin.

Tehosta ei ole sinällään pulaa, sillä 135 kilowatin avulla Civic kiihtyy tarvittaessa nollasta sataan alle kahdeksassa sekunnissa. Toisaalta auton virallinen normikulutus on alle viisi litraa sadalla, mikä ainakin koeajolenkillä alittui sen kummemmin yrittämättä.

Tavaratilaa on melkoisesti, mutta se ei ole muodoltaan paras mahdollinen.

Tavaratilaa on melkoisesti, mutta se ei ole muodoltaan paras mahdollinen. Kuva: Toni Jalovaara

Civicin hinnoista käytiin esittelyn aikaan vielä viimeistä vääntöä tehtaan kanssa. Valittavaksi tulee kolme varustetasoa (Elegance, Sport ja Advance), joiden hinnat lähtevät 36?000 euron kieppeiltä. Perustaso on varsin kattava, sillä siinä ovat vakiona mm. älyavain, ajotilan valinta, navigointi, peruutuskamera ja tummennetut ikkunat.

Elegancen pyörät ovat 17-tuumaiset, josta ne kasvavat tuumalla, mikäli valitsee Sportin tai Advancen. Sport tuo mukanaan lisäksi osittaisen synteettisen nahkaverhoilun, ledisumuvalot ja langattoman latauksen. Advancessa on jo enemmän ylellisyyttä, kuten aito nahkaverhoilu, suurempi digitaalimittaristo, etuistuimien sähkösäädöt, mukautuvat valot ja lasikattoluukku.

Honda Civicin 11. sukupolven ennakkomyynti polkaistaan käyntiin lähiaikoina. Ensimmäiset autot saapuvat Suomeen näillä näkymin lokakuussa.

Maahantuojan tavoitteena on kasvattaa Civicin myyntiä reippaasti nykytasosta. Pääkilpailija on Toyota Corollan 2,0-litrainen hybridi. Honda antaa etumatkaa sillä, että se on tarjolla vain viisiovisena.

Honda on ollut Suomessa merkittävä automerkki, sillä vielä vuonna 2009 se oli rekisteröintitilastossa sijalla seitsemän. Siitä alkoi myynnin lasku, joka vain jyrkkeni. Viime vuonna Honda oli vajonnut pienten merkkien joukkoon sijalle 28. Suunta on ollut sama kaikkialla Euroopassa, ja onpa jopa huhuttu Hondan jättävän täkäläiset markkinat sikseen.

Vanhaa tarinaa vähän muuntaen Honda voisi todeta, että huhut lähdöstäni ovat vahvasti liioiteltuja. Yhtiöllä ei vain yksinkertaisesti ole ollut sopivaa myytävää Eurooppaan, missä rekisteröitävien autojen keskipäästö on rajoitettu ja ylimääräisestä joutuu maksamaan sakkoa. Sopivalla (kalliilla) hinnoittelulla on pidetty huoli siitä, etteivät asiakkaat ole käyneet liian innokkaasti Honda-liikkeiden ovilla.

Nyt Honda on liikkeellä uudella innolla, sillä tämän vuoden loppuun mennessä valmistajan koko Euroopassa myytävä mallisto on sähköistetty. Kaiken lisäksi mallisto monipuolistuu, kun HR-V:n ja CR-V:n väliin tulee vielä yksi katumaasturi, ZR-V. Ensi vuonna ovat vuorossa uusi sähköauto e:NY1 ja seuraavan sukupolven CR-V, joka tulee saataville ensimmäistä kertaa lataushybridinä.

Tekniikka

Moottori R4, 1?993 cm3, 105 kW (143 hv)/6?000 r/min, 186 Nm/4?500 r/min

Sähkömoottori 135 kW, 315 Nm

Suorituskyky 0-100 km/h 7,8 s, huippunopeus 180 km/h

Kulutus 4,7 l/100 km 95E10

Hiilidioksidipäästö 108 g/km

Voimansiirto e-CVT, etuveto

Mitat p 4?551, l 1?802, k 1?408 mm, akseliväli 2?734 mm, omamassa 1?517 kg

Hinta noin 36?000 euroa

Ilta Sanoma
dimanche 3 juillet 2022 10:00:00 Categories: Autot Ilta Sanoma

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.