Ilta Sanoma

Autoilijoiden Torviprotesti-mielenosoitukset jatkuvat maanantaina Helsingissä. Tällä kertaa teemana on "3? Torviprotesti!"

Bensiinin ja dieselin litrahinnat hätyyttelevät kolmea euroa, mielenosoittajat korostavat tämän päivän marssillaan.

Bensiinin ja dieselin litrahinnat hätyyttelevät kolmea euroa, mielenosoittajat korostavat tämän päivän marssillaan. Kuva: Antti Hämäläinen / IS

Äänekäs autoletka kulkee Mannerheimintietä kohti Eduskuntaa iltapäivällä kello 16:n jälkeen. Stop autoilijoiden kuritukselle -kansanliike muistuttaa, että polttoaineiden litrahinnat ovat nousseet lähelle kolmea euroa. Kansaliike pitää hintatasoa täysin kestämättömänä.

Eduskuntatalon edessä järjestäjät toivovat kuulevansa muun muassa kansanedustajien kannanottoja autoilun korkeista kustannuksista.

Moottorimarssiion osallistuvien lisäksi järjestäjät toivovat paikalle myös jalankulkijoita.

Moottorimarssiion osallistuvien lisäksi järjestäjät toivovat paikalle myös jalankulkijoita. Kuva: Antti Hämäläinen/IS

Moottorimarssiin osallistuvien lisäksi tällä kertaa paikalle järjestäjät toivovat myös jalankulkijoita puolustamaan autoilijoiden etuja, koska "onhan tuo autolla paikalle tulo kallistakin," tapahtuman järjestäjien tiedotteessa mainitaan.

Aiempiin Torviprotesti-tapahtumiin on eri kaupungeissa osallistunut kaikkiaan tuhansia autokuntia.

Stop autoilijoiden kuritukselle -nimiseen kansanliikkeeseen kuuluu Facebookissa noin 280?000 jäsentä.

Ilta Sanoma
lundi 4 juillet 2022 13:30:00 Categories: Autot Ilta Sanoma

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.