Ilta Sanoma

Hyttystenpistot voivat aiheuttaa osalle voimakkaita kutinaoireita etenkin alkukesästä.

Hyttysenpistoja ja paarmanpuremia ei saisi raapia - mutta jos kutina yltyy sietämättömäksi, vaikea on olla raapimattakaan.

-?Raapiminen ei monesti edes lopeta kutinaa vaan voi jopa pahentaa sitä. Syntyy ketjureaktio, että tekee mieli vain raapia lisää, farmaseutti Tiia-Maria Honkakoski Yliopiston Apteekin lääkeneuvonnasta sanoo.

Hän muistuttaa, että kutiavan paukaman raapiminen rikkoo ihon, mikä taas saattaa pidentää paranemisaikaa.

-?Tulehtuminenkin on mahdollista.

Lue lisää: Jos kyy puree, toimi heti näin - vanha tapa voi vain pahentaa tilannetta

Yleisimmin paukamat iholla johtuvat hyttysenpistoista ja paarmanpuremista.

-?Hoito-ohjeet ovat samanlaiset, oli kyseessä kumpi hyönteinen tahansa.

Honkakoski kertoo, että tehokkain apu hyönteisenpureman aiheuttamaan kutinaan löytyy apteekista.

-?Oireenmukaiseen hoitoon yleisimmät vinkit ovat mieto kortisonivoide, antihistamiinipuikko sekä suun kautta otettavat antihistamiinitabletit. Näitä kaikkia saa ilman reseptiä.

Jos ei halua käyttää kortisonivoidetta, ihoa voi sivellä myös kutinaa rauhoittavilla lääkkeettömillä voiteilla ja puikoilla.

-?Myös kylmästä voi olla apua kutinan rauhoittajana, ja erityisen hyvin se sopii paarmanpuremien hoitoon, sillä kylmä laskee turvotusta ja lievittää mahdollista kipua.

Antihistamiinitabletteja voi käyttää myös ennaltaehkäisevästi, neuvoo farmaseutti.

Antihistamiinitabletteja voi käyttää myös ennaltaehkäisevästi, neuvoo farmaseutti. Kuva: Colourbox

Jos reseptivapaista valmisteista pitäisi nostaa yksi yli muiden, Honkakoski sanoo, että antihistamiinitabletit ovat monelle tehokas apu.

-?Ne ovat hirveän hyvä hoitokeino, ja niitä voi käyttää myös ennaltaehkäisevästi.

-?Jos tietää, että saa herkästi oireita tai on lähdössä mökille, Lappiin tai muuhun paikkaan, jossa on paljon hyttysiä, antihistamiinitablettien käyttö kannattaa aloittaa ajoissa jo pari päivää etukäteen.

Jos paukaman on jo mennyt raapimaan rikki, vaurioitunutta ihoa voi hoitaa pieniin ihotulehduksiin tarkoitetulla antibakteerisella voiteella.

Mikäli oireet eivät vieläkään helpota ja reseptivapaat valmisteet eivät tehoa, on syytä kääntyä lääkärin puoleen.

-?Jos iho alkaa punoittaa erittäin voimakkaasti ja suuria paukamia tulee paljon tai ne alkavat märkiä, lääkäri voi määrätä tilanteeseen sopivat valmisteet.

Juttu on julkaistu Ilta-Sanomissa alun perin 2.7.2021.

Ilta Sanoma
dimanche 26 juin 2022 11:30:00 Categories: Ilta Sanoma Terveys

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.