Ilta Sanoma

IS kävi katsastamassa euroviisujen ennakkotunnelmia kiovalaisen baarin viisubileissä. Tilanne on monella tapaa poikkeuksellinen, mutta juhlatunnelmaa oli silti nähtävissä.

Kuva: Pete Aarre-Ahtio / IS

Euroviisufinaalin alkuun on vielä muutamia tunteja, mutta tunnelma on jo lämpenemässä kiovalaisen Buena Vista -baarin viisubileissä. Tilanne on erikoinen, sillä sodan keskellä jo kolmatta kuukautta elävä Ukraina on samaan aikaan suurin ennakkosuosikki Eurovision laulukilpailun voittajaksi.

Juhlat ovat baarin kellarikerroksessa. Tunnelmaa on haettu somistamalla tilaa ilmapalloilla ja pöytiin jaetuilla eri osallistujamaiden lipuilla. Väkeä valuu sisälle tasaiseen tahtiin.

Vaikka porukka on varsin kansainvälinen, kaikilla tuntuu olevan sama voittajasuosikki: Ukrainan Kalush Orchestra ja sen edustuskappale Stefania.

-?Tänä vuonna euroviisut ovat tavallista poliittisemmat. On hieman vaikea tuntea juhlatunnelmaa tässä tilanteessa. Ei voi oikein avata sydäntä musiikille, sanoo Ruslan Oussama.

Ranskasta Kiovaan sodan alettua palanneen Ruslan Oussaman kakkossuosikki euroviisuissa on tietenkin Ranska.

Ranskasta Kiovaan sodan alettua palanneen Ruslan Oussaman kakkossuosikki euroviisuissa on tietenkin Ranska. Kuva: Pete Aarre-Ahtio / IS

Oussama on kaikesta huolimatta iloisella tuulella. Hän kertoo palanneensa Kiovaan sodan alettua Ranskasta. Siellä hän ehti työskennellä yhdeksän vuoden ajan.

Oussaman ystävä Anatoli ei ole kiinnostunut euroviisuista. Hän sanoo tulleensa paikan päälle lähinnä seuraksi ja juomaan kaljaa.

Porukan kolmas jäsen, Harkovassa syntynyt ja Luhanskissa kasvanut Serj ei hänkään tiedä illan viisutarjonnasta mitään, mutta ilahtuu kuullessaan The Rasmuksen olevan Suomen euroviisuedustaja. Hän haluaa katsoa ja kuunnella Suomen edustuskappaleen Jezebelin heti Youtubesta.

-?Tämä on hyvä, olen kuunnellut heitä paljon joskus, Serj sanoo.

Kiovalaiset Lina ja Masha nimeävät kakkossuosikikseen Britannian kappaleen, Sam Ryderin esittämän Space Manin.

-?Totta kai! kaksikko vastaa kun kysytään, onko tänään tarkoitus juhlia kunnolla.

Lina ja Masha aikovat juhlia viisuiltana, kävi miten kävi.

Lina ja Masha aikovat juhlia viisuiltana, kävi miten kävi. Kuva: Pete Aarre-Ahtio / IS

Euroviisulähetyksen alkua odottavat innolla myös kiovalaiset Anna ja Stas, joilla on mukanaan Australiasta kotoisin oleva Matt.

-?Austr... ei kun Ukraina, vitsailee Matt, kun pöytäseurueelta kysytään illan ykkössuosikkia.

Kakkossuosikista pöytäseurue ei pääse yksimielisyyteen. Muun muassa Liettua ja Puola mainitaan sillä perusteella, että ne ovat auttaneet sodan keskellä kamppailevaa Ukrainaa paljon.

Politiikka on siis todellakin tänä vuonna tavallista näkyvämmin läsnä euroviisuissa.

Anna, Matt ja Stas kannattavat Ukrainan ohella Puolaa ja Liettuaa, koska ne ovat auttaneet Ukrainaa sodassa paljon.

Anna, Matt ja Stas kannattavat Ukrainan ohella Puolaa ja Liettuaa, koska ne ovat auttaneet Ukrainaa sodassa paljon. Kuva: Pete Aarre-Ahtio / IS

Juhlatunnelmaa oli luotu pöytiin jaetuilla viisujen osallistujamaiden lipuilla. Tarjolla oli myös pikkupurtavaa.

Juhlatunnelmaa oli luotu pöytiin jaetuilla viisujen osallistujamaiden lipuilla. Tarjolla oli myös pikkupurtavaa. Kuva: Pete Aarre-Ahtio / IS

Sitten on aika käynnistää juhlat virallisesti. Väki hurraa, kun illan juontaja tarttuu mikrofoniin ja toivottaa kaikki tervetulleiksi.

Hän alkaa nostattaa tunnelmaa luettelemalla eri maita ja kyselemällä, onko paikalla ketään niistä tulleita. Jos on, vastaukseksi saa mustan huumorin sävyttämän vastauksen.

-?Mitä? Olet britti ja juot Pepsiä? Se on epäterveellistä, sinun pitäisi juoda olutta tai mallasviskiä, juontaja huomauttaa.

-?Eikö kukaan todellakaan ole Saksasta? No, me kaikki muistamme vuoden 1945, juontaja lohkaisee, kun kukaan ei ilmoittaudu saksalaiseksi.

Paikan päälle tulleilta toivotaan lahjoituksia, jotka ohjataan Ukrainan armeijalle ja myös humanitääriseen apuun. Vastalahjaksi lahjoittajille annettava kangaskassi sisältää muun muassa rullallisen Venäjän presidentin Vladimir Putinin kuvalla koristeltua vessapaperia.

Lahjoittajille kangaskasseja jakava Kristina esittele kasseista löytyvää Putin-vessapaperirullaa.

Lahjoittajille kangaskasseja jakava Kristina esittele kasseista löytyvää Putin-vessapaperirullaa. Kuva: Pete Aarre-Ahtio / IS

Viisujuhlat järjestävän Buena Vista -baarin kellarikerros on toiminut sodan kuluessa myös pommisuojana.

Viisujuhlat järjestävän Buena Vista -baarin kellarikerros on toiminut sodan kuluessa myös pommisuojana. Kuva: Pete Aarre-Ahtio / IS

Siihen on painettu sama kuva kuin postimerkkiin, joka julkaistiin hiljattain venäläistä sotalaivaa uhmanneiden Käärmesaaren sankareiden kunniaksi.

Kasseja jakava Kristina kertoo kannattavansa Ukrainan lisäksi Itävallan kappaletta. Hänkään ei ole ihan varma siitä, miten viisujuhlintaan tulisi suhtautua.

-?Tuntuuhan tämä vähän oudolta, mutta kyse on myös tietoisuuden levittämisestä. Haluamme kertoa maailmalle, että olemme vahvoja kaikin tavoin, Ukrainalle menestystä odottava Kristina sanoo.

Ulos terassille tupakalle tullut Stanislav painottaa, ettei ole tullut juhlimaan, vaan rentoutumaan ja unohtamaan hetkeksi vakavan tilanteen.

Stanislav tuli paikan päälle rentoutumaan ja tukemaan Ukrainan euroviisuedustajaa, vaikka ei edes liiemmin välitä euroviisuista.

Stanislav tuli paikan päälle rentoutumaan ja tukemaan Ukrainan euroviisuedustajaa, vaikka ei edes liiemmin välitä euroviisuista. Kuva: Pete Aarre-Ahtio / IS

-?Juhlimisella ja rentoutumisella on eroa. Euroviisuista en juuri välitä, mutta halusin tulla tukemaan Kalush Orchestraa, hän sanoo.

Hän alkaa ylistää sankarina ystäväänsä Vasilya, joka on kuljettanut koko sodan ajan pakettiautollaan humanitääristä apua eri puolille Ukrainaa ja auttanut myös ihmisten evakuoimisessa. Vasily kertoo, että varsinkin sodan alkuvaiheessa työ oli vaikeaa, sillä teillä oli paljon miinoja, joita piti väistellä kieli keskellä suuta.

-?Minä olen kyllä tullut tänne tänään juhlimaan, Vasily sanoo naurahtaen.

Vasily aikoo juhlia. Hän on toimittanut omalla pakettiautollaan apua eri puolille Ukrainaa koko sodan ajan.

Vasily aikoo juhlia. Hän on toimittanut omalla pakettiautollaan apua eri puolille Ukrainaa koko sodan ajan. Kuva: Pete Aarre-Ahtio / IS

Hän näyttää suhtautuvan vaatimattomasti ystävänsä ylistyspuheisiin ja mainitsee kaikkien kiovalaisten olevan "tavallaan sankareita". Vasily kehuu myös juhlia järjestävän baarin omistajaa, joka ei ole keskeyttänyt työskentelyä missään vaiheessa sen jälkeen, kun Venäjä hyökkäsi Ukrainaan 24. helmikuuta.

Kiovan ollessa aiemmin suuremman uhan alla baari toimi Vasilyn mukaan pommisuojana paikallisille.

Ukrainan voittoa euroviisuissa on pidetty etukäteen lähes varmana. Kävi kisassa kuinka kävi, viisujuhlinta tuo ainakin hetkeksi muuta ajateltavaa tälle porukalle. Eikä mahdollinen voitto ainakaan vähennä ukrainalaisten vankkaa taistelutahtoa.

Ilta Sanoma
dimanche 15 mai 2022 00:53:00 Categories: Euroviisut Ilta Sanoma

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.