Ilta Sanoma

Prinssi Charlesin ja prinssi Williamin väitetään estäneen prinssi Andrew'n osallistuminen historiallisen ritarikunnan seremoniaan maanantaina 13. kesäkuuta.

Prinssi Andrew ei saa osallistua sukkanauharitarikunnan seremoniaan kuningattaren rinnalla.

Prinssi Andrew ei saa osallistua sukkanauharitarikunnan seremoniaan kuningattaren rinnalla. Kuva: Tom Nicholson / Reuters

Prinssi Andrew'n osallistuminen sukkanauharitarikunnan (engl. Order of the Garter) seremoniaan maanantaina 13. kesäkuuta estettiin, kertovat brittilehdet Mirror, Daily Mail ja The Sun.

Prinssi Andrew on perinteikkään sukkanauharitarikunnan jäsen, mutta brittilehtien mukaan prinssi William ja prinssi Charles olivat kuitenkin jyrkästi sitä mieltä, ettei Andrew voi osallistua seremoniaan ja ilmaisivat tahtonsa kuningatar Elisabetille. Prinssin piti edustaa seremoniassa Windsorin linnassa kuningattaren rinnalla.

Brittilehdistön mukaan kulissien takana oltiin huolissaan, miltä prinssi Andrew'n julkinen osallistuminen näyttäisi ja buuattaisiinko hänelle. Charlesin ja Williamin kerrotaan olleen merkittävinä tekijöinä siinä, ettei Andrew saa osallistua seremoniaan.

Mirrorin ja Sunin mukaan kuningatar totesi prinssille, että tämän tulee pysyä poissa julkisuudesta "omaksi parhaakseen" sen jälkeen, kun Charles ja William ilmaisivat huolensa.

Brittimedian mukaan prinssi osallistuisi vain seremonian juhlalounaalle, joka ei ole julkinen tapahtuma.

Prinssi Andrew on sukkanauharitarikunnan jäsen.

Prinssi Andrew on sukkanauharitarikunnan jäsen. Kuva: POOL, Steve Parsons / PA Wire / Reuters

Daily Mail kertoo, että hovi olisi toivonut prinssin osallistumista seremoniaan, sillä kuningatar on itse aikanaan antanut prinssille tämän jäsenyyden historialliseen ritarikuntaan.

Lehtien eri lähteiden mukaan prinssi Andrew olisi yrittänyt jo jonkin aikaa päästä takaisin kuninkaallisiin tehtäviinsä. Daily Mail kertoo, että prinssi erityisesti haluaisi, että hänen seremoniallinen roolinsa Grenadier Guardsin, eli erään Britannian jalkaväki­rykmentin everstinä palautettaisiin.

Sen enempää hovi kuin prinssi Andrew'n tiedottajakaan eivät ole kommentoineet väitteitä brittilehdistölle.

Prinssi Williamin ja prinssi Charlesin kerrotaan estäneen prinssi Andrew'n osallistuminen seremoniaan.

Prinssi Williamin ja prinssi Charlesin kerrotaan estäneen prinssi Andrew'n osallistuminen seremoniaan. Kuva: POOL, Jonathan Buckmaster, Reuters

Lue lisää: Kova päätös kuningatar Elisabetilta: poisti prinssi Andrew'n kaikki sotilasarvot ja rajasi poikansa asemaa rajusti

Kuningatar Elisabet poisti tammikuussa prinssi Andrew'lta tämän armeijan kunnia-arvot, ja prinssin asemaa on rajattu merkittävästi sen jälkeen, kun hänen osuutensa suuressa seksuaalirikosvyyhdissä nousi otsikoihin. Myös kaikki Andrew'n viralliset tehtävät ja hyväntekeväisyystyöt lopetettiin.

Guardianin mukaan kuningattaren dramaattinen päätös syntyi pian sen jälkeen, kun Andrew'n arvonimien riisumista oli pyytänyt ainakin 150 veteraania.

Prinssi Andrew palveli Britannian kuninkaallisessa laivastossa helikopterilentäjänä ja osallistui Falklandin sotaan.

Buckinghamin palatsin silloisen tiedotteen mukaan Yorkin herttualle eli prinssi Andrew'lle ei tule jatkossakaan mitään julkisia velvollisuuksia ja häntä tullaan käsittelemään oikeudessa kuin tavallista siviiliä. Prinssi oli vetäytynyt kuninkaallisista tehtävistä jo aiemmin.

Kuningatar Elisabet ja prinssi Andrew olivat rinnakkain kiitospäivän jumalanpalveluksessa maaliskuussa.

Kuningatar Elisabet ja prinssi Andrew olivat rinnakkain kiitospäivän jumalanpalveluksessa maaliskuussa. Kuva: POOL, Richard Pohle, Reuters

Prinssi Andrew'n osuus suuressa Jeffrey Epsteiniin liittyvässä seksirikosvyyhdissä nousi otsikoihin, kun Epsteinin uhri Virginia Giuffre nosti prinssiä vastaan siviilikanteen.

Giuffre syytti prinssiä seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Giuffren mukaan hänet pakotettiin 17-vuotiaana harrastamaan seksiä Andrew'n kanssa. Andrew kiisti tiukasti väitteet, mutta sai sovittua kanteen. CNN uutisoi maaliskuussa prinssin maksaneen Giuffrelle korvaussumman.

- Korvaukset on maksettu, Giuffren asianajaja David Boies kommentoi tuolloin CNN:lle.

Asianajaja ei kertonut sopimuksen yksityiskohtia tai korvauksen suuruutta. Samalla osapuolet allekirjoittivat sopimuksen, ettei Giuffre nostaa kannetta uudelleen New Yorkissa.

Brittimedia uutisoi, että Andrew olisi maksanut Giuffrelle jopa 12 miljoonaa puntaa eli 14 miljoonaa euroa.

The Timesin mukaan kuninkaallisen perheen jäsenet painostivat Andrew'ta sopimaan siviilikanteen, jotta kohu saataisiin päätökseen ennen kuningattaren 70-vuotisen hallitsijakauden juhlallisuuksia. Lehden lähteiden mukaan erityisesti prinssi Charles vaati veljeään päättämään perheelle kiusallisen selkkauksen.

Ilta Sanoma
lundi 13 juin 2022 11:26:00 Categories: Ilta Sanoma Kuninkaalliset

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.