Esa Saarinen tuli julkisuuteen punk-tohtorina pian sen jälkeen kun oli väitellyt tohtoriksi vain 24-vuotiaana. Nyt Saarinen on eläkkeellä, vaikka tekemistä riittää edelleen. IS:n haastattelussa Saarinen pohtii nuoren aikuisuutensa punk-ihannetta ja sen mahdollistamia taiteellisia kokeiluja. Niihin mahtui paitsi lyhyt laulajan ura, myös pitkälle kantanut kannustuslaulu seksuaalivähemmistöille.
Pride-viikko huipentui lauantaina Pride-kulkueeseen Helsingissä. Seksuaalivähemmistöjen tasa-arvoa vaativasta tapahtumasta on vuosien kuluessa kasvanut yksi kesän suurimmista kansanjuhlista: ihmisoikeuksien puolesta heiluttavat sateenkaarilippuja Senaatintorilla tuhannet heterotkin.
Pridestä on tullut kaikille avoin rakkauden ja suvaitsevaisuuden juhla, jossa mukana oleminen on yrityksillekin hyödyllistä imagomarkkinointia.
Mutta aina suhtautuminen seksuaalivähemmistöihin ei ole ollut kaikkien yhteinen asia.
Esa Saarinen ja Pipsa Pallasvesa Marimekon muotinäytöksessä kesällä 2007. Kuva: Erkki Raskinen
Filosofi Esa Saarinen, 68, heräsi seksuaalivähemmistöjen asiaan oman rakkautensa kautta vuonna 1984, jolloin oli "kasvavasti rakastunut Pipsa Pallasvesaan", nykyiseen puolisoonsa ja elämänsä rakkauteen.
Filosofia-levy ilmestyi 1984.
- Kun tein Filosofia -levyä, olin rakastunut Pipsaan, joka työskenteli purserina. Hänellä on monia gay-kavereita. Pipsa kysyi: "Miten te älymystö ja kulttuuri-ihmiset voitte olla taistelematta sen puolesta, että aikuisilla ihmisillä olisi mahdollisuus rakastaa toisiaan heille ominaisella tavalla? Miten teidän käsityksenne voi olla niin kapea, että ette ymmärrä samaa sukupuolta olevien rakkautta toisiaan kohtaan?", Esa Saarinen, 68, muistelee.
Vastauksena kysymyksiin Esa Saarinen sanoitti ja levytti artistina kappaleen Poikarakkaus.
katedraali oli hiljainen, hiljentynyt
majesteetti vuosisatojen takaa
rakkaus on vuosisatoja vanhempi
kaksi poikaa
kaksi poikaa, lattialla puuvillainen vyö
ympärillä hartauden hiljaisuus
ystävyys, läheisyys, poikarakkaus
poikarakkaus
he tekivät toisilleen kauniita asioita
38 vuotta sitten homoseksuaalinen rakkaussuhde oli täysin poikkeava aihevalinta suomenkieliselle sanoitukselle. Mutta 1980-luvun monin tavoin avautuvassa suomalaisessa kulttuuri-ilmapiirissä Poikarakkaudesta tuli pikkuhitti ja kannustava kulttiteos seksuaalivähemmistöille.
Laulu ei ollut julistus, vaan pikemminkin tuokiokuva, joka hahmotti rakkauden kauneutta ja pakotti kuulijat kysymään itseltään: miksi emme hyväksyisi tuota, kahden aikuisen ihmisen välistä rakkautta?
Ennen kuin Esa Saarisesta oli tullut 1980-luvulla hetkeksi levylaulaja, hän oli jo nuori älykköjulkkis, filosofi ja suosikkiluennoitsija. Mutta ilman hänen innostumistaan omaehtoisesta punk-kulttuurista Saarinen olisi saattanut jäädä akateemisten piirien salaisuudeksi.
Asiat johtivat toiseen, matka punkista julkisuuteen ja Poikarakkauteen kulki ensin lehtijutun kautta.
Esa Saarinen väitteli tohtoriksi Helsingin yliopiston filosofian laitokselta vain 24-vuotiaana. Kuva: Pasi Kostiainen
Helsingin Sanomat teki jutun Saarisesta, joka oli väitellyt tohtoriksi Helsingin yliopiston filosofian laitokselta hämmästyttävän nuorena, vain 24-vuotiaana. Jutun kirjoittaja Jan Blomsted kutsui Saarista jutussa "punk-tohtoriksi".
- Jutussa toin esille "tunnetotuuden"-käsitteen. Sen mukaan ihminen määrittelee itsensä oman toimintansa kautta.
Se oli erilaista tekstiä, mitä sanomalehtiin oli akateemisesta maailmasta yleensä painettu. Saarinen oli nuori ihminen, jonka ajatukset tuntuivat raikkailta. Siksi häneen siis liitettiin "punk" - samoihin aikoihin, 1970- ja 1980-lukujen vaihteessa kulttuuria ravistellut ilmiö, josta Saarinenkin oli innoissaan.
- Punk toi kaiken tekemisen kaikkien ulottuville, hän sanoo valpastuen nytkin.
- Punkiin kuului myös tietty epätäydellisyyden estetiikka ja siihen liittyvä rohkaisevuus: voi toimia ilman, että hallitsee täydellisesti kentän, millä toimii. Otin siitä mukaan itselleni sen, mikä minulle sopi, eräänlaisen duuriversion.
Punk-Akatemia -kirja julkaistiin vuonna 1980.
Blomsted ja Saarinen kirjoittivat myös yhdessä, ja vuonna 1980 julkaistiin heidän yhteinen kirjansa Punk-Akatemia. Sex Pistolsin levykannen räikeän keltaista väriä lainanneen kirjan ansiosta Saarisesta tuli julkkis.
Saarinen sanoo, että hän ei rakentanut itsestään harkitusti "punk-tohtori Esa Saarinen" -brändiä, jollaisena hänet on vuosikymmenten mittaan opittu tuntemaan.
- Vapaus tehdä syntyi enemmän kevään kaltaisella, sisältä ylös nousevalla energialla kuin dramaattisten käänteiden kautta, hän sanoo.
- Kaikella tekemiselläni oli joku kokonaispyrkimys, jolla ei ehkä ollut mitään selkeää nimeä. Ei tarvinnut ollakaan. Se ei ollut strategista brändäämistä, vaan enemmän punk-henkistä tekemisen riemua. Olen tehnyt monenlaista ja ollut avoin asioille, ja ne ovat johtaneet uusiin innostavuuksiin - ja ehdottomasti enemmän kuin olisin toteuttanut jotain kaavaa tai suunnitelmaa.
-?Tekemiseni ei ollut strategista brändäämistä, vaan enemmän punk-henkistä tekemisen riemua, Saarinen pohtii. Kuva: Outi Pyhäranta / HS
PERINTEISET kustantamot eivät halunneet Punk-Akatemia-kirjaa julkaisulistoilleen. Kirjan teemalle sopivasti sen julkaisi pieni tamperelainen Soundi-kirjat, musiikkilehden kylkeen perustettu kirjojenkustannusyhtiö, joka oli aiemmin julkaissut muun muassa Juice Leskisen ensimmäisen proosateoksen Kuka murhasi rock´n´roll -tähden.
Saarinen ja Soundin väki löysivät toisensa. Pian punktohtori istui muun muassa jutuntekomatkalla Popedan keikkabussissa.
- Ajatuksena oli, että manselainen rockkulttuuri ja yliopistokulttuuri kohtaavat, ja siitä muodostuu jonkinlainen jännite. Mutta tosiasiassa siitä muodostui symbioosi, joka on kestänyt näihin päiviin saakka. Soittelemme Paten (Mustajärvi, Popedan solisti) kanssa edelleen silloin tällöin, Saarinen kertoo - hän myös teki suomenkielisen sanoituksen Mustajärven versioon Kinks-yhtyeen kappaleesta Lola.
Juttu julkaistiin. Esa Saarisen reportaasi Popedan keikasta Pihtiputaalla oli otsikoitu: Jääasema Zebra.
Esa Saarinen keksi henkilökohtaisen tavan luennoida innostuttuaan gonzo-journalismista. Kuva: Pasi Kostiainen
Tuohon aikaan melko tuore suomalainen rocklehdistö otti mallia Yhdysvalloista, muun muassa gonzo-journalismista. Sen ihanteisiin kuului toisaalta tarkka yksityiskohtien kuvailu, mutta myös tapahtumien värittäminen, jopa valehtelu. Toimittaja kirjoitti itsensä sisälle juttuun, kokijaksi ja välittäjäksi, omien fiilistensä kuvailijaksi. Gonzo-journalismin tunnetuin tekijä on amerikkalainen toimittaja-kirjailija Hunter S. Thompson (1937-2005), joka vietti muun muassa vuoden Helvetin enkelien kanssa kirjoittaakseen heidän tarinansa - ja jonka Pelkoa ja inhoa Las Vegasissa -romaanista tehdyssä elokuvassa Thompsonia näytteli Johnny Depp.
Gonzo kolahti Saariseenkin.
Tohtori Saarinen kirjoitti Soundiin elämyksellistä tekstiä, jota on tässä yhteydessä pakko lainata muistinvaraisesti - kuin gonzo-journalistisena maistiaisena kesken asiallisen lehtijutun: ". olen klubilla New Yorkissa ja tunnelma on hikinen. Ensimmäisenä esiintynyt B-52's on lämmittänyt yleisön ja nyt on Talking Headsin vuoro. Huomiostani nykivään tanssiin pakottavan yhtyeen kanssa kilpailee vain vieressä pöydällä tanssivan, leopardimekkoisen naisen takapuoli."
Kun luin tikkurilalaisessa ruokapöydässä tuota juttua 1980-luvun alussa, siinä yhdistyi todella monta, saavuttamattomalta tuntunutta hienoa asiaa, muun muassa New York ja Talking Headsin live-keikka. Juttu jäi teini-ikäisen mieleen - ja saattoi jopa ohjata myöhemmin ammatinvalintaa.
Nyt Saarisen luentoja on kuunneltu suoratoistopalveluissa 1,5 miljoonaa kertaa. Kuva: Outi Pyhäranta / HS
- Uskomatonta! Värikylläistä kuvailua, sädehtii Saarinen, kun hänelle siteeraa juttua.
Saarinen tarkentaa, että hän ei juurikaan vaikuttunut Hunter S. Thompsonia lukiessaan mahdollisista epätotuuksista.
- Minua kiinnosti gonzo-journalismissa lupa olla henkilökohtainen, ja se, että ne tarinat olivat poskettomia. Valheet sivuutin kokonaan. Luin juttuja aika naiivisti ajatellen, että suunnilleen noin asiat ovat tapahtuneet.
Ja juuri tuo, heittäytyminen tilanteeseen omalla persoonallaan ohjasi puolestaan hänen tapaansa paitsi kirjoittaa, myös opettaa yliopistossa.
PUNK-AKATEMIAN ja 1980-luvun alun rockhenkisen kulttuuriväen kanssa hengailu johti osittain siihen, että Esa Saarisen luennot Helsingin yliopistolla vetivät luentosalit täyteen. Akateeminen väki hyväksyi Saarisen ei-niin-akateemisetkin aktiviteetit, kun niistä hyötyi myös yliopisto.
- Olin tosin jo tullut hyväksytyksi Helsingin yliopiston filosofian laitokseen suvaitsevaiseen ja moniulotteiseen yhteisöön. Edes Punk-Akatemia ei aiheuttanut siellä otsalohkojen kiristymistä samassa määrin kuin olisi saattanut aiheuttaa jossain muussa laitoksessa, Saarinen tarkentaa.
Kuva: Pasi Kostiainen
- Filosofiaan tihkui oppiaineena tähtipölyä. Ja siihen tuli lisäksi nuoren sukupolven säpinäenergiaa. Moni ajatteli, että hyvä juttu: filosofiasta tuli seksikäs, ajassa kiinni oleva oppiaine.
Filosofia kiinnosti, mutta myös se, miten Saarinen opetti.
Ja hän opetti kuten Hunter S. Thompson oli kirjoittanut gonzo-journalistina - itsensä, omien kokemustensa kautta.
- Siihen aikaan yliopistomaailmassa luennoidessa henkilökohtaisuus ei ollut sellainen tyylitekijä, joka olisi ollut suosittua tai oikeastaan edes sallittua. Mutta aloin tuoda henkilökohtaisuutta opetukseen, Saarinen kertoo.
- Kun olin rakastunut Pipsaan, toin sen esille luennoillani, Saarinen sanoo - ja pomppaa hänelle ehkä tyypillisesti kertomaan ihan toisen kiinnostavan asian tuon ajan luennoiltaan:
- Oli vuosi 1984 ja filosofian laitoksella oli ehdotettu, että minä pitäisin Länsimaisen filosofian historia -johdantokurssin julkkistähtenä niin, että kurssi toimisi sisäänheittotuotteena filosofian laitokselle. Mutta todellisuudessa en ollut paljonkaan perehtynyt filosofian historiaan, olin opiskellut ja valmistunut niin nopeasti. Jouduin tekemään paljon hommia kurssin eteen. Mutta sitten kun tein, niin ajattelin, että voin samalla kirjoittaa kirjan.
Länsimaisen filosofian historia huipulta huipulle Sokrateesta Marxiin julkaistiin vuonna 1985. Se on nyt julkaistu uudelleen, Saarisen uuden esipuheen kanssa.
Kirja on julkaistu uudelleen, uuden esipuheen kanssa.
- Mutta vaikka luennoin Aristoteleesta, mielessäni pyöri koko ajan vain Pipsa, Pipsa, Pipsa! Päätin yhdistää Aristotelen ja Pipsan - ja se tuli osin myös gonzo-journalismista. Sain tuon henkilökohtaisuuden kautta orkesteriin ikään kuin uuden instrumentin. Ja se soitto jatkui täyteläisempänä.
Se jatkui. Kun Saarinen viime vuonna piti viimeisen, 21. kerran Filosofia ja systeemiajattelu -kurssin Aalto-yliopiston professorina, luentojen maine oli jo kiirinyt kauas akateemisten seinien ulkopuolelle. Saarisen luennot jaettiin kaikelle kansalle suoratoistopalveluiden ja Youtuben kautta. Niitä on kuunneltu Saarisen mukaan yli 1,5 miljoonaa kertaa.
Ensi vuonna 70 vuotta täyttävä Saarinen ei kuitenkaan malttanut jäädä eläkkeelle: Filosofia ja systeemiajattelu ilmestyi Aallon ohjelmaan ja avoimen yliopiston kautta suoritettavaksi taas tänä keväänä.
- Tuli vahva tunne, että tämä pitää tehdä. Nyt eletään aikaa, joka on kenen tahansa kannalta hämmentävä, Saarinen perusteli Aalto-yliopiston sivulla tammikuussa, siis koronarajoitusten vallitessa, mutta ennen Venäjän hyökkäyssotaa Ukrainaan.
JULKISUUDESSA Esa Saarinen nauttii samanlaisesta vapaan taiteilijan asemasta kuin vaikkapa Aira Samulin ja Jorma Uotinen. He kaikki ovat jo 1980-luvulla harmaasta massasta erottuneita valopilkkuja. Eri alojen osaajia, mutta rohkeita ja värikkäitä ihmisiä, jotka ovat tehneet ujostelematta monenlaista.
Mutta miten esasaariseksi tai airasamuliniksi tullaan? Eihän se riitä, että näyttäytyy julkisuudessa hymyillen ja persoonallisesti pukeutuneena!
Saarinen kiittää omasta asemastaan julkisuudessa paitsi punkin tuomaa uskallusta tehdä mitä vain, myös julkisuutta itseään. Julkisuus vahvistaa Saarisen mukaan ihmisestä sellaista kuvaa, jota ihminen itse ruokkii.
Eli kun nuorena punktohtorina sinulta odotettiin mitä vain - ja teit vaikka mitä, sinulla olikin vapaus tehdä mitä tahansa?
- Just noin. Kun vapaus on julistettu osaksi ihmistä, se alkaakin toteuttaa itse itseään.
Vapaus olla, vapaus tehdä.
Ja vapaus rakastaa.
Näitä kaikkia Esa Saarinen on elämässään opettanut, mutta esimerkkien ja kuvausten kautta, ei saarnaamalla - siis aivan kuten suvaitsevaisuutta Poikarakkaus -kappaleen sanoituksessa.
- Toivon, että kaikki mitä olen elämässäni tehnyt, luennoillani opettanut, ettei se ole ollut manifesti mistään. Ettei se ole ollut mikään plakaati. Toivon, että olen sen sijaan onnistunut synnyttämään ihmisissä armollisuutta, hyväntahtoisuutta ja ymmärrystä, joka sitten ilmenee näiden ihmisten kautta muidenkin elämään parempana elämänä, Saarinen sanoo.
Rakkaus on vuosisatoja vanhempi.
Esa Saarisen Filosofia -levy ja Länsimaisen filosofian historia huipulta huipulle Sokrateesta Marxiin -kirja on julkaistu uudelleen.
Lue lisää: Esa Saarisesta tuli aikansa superjulkkis, ja pissa uhkasi nousta päähän - sitten tuli Pipsa, joka veti maan pinnalle: "Puhun Queen Pipsasta, kuningattaresta"
TetraSys Oy.