Ilta Sanoma

Amber Heardin asianajajat vetoavat vaatimuksessaan todisteiden puutteeseen sekä valamiehistön heikkoon taustatutkintaan.

Amber Heard lakitiimi ilmoitti lähes heti tuomion jälkeen aikovansa valittaa oikeuden päätöksestä.

Amber Heard lakitiimi ilmoitti lähes heti tuomion jälkeen aikovansa valittaa oikeuden päätöksestä. Kuva: Steve Helber / AFP

Ex-miehelleen Johnny Deppille oikeudessa hävinneen Amber Heardin lakitiimi laittoi vireille vaatimuksen uudesta oikeudenkäynnistä, kertoo Mirror-lehti. Tavoitteena on oikeuden kesäkuisen päätöksen mitätöiminen kokonaisuudessaan.

Mirror-lehden mukaan virallinen valitus oikeuden päätöksestä jätettiin perjantaina 1. heinäkuuta, tasan kuukausi tuomion julkistamisen jälkeen. Monikymmensivuisessa valituksessa asianajajat vaativat tuomion perumisen lisäksi, että myös vahingonkorvaukset, jotka Heard määrättiin Deppille maksamaan, mitätöidään.

Heardin lakitiimi perustelee valitustaan ja uuden oikeudenkäynnin tarvetta sillä, että edellisen oikeudenkäynnin lopputulokselle ei ollut riittävästi perusteluja.

- Depp ei esittänyt mitään todisteita sille, että Heard ei olisi kokenut olevansa väkivallan uhri, kertoo lakitiimi valituksessaan.

- Tämän vuoksi lailliset perusteet Heardin pahantahtoisuudelle eivät täyty, ja oikeuden päätös tulisi mitätöidä.

Kohuoikeudenkäynnin voittanut Johnny Depp vieraili hiljattain Suomessa.

Kohuoikeudenkäynnin voittanut Johnny Depp vieraili hiljattain Suomessa. Kuva: Jussi Nukari / Lehtikuva

Lisäksi uutta oikeudenkäyntiä ja tuomion perumista perustellaan valituksessa sillä, että yhtä oikeudenkäynnin valamiehistä ei Heardin asianajajien mielestä ollut tutkittu riittävän tarkasti.

People-lehden mukaan lakitiimi kertoo, että yhden valamiehen syntymävuodeksi oli merkitty 1945, mutta todellisuudessa henkilö oli ollut paljon väitettyä nuorempi. Virallisessa valituksessa arvioidaan, että valamies olisi syntynyt 1970-luvulla.

Kesäkuun alussa Heard tuomittiin ex-miehensä, näyttelijä Johnny Deppin kunnianloukkauksesta. Tuomio liittyi Washington Post -lehdessä julkaistuun tekstiin, jossa Heard kertoi kokemastaan lähisuhdeväkivallasta. Tekstissä Deppiä ei mainita nimeltä, mutta koska kirjoitus yhdistettiin vahvasti häneen, on hän menettänyt useita roolejaan. Heard määrättiin maksamaan Deppille yhteensä 10,4 miljoonaa dollaria, mikä on euroina hieman alle 11 miljoonaa.

Oikeudenkäynnin jälkeen antamissaan haastatteluissa Heard on kommentoinut, kuinka hän kokee tuomion myötä menettäneensä sananvapautensa ja äänensä. Lisäksi on avautunut siitä, kuinka pelkää Deppin haastavan hänet oikeuteen vielä uudestaan.

- Pelkään, että ihan sama mitä teen, mitä sanon tai miten sanon, jokainen askel jonka otan, on uusi mahdollisuus hiljentää minut tällä tavalla, kertoi Heard antamassaan haastattelussa.

Ilta Sanoma
lundi 4 juillet 2022 13:11:00 Categories: Ilta Sanoma Viihde

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.