Ilta Sanoma

Joey Kramer ja Linda-vaimo olivat naimisissa 13 vuoden ajan.

Joey Kramerin vaimo Linda on kuollut 55-vuotiaana.

Joey Kramerin vaimo Linda on kuollut 55-vuotiaana. Kuva: Mediapunch / Shutterstock / AOP

Aerosmith-yhtyeen rumpali Joey Kramerin, 72, vaimo Linda on kuollut 55-vuotiaana, kertoo People-lehti.

Rumpalin edustaja on lehden mukaan vahvistanut vaimon kuolleen 22. kesäkuuta. Kuolinsyytä ei ole kerrottu julkisuuteen.

Joey ja Linda menivät naimisiin lokakuussa 2009.

Joey ja Linda menivät naimisiin lokakuussa 2009. Kuva: Mediapunch / Shutterstock / AOP

Aiemmin tämän vuoden maaliskuussa rumpali ilmoitti jättäytyvänsä väliaikaisesti pois Aerosmithin kiertueelta.

Syyksi kerrottiin, että Joey halusi keskittyä täysin perheeseensä epävarmoina aikoina.

Joey ja Linda ehtivät olla naimisissa 13 vuoden ajan.

Pariskunta meni naimisiin lokakuussa 2009. Rumpali kuvaili vaimonsa olevan "elämänsä suuri rakkaus".

- Linda rakasti Joeyta syvästi ja hänen hyvinvointinsa ja onnellisuutensa olivat hänelle (Lindalle) tärkeintä, muistokirjoituksessa sanotaan.

Joey Kramer on yksi Aerosmithin perustajajäsenistä. Hän on joutunut aiemminkin jäämään sivuun yhtyeestä, tuolloin terveysongelmien vuoksi.

Vuonna 2020 hän haastoi yhtyeen oikeuteen väittäen muiden jäsenten rikkovan käytäntöä, jonka mukaan sivussa olleen jäsenen pitäisi päästä mukaan bändiin.

Oikeuspapereissa kerrottiin lievistä vammoista vuonna 2019 kärsineen Kramerin haluavan takaisin yhtyeeseen, mutta hänen mukaansa bändi vaati häntä todistamaan soittokokeella kykenevänsä edelleen soittamaan Aerosmithille sopivalla tasolla.

Myöhemmin Kramer soitti People-lehden mukaan useissa konserteissa Las Vegasissa ennen koronapandemian alkua.

Ilta Sanoma
lundi 4 juillet 2022 17:55:00 Categories: Ilta Sanoma Musiikki

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.