Ilta Sanoma

Hevillä pyyhkii hyvin.

Tuska-metallifestivaali järjestettiin viikonloppuna kahden vuoden tauon jälkeen.

Tuskan paluu oli komea, sillä festivaali teki uuden kävijäennätyksen. Järjestyksessään 23. Tuska veti paikalle Helsingin Suvilahteen kolmen festaripäivän aikana 49 000 raskaan musiikin ystävää, joka on Tuskan historian suurin kävijämäärä.

Yleisöhuippu osui lauantaille, joka loppuunmyytynä keräsi 17 500 vierasta. Perjantaina hevistä nautti 16 500 kävijää ja sunnuntaina paikalle saapui 15 000 Tuskailijaa.

Kuva: Ivan Bessedin

Ohjelmiston osalta viikonlopun suurimpiin vetonauloihin kuuluivat päivien pääesiintyjät, uusmetalli-instituutiot Korn ja Deftones sekä näyttävän paluun tehnyt metalli-ikoni Mercyful Fate.

Tuskan kenties valtaisimman yleisön Radio Rock Main Stagen eteen houkutteli tuskalaisten ikisuosikki Amorphis.

Mosh pit Kreatorin aikana.

Mosh pit Kreatorin aikana. Kuva: Ivan Bessedin

Kuva: Ivan Bessedin

-?Oli mielettömän hienoa nähdä tuskalaisten pääsevän jälleen kokoontumaan kaikille niin rakkaan asian äärelle. Metalliyhteisölle ja yhdessäololle on selvästi tilausta, kenties enemmän kuin koskaan aiemmin. Tuskalaiset ja festivaaliorganisaatio toimivat jälleen uskomattomassa synkassa. Tätähän pitää tehdä joka vuosi, festivaalijohtaja Eeka Mäkynen kommentoi kulunutta festivaaliviikonloppua.

IS kuvasi sunnuntaina festivaalikansaa, joka nautti auringosta, ystävistä ja musiikista.

Jenny, 29, Sipoo

Jenny, 29, Sipoo Kuva: Ivan Bessedin

Herra Kouhio, 43, Forssa

Herra Kouhio, 43, Forssa Kuva: Ivan Bessedin

Hanna, 28, Helsinki

Hanna, 28, Helsinki Kuva: Ivan Bessedin

Ville (mustassa paidassa), 34, Mikael, 34, ja Inna, 27, Helsinki.

Ville (mustassa paidassa), 34, Mikael, 34, ja Inna, 27, Helsinki. Kuva: Ivan Bessedin

Sampsa, 39, Salo

Sampsa, 39, Salo Kuva: Ivan Bessedin

Kia, 28, Lahti

Kia, 28, Lahti Kuva: Ivan Bessedin

Laura, 32, ja Disa, 31, Tampere

Laura, 32, ja Disa, 31, Tampere Kuva: Ivan Bessedin

Lilja, Helsinki

Lilja, Helsinki Kuva: Ivan Bessedin

Tero, 37, Espoo

Tero, 37, Espoo Kuva: Ivan Bessedin

Kirsi-Marja, 37, ja Jarno, 46, Helsinki

Kirsi-Marja, 37, ja Jarno, 46, Helsinki Kuva: Ivan Bessedin

Nimellä ei ole väliä. Ikä 666.

Nimellä ei ole väliä. Ikä 666. Kuva: Ivan Bessedin

Suvi (oik.), 24, ja Jenna 36, Helsinki

Suvi (oik.), 24, ja Jenna 36, Helsinki Kuva: Ivan Bessedin

Riikka, 35, Helsinki

Riikka, 35, Helsinki Kuva: Ivan Bessedin

Jenni, 36, ja Toni, 44, Kuopio

Jenni, 36, ja Toni, 44, Kuopio Kuva: Ivan Bessedin

Pasi, 36, Joensuu

Pasi, 36, Joensuu Kuva: Ivan Bessedin

Klaus, 63, ja Ulla, 63, Helsinki

Klaus, 63, ja Ulla, 63, Helsinki Kuva: Ivan Bessedin

Juha, 26, Järvenpää

Juha, 26, Järvenpää Kuva: Ivan Bessedin

Sami, 36, Vantaa

Sami, 36, Vantaa Kuva: Ivan Bessedin

Lue lisää: Nahkaa, niittejä sekä vaaleanpunaisia koko­asuja - tältä näytti hevi­kansa Tuska-festivaaleilla

Milli, 41, ja Henri', 49, Klaukkala

Milli, 41, ja Henri', 49, Klaukkala Kuva: Ivan Bessedin

Teemu, 31

Teemu, 31 Kuva: Ivan Bessedin

Heidi

Heidi Kuva: Ivan Bessedin

Kuva: Ivan Bessedin

Ilta Sanoma
lundi 4 juillet 2022 20:16:00 Categories: Ilta Sanoma Viihde

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.