Ilta Sanoma

PGA tutkii villiä käytöstä Phoenixissa pelatussa turnauksessa.

Phoenix Openin tapahtumat jättivät jälkipyykin puitavaksi.

Phoenix Openin tapahtumat jättivät jälkipyykin puitavaksi. Kuva: Julio Aguilar / AFP

Helmikuussa pelatussa golfin PGA-kiertueen Phoenix Openissa nähtiin ensimmäinen hole-in-one seitsemään vuoteen.

Sam Ryderin 16. väylällä suoraan reikään vierinyt avauslyönti sai yhdysvaltalaisyleisön villiintymään. Kaljatuopit ja vesipullot lensivät viheriölle ja jättivät jälkeensä massiivisen roskakasan.

Seuraavana päivänä samassa tempussa onnistui Carlos Ortiz, jonka lyönti villitsi yleisön samankaltaiseen reaktioon. Juomasade yltyi niin sakeaksi, että Ortiz sai osuman oluttölkistä.

PGA-kiertueen komissaari Jay Monahan palasi asiaan keskiviikkona. Monahanin mukaan fanien käytös ei ollut hyväksyttävää ja lisäsi, että asiaa tullaan tutkimaan.

-?Pelaajien ja fanien terveys ja turvallisuus on tärkein prioriteetti, PGA:n nokkamies sanoi BBC:lle.

Monahanin mukaan tunnelma Phoenixissa oli golfin mittakaavassa poikkeuksellinen. Paikalla oli 20?000-päinen yleisö, ensimmäistä kertaa pitkään aikaan.

-?Olut- ja vesipullojen viskominen ei kuitenkaan ole ikinä hyväksyttävää. Näimme sen muutaman kerran kyseisenä viikonloppuna ja asiaan tullaan puuttumaan.

Tutkinnan kohteeksi joutuvat myös golffarit Harry Higgs ja Joel Dahmen.

Higgs villitsi yleisöä 10. reiällä ottamalla paidan pois. Yleisö palkitsi yhdysvaltalaisen juomasuihkulla. Higgsin kanssa pelannut Dahmen riisui myös paitansa ja heilutti sitä päänsä yläpuolella.

Tempauksen taustalla oli Twitter-haaste, jonka Dahmen heitti edellisenä päivänä. Golffari lupasi Higgsin ottavan paitansa pois, jos uudelleentwiittauksia tulee tarpeeksi. Niitä tuli yli 7?000.

-?Harry ja Joel innostuivat liikaa, mutta kyse oli enemmän tunnelmasta, jonka loimme, Monahan totesi.

-?Meidän täytyy tunnustaa, että edesautoimme tilanteen kehittymistä ja kun päädymme tilanteisiin, joihin täytyy puuttua, niihin myös puututaan.

Ilta Sanoma
mercredi 23 mars 2022 19:35:00 Categories: Golf Ilta Sanoma

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.