Paige Spiranac työskentelee edelleen golfin parissa.
Paige Spiranac on maailman seuratuin golfari ja nyt myös maailman seksikkäin nainen. Kuva: JAVIER ROJAS / ZUMA / MVPhotos, ImageSpace / ZUMA / MVPhotos, Twitter
Maailman seuratuin golfari Paige Spiranac, 29, on valittu maailman seksikkäimmäksi naiseksi. Valinnan on tehnyt vuosittaisessa listauksessaan miestenlehti Maxim.
Entistä golfammattilaista seuraa pelkästään Instagramissa noin 3,3 miljoonaa käyttäjää, ja kaikilla sosiaalisen median alustoilla hänellä on yhteensä yli kymmenen miljoonan kannattajan seuraajakunta.
Yhdysvaltalainen Spiranac on Maximin tämän vuoden pääjulkaisun kansikuvahenkilö. Sometähti oli hämmästynyt valinnasta ja twiittasi kiitoksensa lehdelle.
Spiranac tuli tunnetuksi vuonna 2015, kun hän voitti Coloradossa amatööriturnauksen tuloksella yhdeksän alle parin. Hän sai ystäviltään lukemattomia onnentoivotuksia, mikä ei ollut tavallista. Spiranac ei ymmärtänyt, kuinka niin moni oli kuullut hänen voitostaan.
Hän kuuli myöhemmin, että verkkoalusta Total Frat Moven kirjoittaja Dan Regester oli bongannut hänet Instagramista ja kirjoittanut golfaajalle avoimen rakkauskirjeen, mikä levisi viraaliksi. Loppu on historiaa.
Spiranacin elämä muuttui silmänräpäyksessä. Yhdessä yössä hänen seuraajamääränsä Instagramissa kohosi 500:stä yli sataantuhanteen.
Tämän myötä hän sai kutsun myös ensimmäiseen ammattilaisturnaukseensa, naisten Euroopan kiertueelle Dubaihin.
Sprinac ei aikuisurallaan yltänyt suuriin saavutuksiin, mutta oli nuorena maailman kärkeä. Hän oli 20 maailman parhaan juniori-ikäisen pelaajan joukossa ja voitti useita paikallisia turnauksia.
Spiranac on halunnut esimerkillään vaikuttaa golfkenttien pukeutumisetikettiin. Kuva: JAVIER ROJAS/ZUMA Wire/mvphotos
Nykyään Spiranac on someammattilainen. Hän julkaisee YouTube-kanavallaan golfiin liittyviä opetusvideoita ja on erilaisten urheiluun liittyvien tuotemerkkien mainoskasvo. Hän tekee myös yhteistyötä koulukiusaamista ehkäisevän järjestön kanssa.
Vuonna 2021 Spiranac aloitti podcastin nimeltä "Playing-A-Round with Paige Renee". Podcastissa hän puhuu muun muassa golfin polttavista puheenaiheista sekä vastaa kuulijoiden kysymyksiin itsestään ja elämästään.
Spinarac saa pukeutumisestaan paljon kommentteja. Kuva: imageSPACE/ZUMA Wire/mvphotos
Vaikka Spinaracin elämä saattaa kuulostaa glamourilta, hänkin on kohdannut vaikeuksia sosiaalisen median tuoman tunnettuuden takia, käy ilmi Daily Mailin artikkelissa.
Sometähti kertoi joutuneensa "vanhemman naishenkilön" solvaamaksi asunsa vuoksi. Spinarac oli poistunut golfklubilta kyynelehtien ja itkenyt koko kotimatkan. Hänelle jäi omien sanojensa mukaan tilanteesta traumat.
Spiranac kertoo aina pukeutuneensa klubien sääntöjen mukaisesti. Golfaria loukkasi, että vanhempi naishenkilö piti hänen asuaan sopimattomana.
- Kuulin naisen menevän juttelemaan yhdelle toimitsijalle, mutta en saanut siitä selvää. Yhtäkkiä kuulen hänen sanovan, että asuni on sopimaton. Hän tuli luokseni ja sanoi: "Sinun on kuultava tämä: Näytät nätiltä, mutta täällä on säännöt, ja tuo asu on täysin sopimaton", hän kertoi podcastissaan.
- En ole kentällä siksi, että voisin esitellä takapuoltani tai muitakaan kehoni osia miten sattuu. Itkin koko kotimatkan.
Pukeutuminen on erittäin tärkeä osa Spiranacin persoonaa ja olemusta. Hän kehottaa kaikkia pukeutumaan haluamallaan tavalla.
- Puhutaan, että naiset pukeutuvat paljastavammin, että saisivat seuraajia somessa. Sanon teille, että pukeutukaa miten itse tahdotte.
Hän selittää omaa pukeutumistaan urheilutaustallaan.
- Minusta tuli itsevarmempi urheilutaustani takia. Pidän siitä, että saan liikkua vapaammin lyödessäni. Kun ryhdyin käyttämään leggingsejä golfharjoituksissa, siitä nousi valtava meteli. Nykyään näen kentälle monia naisia leggingseissä, Spiranac rohkaisee.
- Minulle seksikkyys tarkoittaa itseluottamusta ja sitä, että olet sinut oman kehosi kanssa, sometähti kirjoitti Instagramissa päivitykseen, jossa kertoi Maxim-lehden huomionosoituksesta.
TetraSys Oy.