Ilta Sanoma

Jake Paulin seuraavan nyrkkeilyottelun ajankohta on varmistunut.

Jake Paul (vas.) ei ole toistaiseksi hävinnyt ainuttakaan nyrkkeilyottelua.

Jake Paul (vas.) ei ole toistaiseksi hävinnyt ainuttakaan nyrkkeilyottelua. Kuva: Joe Scarnici / POOL / ZUMA Wire / MVPhotos

Tunnetun Youtube-tähti Jake Paulin paluu nyrkkeilykehään on varmistunut, kertoo The Sun.

Nyrkkeilykehässä yhä voittamattoman Paulin vastustajan nimeä ei ole vielä kerrottu julkisuuteen.

Paulin seuraava ottelu mitellään New Yorkissa Madison Square Gardenissa elokuun 6. päivä.

Paulin aavistellaan ottaa seuraavassa ottelussaan mittaa ammattinyrkkeilijä ja tv-persoona Tommy Furysta. Fury on raskaansarjan hallitsevan mestarin Tyson Furyn veli.

Furyn ja Paulin piti kohdata toisensa jo viime joulukuussa, mutta Fury vetäytyi ottelusta murtuneen kylkiluun takia.

Britti-iskijä on itsevarma, että kun kaksikko lopulta astuu kehään, hän "pyyhkii vastustajallaan lattiaa".

Fury löi viime ottelussaan Daniel Bocianskin ja lähetti samalla jykevän viestin "kauhukakara" Paulin suuntaan.

- Jake Paul, tämän olisi pitänyt olla sinä jo kauan aikaa sitten, hän viittasi hävinneeseen vastustajaansa.

Fury ei jättänyt huuteluaan siihen.

- Jos haluat otella, olen täällä ja valmiina sinua varten. Revin sinut palasiksi, hän jatkoi.

Ilta Sanoma
dimanche 12 juin 2022 00:28:00 Categories: Ilta Sanoma Nyrkkeily

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.