Ilta Sanoma

Juvalla Etelä-Savossa tehdään jälleen pesäpallon historiaa.

Kitee ja Oulu pelasivat Superpesiksen ottelun Juvalla kesällä 2018. Tänä kesänä Juvalla tehdään pesishistoriaa.

Kitee ja Oulu pelasivat Superpesiksen ottelun Juvalla kesällä 2018. Tänä kesänä Juvalla tehdään pesishistoriaa. Kuva: LEHTIKUVA / ONNI OJALA

Suuressa pesäpallon sopupeliskandaalissa 1990-luvun lopulla valtakunnallista huomiota saaneella Juvalla Etelä-Savossa tehdään jälleen pesäpallon historiaa.

Paikkakunnalla ilmestyvä Juvan Lehti kertoo, että kesäkuussa Juvalla järjestetään Suomen ensimmäinen K-18 pesäpallo-ottelu. Pesäpalloliitossa ei tiedetä, että vastaavaa K-18 peliä olisi koskaan aikaisemmin järjestetty missään muualla.

Historiallisen ottelun taustalla on Suomen tiukka alkoholilaki. Pesäpalloareenalla ja sen lähituntumassa järjestetään näet samaan aikaan pienpanimotapahtuma ja koko pesäpallokenttä ja sen katsomo ovat anniskelualuetta. Alle 18-vuotiailta on anniskelualueelle pääsy kielletty.

Lehden tietojen mukaan pienpanimotapahtuma oli määrä järjestää jo viime syksynä, mutta korona esti sen. Kun uudesta tapahtumasta päätettiin, pesäpallo-ottelusta ei ollut tietoa. Tieto saatiin niin myöhään, ettei tapahtumaa voitu enää siirtää.

Juva Pesiksessä ei yllättävästä yhteensattumasta olla laisinkaan huolissaan. Juvan Lehden haastattelema seuran puheenjohtaja Tuukka Martikainen päinvastoin uskoo, että jos sää suosii, maakuntasarjan pelissä tuskin koskaan on ollut niin suuri yleisö kuin tuolloin tulee olemaan.

Juva Pesis myös lupaa, että myös alle 18-vuotiaat pääsevät seuraamaan ottelua, sillä se striimataan ja sitä voi katsoa vaikka omasta kännykästään.

Ottelun pelaajille ei ole asetettu ikärajaa, mutta jos pelissä on mukana alle 18-vuotiaita, joukkueiden johtajien tehtävä on valvoa, että he poistuvat kentältä heti ottelun päätyttyä, eivätkä jää anniskelualueelle kaljoittelemaan.

Juva ja pesäpalloilu saivat aiemmin valtakunnallista huomiota pesäpallon sopupeliskandaalin yhteydessä 1990-luvun lopulla. Kolme entisen Juvan Pallon pelaajaa tuomittiin aikoinaan sopupeliskandaalissa törkeistä petoksista, petoksista ja avunannosta petoksiin lyhyisiin vankeusrangaistuksiin ja sakkoihin. Veikkaus laski kärsineensä sovituista peleistä noin 10 miljoonan markan vahingot. Se ei kuitenkaan oikeuden päätöksillä saanut vaatimaansa vahingonkorvausta.

Skandaalin seurauksena kaikki sopupeleihin syyllistyneet Superpesiksen seurat pudotettiin kahta sarjaa alemmaksi. Juvalla pesäpalloharrastus oli tapahtuman jälkeen alamaissa vuosikausia. Juva Pesis on vuonna 2019 perustettu uusi seura, jonka tavoitteena on nostaa pesäpalloharrastus Juvalla uuteen nousuun.

Ilta Sanoma
mercredi 1 juin 2022 18:34:00 Categories: Ilta Sanoma Pesäpallo

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.