Ilta Sanoma

Tenniksen superpari kertoi ilouutisen.

Elina Svitolina julkaisi Twitterissä ilouutisen.

Elina Svitolina julkaisi Twitterissä ilouutisen. Kuva: Twitter, Anne-Christine Poujoulat / AFP / Lehtikuva

Tilanne alkaa pian kääntyä paremmalle tolalle tennishuippu Elina Svitolinan elämässä. Venäjän hyökkäyksestä kotimaahansa Ukrainaan sodan alkuvaiheilla rajusti järkyttynyt Svitolina julkaisi sunnuntaina sosiaalisen median kanavillaan ilouutisen.

- Sydän täynnä rakkautta ja onnellisuutta, meillä on ilo ilmoittaa, että odotamme tyttövauvaa lokakuussa, Svitolina kertoi.

Myös Svitolinan kumppani, ranskalainen tennispelaaja Gael Monfils, julkaisi saman päivityksen omille seuraajilleen.

Svitolina, 27, ja Monfils, 35, ovat pitäneet yhtä vuodesta 2018. Pari paljasti suhteensa julkisuudessa vuonna 2019. He kihlautuivat viime keväänä.

Odessassa syntynyt Svitolina oli pitkään naisten maailmanlistan kärkikymmenikössä, mutta on nyt valunut sijalle 27. Svitolina ei ole pelannut maaliskuun jälkeen yhdessäkään WTA-turnauksessa.

Sodan alkaessa helmikuussa Svitolinan perhe oli yhä Odessassa.

- Tämä on ollut elämäni pahinta aikaa, sillä vanhempani, ystäväni, ukrainalaiset taistelevat maani puolesta. Tämä on ollut äärimmäisen vaikeaa kaikille. En ole juurikaan nukkunut. Olen vain yrittänyt selvittää mitä tapahtuu, miten voimme auttaa ja mitä voimme tehdä, Svitolina sanoi tuolloin.

Lue lisää: Ukrainalainen tennistähti on kohtaamassa venäläispelaajan - kieltäytyi ensin pelaamasta: "Tämä ei ole tavallinen ottelu"

Maaliskuussa pelatun Miamin WTA-turnauksen jälkeen Svitolina kertoi tarvitsevansa tauon, koska voi läheistensä kärsimyksen takia sekä henkisesti että fyysisesti huonosti.

Ukrainalaistähti on ollut yksi urheilumaailman äänekkäimpiä Vladimir Putinin vastustajia. Miesten maailmanlistan huipuista muun muassa Novak Djokovic, Rafael Nadal ja Andy Murray ovat kritisoineet Wimbledonin päätöstä sulkea venäläispelaajat tenniksen arvoturnauksesta.

Lue lisää: Ukrainassa nyt sotiva ex-urheilija raivostui Rafael Nadalin Venäjä-puheista - kirjoitti tiukan viestin espanjalaiselle

Svitolina on puolestaan sanonut, että jos venäläispelaajat eivät tuomitse sotaa, niin silloin heidät on syytäkin sulkea pois.

Venäjän tennisliiton puheenjohtaja Shamil Tarpistshev on närkästynyt ukrainalaisen kommentista.

- Sillä ei ole mitään painoarvoa, eikä siihen pidä kiinnittää huomiota. Kuka edes on Elina Svitolina? Ei kukaan, Tarpistshev sivalsi Mirrorin mukaan venäläiselle Metaratingsille.

- Pelaajat ja Venäjä maana ovat kiitollisia kaikille, jotka ovat asettuneet tukemaan urheilijoitamme, jotka eivät saa pelata Wimbledonissa. Mielestäni kaikkien huippupelaajien tulisi tukea meitä ja siten puolustaa tennismaailman kilpailuperiaatetta, Tarpistshev sanoi.

Ilta Sanoma
dimanche 15 mai 2022 23:38:00 Categories: Ilta Sanoma Tennis

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.