Ilta Sanoma

Rafael Nadalin ura oli päättyä ennen Wimbledonia.

Rafael Nadal on kaikkien aikojen menestynein miestennispelaaja.

Rafael Nadal on kaikkien aikojen menestynein miestennispelaaja. Kuva: Han Yan / ZUMA

Espanjan elävä tennislegenda Rafael Nadal, 35, eteni Wimbledonissa kolmannelle kierrokselle.

Nadal löi torstaisessa sadekelissä liettualaisen Ricardas Berankisin erin 3-1 (6-4, 6-4, 4-6, 6-3). Nadalin ottelut jatkuvat lauantaina noin kello 20.40 Suomen aikaa.

Nadal on voittanut tänä kalenterivuonna jo sekä Australian että Ranskan avoimet Grand Slam -turnaukset.

Nyt "Rafa" jahtaa kolmatta isoa turnausvoittoa putkeen.

Kaikkien aikojen menestyksekkäimmän tennispelaajan osallistuminen Wimbledoniin oli kuitenkin kaikkea muuta kuin itsestäänselvyys. Brittilehti The Sunin mukaan Nadal oli lähellä lopettaa uransa vain pari viikkoa ennen SW19:ää.

- Nyt minusta ei tunnu siltä (että lopettaisin). En ole kuitenkaan koskaan pelännyt sitä päivää (lopettamista). Vaikka tennis on ollut iso osa elämääni viimeiset 30 vuotta, olen onnellinen ja on paljon asioita, joita haluan tehdä kenttien ulkopuolella, Nadal sanoi.

Nadalin pohdiskelua ovat eittämättä vauhdittaneet lukuisat loukkaantumiset. Raskastekoinen ja voimakas pelaaja on pelannut tällä kaudella kipujen kanssa.

Nadal on tunnistanut liikkeensä heikkenemisen ja pystynyt mukautumaan sekä keksimään uusia tapoja otteluiden voittamiseksi.

22 Grand Slam -voitollaan Nadal on kaikkien aikojen menestyksekkäin miestennispelaaja. Roger Federer ja Novak Djokovic ovat jaetulla kakkossijalla. Kumpaisellakin on taskussaan 20 Grand Slam -voittoa.

Lue lisää: Tähtiurheilijalta täystyrmäys Rafael Nadalin erikoiselle hoitokeinolle - täräyttää suoran vihjauksen dopingista

Lue lisää: Syy Alexander Zverevin hyytävään tuskanhuutoon selvisi - kertoi lisätietoa karmeasta vammastaan

Lue lisää: Tennishuippu raivosi ja kohteli äitiään kyseenalaisesti - tv-asiantuntija pöyristyi: "Miten joku voi käyttäytyä noin?"

Lue lisää: Psykologi kouli voittajaksi jo 8-vuotiaana - Carlos Alcaraz, 19, on tenniksen tuleva ykköspelaaja

'

Ilta Sanoma
dimanche 3 juillet 2022 11:47:00 Categories: Ilta Sanoma Tennis

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.