Ilta Sanoma

Lesia Tsurenko haluaa lahjoittaa Wimbledonissa voittamansa rahat kotimaansa hyväksi.

Lesia Tsurenko Australian avoimissa tammikuussa.

Lesia Tsurenko Australian avoimissa tammikuussa. Kuva: Hu Jingchen / Zuma

Kokenut tennisammattilainen Lesia Tsurenko, 33, hävisi perjantaina Wimbledonin kolmannella kierroksella kymmenen vuotta nuoremmalle saksalaiselle Jule Niemeierille erin 4-6, 6-3, 3-6. Se tiesi turnauksen päättymistä siihen paikkaan ja 92?000 euron palkintorahoja.

WTA-listan sijalla 101. majaileva ukrainalainen Tsurenko mietti kuitenkin aivan muuta kuin menestystä tennisareenoilla. Hänen pyrkimyksenään oli kerätä rahaa Venäjän hyökkäyksen kohteeksi joutuneen kotimaansa auttamiseksi.

- Pelaan nyt rahan takia, Tsurenko totesi New York Timesille.

Tsurenko kertoi pelanneensa tennistä aina rakkaudesta lajiin.

- Rahan takia pelaaminen voi olla vähän huono juttu tenniksen kannalta, mutta niin se nyt vain on. Haluan ansaita niin paljon, että voi lahjoittaa nämä palkintorahat kokonaan, urallaan yhteensä noin viisi miljoonaa euroa tienannut Tsurenko sanoi.

Tennisammattilaisuuden mielekkyys on askarruttanut Tsurenkoa Venäjän hyökkäyksen jälkeen jatkuvasti. Teknisesti ottaen hän ei ole pakolainen, sillä hän lähti Ukrainasta jo ennen sodan alkua.

Tsurenko asuu tällä hetkellä Pohjois-Italiassa ja harjoittelee veteraanivalmentaja Ricardo Piattin ohjauksessa.

Hän jakaa asunnon yhdessä sisarensa Oksanan sekä miehensä Nikita Vlasovin kanssa. Vlasov on entinen upseeri, joka odottaa koko ajan kutsua takaisin armeijaan. Siskosten äiti asuu lähellä rajusti pommitettua Mykolaivia kuten myös sisaren miehen äiti. He eivät halua poistua kotikonnuiltaan.

Koko sodan ajan Venäjä on iskenyt jatkuvasti siviilikohteisiin.

- Heidän tavoitteensa on vain tappaa mahdollisimman paljon ihmisiä, Tsurenko kuvaili Venäjän armeijan toimintaa.

Ilta Sanoma
dimanche 3 juillet 2022 17:34:00 Categories: Ilta Sanoma Tennis

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.