Ilta Sanoma

Jerry West suivaantui tavasta, jolla hänet kuvataan uutuussarjassa.

Jerry West vieraili Suomessa 2007 katsastamassa Petteri Koposen.

Jerry West vieraili Suomessa 2007 katsastamassa Petteri Koposen. Kuva: Timo Hämäläinen

1980-luvun Los Angeles Lakers tunnettiin maailmanlaajuisesti lempinimestään "Showtime". Magic Johnsonin ja Kareem Abdul-Jabbarin tähdittämä joukkue voitti viisi NBA:n mestaruutta. Valovoimaista joukkuetta pidetään yhtenä pääasiallisena tekijänä sille, että liiga muutti maineensa väkivaltaisesta ja huumeongelmaisesta sarjasta kohti nykypäivän tähtitehdasta.

Joukkueen tarina on niin suosittu, että HBO teki siitä tv-sarjan. Winning Time debytoi kevättalvella ja nousi välittömäksi hitiksi. Kaikkia sarja ei ole miellyttänyt.

Sarja perustuu toimittaja Jeff Pearlmanin vuoden 2014 kirjaan Showtime: Magic, Kareem, Riley, and the Los Angeles Lakers Dynasty of the 1980s. Kirja nousi New York Timesin bestseller-listalle.

Sarja ottaa kuitenkin paljon luovia vapauksia, ja ohjelman alussa mainitaankin, että kyseessä on dramatisointi, ei dokumentti.

Erityisesti sarjan yhteydessä kriittisesti puhuttaa tapa, jolla koripallolegenda Jerry West kuvataan. West, jo pelaajana supertähti, rakensi Lakersin 80-luvun tähtijoukkueen toimitusjohtajana. Hänen siluettinsa koristaa liigan virallista logoa.

Jason Clarken esittämä West poikkeaa monen aikalaisen mielestä täysin todellisesta Westistä. Sarjassa West on taipuvainen raivokohtauksiin, tavaroiden hajottamiseen suutuspäissään, haukkumiseen ja kovaan alkoholinkäyttöön.

Kareem Abdul-Jabbar ja ikoninen Sky Hook.

Kareem Abdul-Jabbar ja ikoninen Sky Hook. Kuva: Steve Lipofsky

Aluksi kritiikkiä esittivät Westin kollegat ja ex-pelaajat. Tiistaina West usutti lakimiehensä HBO:n ja sarjan luojan Adam McKayn pakeille. West kuvailee sarjan kuvausta hänestä "perusteettomaksi ja pahantahtoiseksi".

-?Winning Time esittää Westin julmasti ja valheellisesti holtittomana juoppona, joka saa jatkuvia raivokohtauksia. Se ei vastaa millään tavalla todellisuutta, Westin lakimiehet kirjoittavat.

West vaatii sarjan tekijöiltä anteeksipyyntöä ja tilanteen korjaamista. Lakimiesten mukaan on merkityksetöntä, että ohjelman aluksi kerrotaan, että sarja on dramatisointi. Se ei lakimiesten mukaan poista heitä vastuusta. Sarjaa katsova yleisö ei välttämättä erota tarua todesta, kun faktat ja fiktio sekoittuvat sarjassa saumattomasti.

-?Jerry West oli elintärkeä tekijä Lakersin ja NBA:n menestykselle. On pöyristyttävää, että HBO on tietoisesti alentanut häntä katsojalukujen ja shokkiarvon vuoksi. He ovat Jerrylle anteeksipyynnön velkaa, ja heidän pitäisi vähintäänkin vetää takaisin valheellinen kuvauksensa hänestä.

Lakimiesten kirjeessä on mukana monen aikalaisen lausunto "todellisesta" Westistä. Heidän joukossaan ovat mm. ex-pelaajat Abdul-Jabbar, Michael Cooper ja Jamaal Wilkes sekä seuran entiset työntekijät kuten Claire Rothman, Charlene Kenney ja Mitch Kupchak.

Abdul-Jabbarin, Cooperin, Wilkesin ja Rothmanin hahmot on jo nähty myös sarjassa.

-?Jerry kohteli minua ja kaikkia muita organisaatiossa kunnioituksella. En koskaan nähnyt hänen hajottavan mitään, heittävän asioita suutuspäissään tai kuullut keneltäkään, että niin olisi käynyt, Rothman sanoi kirjeessä.

-?Sen sijaan, että he olisivat käyneet Jerryn asioita läpi myötätuntoisesti, jotta katsojat voisivat paremmin ymmärtää häntä, he muuttivat hänet Kelju K. Kojootiksi, jotta hänelle voisi nauraa, Abdul-Jabbar puolestaan soimasi.

Abdul-Jabbar moitti Substack-sivuilleen tekemässään kirjoituksessa sarjaa yleisesti tympeäksi ja epämielenkiintoiseksi tekeleeksi, joka on muuttanut esittämänsä kohteet yksipuolisiksi karikatyyreiksi.

Sarjan tekijät käyttivät entisiä Lakersin työntekijöitä neuvonantajina sarjaa tehdessään. Seuran pitkäaikainen huoltaja Gary Vitti jätti paikkansa neuvonantajana protestina sille, miten West kuvattiin.

-?Se oli aivan täydellinen väärinkuvaus Jerry Westistä, Vitti sanoi The Athleticin mukaan.

Myös kirjailija Pearlman on saanut kritiikkiä sarjan ilmestymisen myötä, vaikka hänen teoksensa keräsi julkaisuaikanaan valtavasti kiitosta. Hän puolusti omaa teostaan ja sarjaa Twitterissä.

-?Ensinnäkin sarja ei ole dokumentaarinen. Toiseksi, haastattelin 350 ihmistä kirjaa varten, ja Winning Timen tekijät ovat olleet erittäin tarkkoja lähdemateriaalin käytöstä. Sarja ei eroa muistakaan urheiluelokuvista tai -sarjoista, jotka ovat tositapahtumien inspiroimia. Mielestäni sarja muistuttaa meitä Showtime-joukkueen suuruudesta, Pearlman twiittasi.

HBO ei ole reagoinut julkisesti Westin juristien kirjeeseen.

Ilta Sanoma
jeudi 21 avril 2022 18:25:00 Categories: Ilta Sanoma NBA

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.