Ilta Sanoma

Suomen uimaliiton puheenjohtaja Ville Riekkinen sanoo suomalaisten tehneen töitä venäläisurheilijoiden sulkemiseksi Budapestin MM-kisoista.

Jevgeni Rylov ja muut venäläisuimarit eivät pääse MM-kisoihin.

Jevgeni Rylov ja muut venäläisuimarit eivät pääse MM-kisoihin. Kuva: Odd Andersen / Lehtikuva

Kansainvälinen uimaliitto Fina sulkee Venäjän ja Valko-Venäjän uimareilta pääsyn kesällä Budapestissa järjestettäviin MM-uinteihin. Fina pyörsi näin aiempaa linjaustaan, joka salli venäläisten ja valkovenäläisten uimareiden kilpailevan neutraaleina urheilijoina 18. kesäkuuta-3. heinäkuuta järjestettävissä kisoissa.

Useat maat, myös Suomi ja muut Pohjoismaat, uhkasivat boikotoida MM-uinteja, jos Venäjän ja Valko-Venäjän urheilijoiden annetaan osallistua kisoihin. Fina taipui niin boikottiuhan kuin myös turvallisuusuhkien vuoksi ja muutti sääntöjään, jotta venäläiset ja valkovenäläiset uimarit saatiin suljettua kisoista.

-?Odotettu ja toivottu päätös, jonka eteen on tehty paljon töitä. Olemme iloisia, että tämä selkeä päätös saatiin aikaan, enkä muuta odottanutkaan, Suomen uimaliiton puheenjohtaja Ville Riekkinen kiitteli Finan päätöstä.

-?Olemme olleet aktiivisia ja aloitteellisia tässä asiassa. Se on vaatinut paljon aktiivista kanssakäymistä monien muiden maiden ja Euroopan uimaliiton sekä Kansainvälisen uimaliiton kanssa. Suomen uimaliitto oli aloitteentekijänä asiassa.

Fina otti myös Venäjältä pois uintilajien arvokisoja. Suurimmat näistä kisoista ovat lyhyen radan MM-uinnit, jotka oli tarkoitus pitää Kazanissa joulukuussa. Ne järjestetään muualla, ja Fina kertoo keskustelevansa parhaillaan mahdollisten uusien kisajärjestäjien kanssa.

Venäjä oli viime kesän Tokion olympiauinneissa viidenneksi menestynein maa. Venäjän olympiakomitean joukkue ui Tokiosta kaksi kultaa, kaksi hopeaa ja pronssin. Kullat keräsi selkäuintihuippu Jevgeni Rylov, joka voitti niin 100 kuin 200 metrin selkäuinnit.

Rylov ajautui kohun keskelle, kun julki tuli tieto hänen osallistumisestaan Venäjän sotatoimia tukeneeseen tilaisuuteen Moskovan Luzhniki-stadionilla. Uintivarusteita valmistava Speedo irtisanoi sopimuksensa Rylovin kanssa. Fina kertoi keskiviikkona aloittavansa tutkinnan siitä, onko Rylov rikkonut liiton sääntöjä.

Ilta Sanoma
Wednesday, March 23, 2022 10:09:00 PM Categories: Ilta Sanoma Uinti

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.