Ilta Sanoma

Anita Alvarez on pyörtynyt kesken kisan aiemminkin.

Valmentaja Andrea Fuentes hyppäsi ensimmäisenä altaaseen pyörtyneen Anita Alvarezin avuksi.

Valmentaja Andrea Fuentes hyppäsi ensimmäisenä altaaseen pyörtyneen Anita Alvarezin avuksi. Kuva: Peter Kohalmi / AFP

Uinnin MM-kisoissa Budapestissä elettiin keskiviikkona dramaattisia hetkiä, kun yhdysvaltalainen taitouimari Anita Alvarez pyörtyi kesken kilpailuohjelmansa.

Kisojen hengenpelastajat eivät jostain syystä hypänneet Alvarezin avuksi, kun hän vajosi pohjaan.

- Minun oli hypättävä altaaseen, koska hengenpelastajat eivät tehneet sitä, Yhdysvaltain taitouimareiden päävalmentaja Andrea Fuentes kommentoi espanjalaiselle Marca-lehdelle AFP:n mukaan.

- Se oli pelottavaa, koska näin, ettei hän hengittänyt. Nyt hän on kunnossa, omalla taitouintiurallaan Espanjalle neljä olympiamitalia voittanut Fuentes sanoi.

Kuvat dramaattisista hetkistä ovat levinneet maailmalla. Fuentesin ripeää toimintaa on kiitelty runsaasti esimerkiksi sosiaalisen median kanavissa.

Kuva: Oli Scarff / AFP

Kuva: LISA LEUTNER

Pyörtyminen kilpailussa ei ollut CBS:n mukaan ensimmäinen laatuaan, vaan Alvarez menetti tajuntansa myös olympiakarsinnoissa Barcelonassa viime vuonna.

25-vuotiaan urheilijan äiti sanoi tuolloin nähneensä tyttärensä äkillisiä pyörtymisiä aiemminkin, mutta ei koskaan kilpailutilanteessa.

PÄÄvalmentaja arvioi keskiviikkona tapahtuneen pyörtymisen syynä olleen kilpailun rasitukset.

Päävalmentaja Fuentesin mukaan huoleen ei ole syytä.

- Anita on kunnossa. Lääkärit tarkastivat kaikki elintoiminnot ja kaikki on normaalia: syke, happi, sokeritasot, verenpaine ja niin edelleen. Joskus unohtuu, että tätä tapahtuu muissa kestävyyslajeissa. Maraton, pyöräily, hiihto... Olemme kaikki nähneet kuvia, joissa jotkut urheilijat eivät pääse maaliin ja toiset auttavat heitä pääsemään sinne. Meidän urheilulajimme ei eroa muista, altaassa etsimme rajoja ja joskus löydämme ne, Fuentes totesi Yhdysvaltain taitouintijoukkueen Instagram-tilillä

- Torstaina hän lepää koko päivän ja päättää lääkärin kanssa, voiko hän uida vapaat joukkuefinaalit vai ei.

Ilta Sanoma
jeudi 23 juin 2022 15:38:00 Categories: Ilta Sanoma Uinti

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.