Ilta Sanoma

Puskista yleisurheilun MM-kisakoneeseen kapuamassa oleva keihäänheittäjä Toni Keränen koki kauhunhetkiä eteläafrikkalaisessa hotellihuoneessa.

Toni Keränen on toipunut pelottavasta tilanteesta kovaan iskuun.

Toni Keränen on toipunut pelottavasta tilanteesta kovaan iskuun. Kuva: Lehtikuva

Keihäskomeetta Toni Keränen, 24, vastaa puhelimeen kuumissaan. Helteiset yöt ovat tavoittaneet Oulussa majapaikkaansa pitävän keihäskarjun, joten vielä aamullakin hiukan hikoiluttaa.

Pieni nestehukka on kuitenkin lähes seitinohutta verrattuna siihen horkkaan, jossa Keränen oli Etelä-Afrikassa harjoitusleirillä ennen vappua.

Suolistoon rajusti iskenyt bakteeri oli niin ärhäkkä, että 40 asteen kuumehoureissa hotellin sängyssä maannut heittäjä vaipui lähes tiedottomaan tilaan.

Tilanne äityi lopulta todella hälyttäväksi.

- Kuume nousi puoli astetta tunnissa. Sängyssä maatessani tuntui, että nyt lähtee taju. Tilanne alkoi toden teolla pelottaa, joten laitoin viestin harjoituksissa olleelle lajivalmentaja Tero Pitkämäelle, jonka kanssa lähdimme oikopäätä paikalliseen sairaalaan.

Keräsen oloa hoidettiin aluksi erilaisilla lääkecocktaileilla. Kotimaahan palattuaan liminkalainen tutkittiin "päästä varpaisiin".

Lopulta mysteeribakteeri taltutettiin sopivalla antibiootilla, mutta vastustuskyvyn heikentyminen toi epäonnensoturille influenssan ja poskiontelotulehduksen.

Taudin oireet helpottivat lopullisesti vasta kuukauden sairastelun jälkeen. Sitten harjoituksiin palasi rapiat viisi kiloa painostaan menettänyt heittäjä.

Keränen on tottunut urallaan vastoinkäymisiin jo ennen kevään sairastelujaan. Etenkin lukuisat kyynärpäävammat ovat hidastaneet alle 18-vuotiaiden maailmanmestaruuden vuonna 2015 voittanutta keihäslahjakkuutta.

Myös viime syksyn harjoituskauteen vauhtia piti ottaa leikkauspöydältä. Kaikki vastoinkäymiset huomioon ottaen Keräsen alkukausi on ollut lähes käsittämättömän hyvä.

- Olin ennen Etelä-Afrikan sairasteluja elämäni kunnossa, joten pohjat olivat talvelta hyvät. Eteen tulleiden vaikeuksien jälkeen en kuitenkaan olisi mitenkään uskonut, että tämä lähtee menemään näin hyvin. Onneksi valmentaja kuitenkin uskoi, Keränen naurahtaa.

Keränen on ollut tänä kesänä ennätyskunnossa.

Keränen on ollut tänä kesänä ennätyskunnossa. Kuva: Timo Heikkala / Lehtikuva

Keränen viittaa valmentajalla täksi kaudeksi heittäjän siipiensä suojaan ottaneeseen Petteri Piiroseen.

Keihäsmies antaakin estoitta kehut ja kiitokset uudelle luotsilleen.

- Olemme rakentaneet tätä juttua hänen johdollaan todella tarkkaan. Jalkani ovat aiemminkin riittäneet pitkiin heittoihin, joten nyt on keskitytty ilmeisen onnistuneesti keski- ja ylävartalon kehittämiseen. Enää en väistä heitossa keihään alta, sillä nyt keskivartalon pidot riittävät pitämään paketin kasassa, Keränen analysoi.

Juhannussunnuntaina Oulussa ennätyksensä 82,89 kiskaissut Keränen on ottanut alkukesän perusteella kakkospaikan suomalaisten keihäsmiesten hierarkiassa Oliver Helanderin jälkeen.

Onnistuneista rankingkisoista tulleet pisteet ovat siivittämässä heittäjää myös heinäkuun puolivälissä alkaviin MM-kisoihin.

MM-Eugeneen lähtevä joukkue julkistetaan perjantaina. Keränen ei vielä haastatteluhetkellä halunnut sinetöidä omaa valintaansa. Kaiken järjen mukaan edessä on kuitenkin tulikaste aikuisten arvokisoissa.

- Jos rankingia uskoo, paikka on minun. Mutta odotellaan vielä varmistus.

Pienestä epävarmuudesta huolimatta suunnitelma arvokisadebyytille on valmiina. Elämänsä kesää heittävä Keränen ei halua ahnaista liian isoa palaa kerralla.

Kommenteista voi kuitenkin päätellä, että väline on saatava lentämään niin pitkälle, että puheita turistireissusta on turha viritellä.

- Askel kerrallaan mennään. Ensimmäinen kilpailu arvokisoissa on aina karsinta. Siitä pitää selviytyä loppukilpailuun, jossa alkukierroksilla on lunastettava paikka kolmelle viimeiselle kierrokselle. Tavoitellaan arvokisassa kuutta heittoa ja sijoitusta sen mukaan.

Ilta Sanoma
vendredi 1 juillet 2022 09:15:00 Categories: Ilta Sanoma Yleisurheilu

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.