Ilta Sanoma

Marc Marquezia ei nähdä sunnuntain MotoGP-kilpailussa.

Marc Marquez sai aivotärähdyksen. Kuvan lauantain harjoituksista.

Marc Marquez sai aivotärähdyksen. Kuvan lauantain harjoituksista. Kuva: Willy Kurniawan / Reuters

Ratamoottoripyöräilyn MotoGP:n kuusinkertainen maailmanmestari Marc Marquez ei pysty ajamaan kauden toisessa MM-sarjan kilpailussa Indonesiassa. Espanjalainen loukkaantui sunnuntaina kisan lämmittelyajossa ajettuaan rajusti ulos radalta.

Radan lääkintähenkilökunnan ja sairaalan tutkimuksissa varmistui, että Marquez sai aivotärähdyksen. Marquez ajoi ulos radan seitsemännessä mutkassa, tömähti ilmalennon jälkeen vasemman kätensä varaan ja löi päänsä.

Indonesian kisaviikonloppu oli Marquezille epäonninen, sillä hän kaatui kahdesti lauantain aika-ajossa.

Moninkertaisen maailmanmestarin kaatumiset nostivat esiin epäilyn, onko uuden Mandalikan radan pinnoite MM-sarjan vaatimassa kunnossa. Rataa oli pinnoitettu uudelleen tänä keväänä, sillä tallit kritisoivat rataa helmikuisissa testeissä.

Sateen takia siirtynyttä MotoGP:n kisaa lyhennettiin 27 kierroksesta 20:een, jotta pyörien renkaat kestäisivät kovan kuumuuden. Radan lämpötila on yli 40 astetta. Kisan oli määrä alkaa kello 9 Suomen aikaa.

Indonesiassa ei ole kilpailtu ratamoottoripyöräilyn MM-sarjaa sitten vuoden 1997 Jakartan kisan.

Aiemmin sunnuntaina ajetun Moto3-luokan kisan voitti Italian Dennis Foggia. Aki Ajon johtaman tallin espanjalaiskuljettajista Jaume Masia oli seitsemäs ja Daniel Holgado yhdeksäs. Moto2-luokan kilpailun ykkönen oli Thaimaan Somkiat Chantra. Ajon tallin espanjalaiskuljettajista Augusto Fernandez oli viides ja Pedro Acosta yhdeksäs.

Ilta Sanoma
dimanche 20 mars 2022 12:24:00 Categories: Ilta Sanoma Moottoripyöräily

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.