Ilta Sanoma

Toyotalla on kolmoisjohto ennen kilpailun päätöspäivää.

Kalle Rovanperä oli hirmuiskussa lauantaina.

Kalle Rovanperä oli hirmuiskussa lauantaina. Kuva: Hannu Rainamo

Matosinhos

Toyotan Kalle Rovanperä oli huippuiskussa Portugalin MM-rallissa lauantaina. Rovanperä nousi kilpailun kärkipaikalle 15. erikoiskokeella ja piti vauhtia myös ajopäivän päättäneellä lyhyellä kaupunkipätkällä. Tallikaveri Elfyn Evans on toisena 5,7 sekunnin päässä suomalaisesta.

-?Pystyimme ajamaan taas ilman ongelmia koko päivän, joten voi olla tosi tyytyväinen. Huomennakin pitää ajaa fiksusti, sillä myös toisen sijan pisteet ovat isot. Tietenkin voittoon tähdätään, Rovanperä totesi.

-?Tänään puskin niillä osuuksilla, kun tie oli hyvässä kunnossa. Jos oli kiviä tai muuta, otin vähän varovaisemmin.

Jari-Matti Latvalan johtamalla Toyotalla on kisassa kolmoisjohto, sillä kolmantena ajaa Takamoto Katsuta. Hyundain Dani Sordo on neljäntenä 5,7 sekunnin päässä japanilaisesta.

-?Vähän se laittaa hymyilemään, kun on kolme autoa kärjessä. Tilanteemme on mahtava, mutta vielä pitää huomisen pätkät selvittää, Toyotan rallitallin urheilutoimenjohtaja Kaj Lindström hehkutti.

Ensimmäisenä autona perjantaina tietä irtosorasta auranneen Rovanperän ei ennakolta pitänyt olla voittotaistelussa mukana. Nuori suomalainen on jälleen kerran osoittanut lahjakkuutensa.

-?Lähtöpaikan takia odotusarvona oli, ettei Kalle ole mikään yli-ihminen, ja hän ajaa niin kuin muutkin kuskit tuossa tilanteessa. Ei tässä oikein löydy sanoja. Huikean hieno suoritus jälleen kerran, Lindström ihasteli.

-?Sekä Kalle että Elfyn ajoivat pohjia vuorotellen. He olivat tänään ihan omassa kastissaan.

Teemu Suninen on kiinni luokkavoitossa kauden ensimmäisessä MM-rallissaan. Hyundain Rally2-kalustolla ajava Suninen johtaa WRC2-luokkaa puolen minuutin erolla ennen Citroen-kuski Yohan Rosselia.

-?Kaikkemme tehdään, että saadaan voitto. On ollut upea fiilis ajaa kilpaa pitkästä aikaa. Rallia olen kaivannut, ja se on homma, mitä osaan tehdä, Suninen sanoi.

Sunnuntaina Portugalin MM-rallissa ajetaan vielä viisi erikoiskoetta ja vajaat 49 kisakilometriä.

Ilta Sanoma
dimanche 22 mai 2022 02:14:00 Categories: Ilta Sanoma Ralli

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.