Ilta Sanoma

Rallin MM-sarjaan saatiin uutta eloa viikonloppuna Sardiniassa.

Rallin MM-sarjan kulisseissa on ollut kuohuntaa. Kuvassa Ott Tänak kaasuttelee Hyundaillaan.

Rallin MM-sarjan kulisseissa on ollut kuohuntaa. Kuvassa Ott Tänak kaasuttelee Hyundaillaan. Kuva: Andreas Solaro / AFP/ Lehtikuva

Rallin MM-sarjassa kilpailevan Hyundain talli on ollut eräänlaisessa käymistilassa viime aikoina.

Ennen kuluvan MM-kauden alkua Hyundain rallitallin pitkäaikainen nokkamies Andrea Adamo lähti pomon paikalta henkilökohtaisiin syihin vedoten.

Tämä toi talliin ristivetoa, eikä tilannetta helpottanut se, että Hyundai on ollut alakynnessä uuden sukupolven Rally1-hybridiautojen kehitystyössä päävastustajaansa Toyotaan verrattuna.

Hyundain ongelmat kärjistyivät äärimmilleen kauden avauskilpailussa Monte Carlossa, jossa tallin kuljettajista Thierry Neuville ja Oliver Solberg kärsivät hankalista teknisistä ongelmista ja Ott Tänak rysäytti ulos tieltä.

Jo ennen kauden alkua lajin sisäpiirissä oli kiertänyt huhupuheita siitä, että eteläkorealaisvalmistaja Hyundailla pohdittaisiin jopa koko sarjasta vetäytymistä.

Taustalla velloi tiettävästi keskustelu autoteollisuuden murroksesta sähköistymisen saralla sekä rallin MM-sarjan hybridisääntöjen mielekkyys puhtaasti kaupallisesta näkökulmasta.

Sunnuntaina Sardinian MM-rallissa Hyundai sai ainakin osa-aikaista helpotusta tilanteeseensa, kun virolaistähti Tänak kaasutteli riemukkaaseen voittoon.

- Tämä on ihan varmasti valtava helpotus koko tallille, totesi tallin nokkamiehenä ainakin toistaiseksi työskentelevä Julien Moncet Autosportin mukaan.

Moncet viittasi Hyundain "hankaliin" ja "monimutkaisiin" aikoihin, mutta ei täsmentänyt mitä tällä tarkalleen tarkoitti.

- Kaikista ongelmista huolimatta olemme osoittaneet, että emme ole antaneet periksi, Moncet lausui.

Moncet on nyt tiimin nokkamies, mutta varsinaista korvaajaa entiselle tallipomolle Adamolle ei ole vieläkään nimetty. Moncet antoi ymmärtää, ettei hänellä ole itselläkään täysin kirkasta kuvaa asemastaan tallin johdossa.

Ott Tänak pääsi juhlimaan Sardiniassa.

Ott Tänak pääsi juhlimaan Sardiniassa. Kuva: HANNU RAINAMO

Hyundai ei selviytynyt Sardiniassakaan vailla teknisiä huolia, mutta voitto on aina voitto. Lisäksi espanjalaiskonkari Daniel Sordo, 39, ajoi Hyundailla kolmanneksi.

Virolaistähti Tänak, 34, on kauden aikana antanut epätoivoisiltakin kalskahtavia lausuntoja Hyundain tilanteesta. Voiton hetkellä virolainen jakeli tiimihenkeä korostavia kommentteja.

- Olen erittäin iloinen tästä voitosta etenkin mekaanikkojen ja muun tiimiväen puolesta. He ovat ponnistelleet uskomattomalla tavalla tämän uuden sukupolven auton kanssa, Tänak totesi Hyundain tiedotteen mukaan.

Toyota johtaa tallien MM-sarjaa. Toisena oleva Hyundai on Toyotasta 39 pisteen päässä. Fordeja ajattava M-Sport-talli on kolmantena.

Kuljettajien MM-pistejohdossa on Toyotan 21-vuotias tähti Kalle Rovanperä, joka oli Sardiniassa viides.

Ilta Sanoma
lundi 6 juin 2022 14:29:00 Categories: Ilta Sanoma Ralli

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.