Ilta Sanoma

Roy Nissanyn ja Dennis Haugerin kolarissa oli ainekset pahimpaan mahdolliseen.

F2-luokan kilpailussa rytisi. Kuvan kuljettajat eivät olleet osallisena kolarissa.

F2-luokan kilpailussa rytisi. Kuvan kuljettajat eivät olleet osallisena kolarissa. Kuva: Xavi Bonilla /Dppi / ZUMA

Formula 2 -luokan kilpailussa Britannian Silverstonessa todistettiin sunnuntaina kammottavaa tilannetta. Pelottava tapahtumasarja alkoi heti kisan alussa, kun DAMS-tallin Roy Nissany töytäisi Prema Racingin Dennis Haugerin pois radalta.

Radalta suistunut Hauger ei pystynyt korjaamaan vaurioituneen autonsa suuntaa ja ajautui vaarallisesti kohti seuraavaa mutkaa, johon muut kuljettajat olivat kääntymässä.

Haugerin auto otti mutkan kanttikivetyksestä pompun ja kohosi ilmaan laskeutuen Nissanyn auton päälle.

Israelilaisen Nissanyn, 27, hengen pelasti todennäköisesti formula-auton halo-suojakaari. Kuljettajan pään päällä oleva kaari on tarkoitettu suojaamaan kuljettajaa harvinaisilta, mutta äärimmäisen vaarallisilta, ylhäältä tulevilta iskuilta.

Molemmat kuljettajat nousivat autoistaan omin avuin.

- Halo pelasti Nissanyn hengen. Sataprosenttisella varmuudella, F1-toimittaja Chris Medland twiittasi pian tapahtuneen jälkeen.

Myös kilpa-ajaja Abbie Eaton jakoi videon tilanteesta Twitterissä. Pätkän yhteydessä brittikuski rummutti parempien turvallisuusmääräysten puolesta.

- Koska ihmiset oikein oppivat? Tarvitsemme turvallisempia tapoja kontrolloida radan rajoituksia.

Samalla Eaton kuitenkin tunnusti, että jo suojakaari itsessään on tärkeä askel eteenpäin. Silti rataturvallisuuden eteen pitäisi tehdä lisää töitä.

- Ei odoteta siihen asti, että joku kuolee, Eaton päätti kirjoituksensa.

Juttua päivitetty kello 15.58: Lisätty video kolarista.

Ilta Sanoma
dimanche 3 juillet 2022 16:40:00 Categories: Formula 1 Ilta Sanoma

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.