Ilta Sanoma

Marigold IceUnity vei muodostelmaluistelun SM-hopeaa ja MM-paikan.

Helsinki Rockettes keräsi parhaat pisteet Tampereella käydyissä muodostelmaluistelun SM-kisoissa.

Helsinki Rockettes keräsi parhaat pisteet Tampereella käydyissä muodostelmaluistelun SM-kisoissa. Kuva: Mika Kylmäniemi / Lehtikuva

Helsingin Taitoluisteluklubin Helsinki Rockettes voitti neljännen kerran peräkkäin muodostelmaluistelun Suomen mestaruuden. Joukkue johti kilpailua lauantain lyhytohjelman jälkeen ja piti kärkipaikkansa sunnuntain vapaaohjelman kaatumisesta huolimatta.

-?Jännitys näkyi suorituksessa, mutta nyt tuntuu tosi hyvältä. Harjoittelemme kovaa ja sitä kautta olemme parhaita silloin, kun se on tärkeintä, Rockettes-kapteeni Nona Vihma analysoi.

Rockettes sai ohjelmistaan yhteensä 229,04 pistettä. Hopealle ylsi Helsingin Luistelijoiden Marigold IceUnity, joka keräsi 226,93 pistettä. Yllätyspronssia Tampereen jäähallissa nappasi SM-kilpailujen ensikertalainen, Kaarinan Taitoluistelijoiden Dream Edges.

SM-kilpailuilla oli kenties suurempi merkitys kuin aiemmin, sillä viikonloppuna ratkaistiin, mitkä kaksi joukkuetta lähtee kahden vuoden koronatauon jälkeen edustamaan Suomea lajin MM-kilpailuihin.

Suomen Taitoluisteluliiton valintakriteerit lupasivat maapaikan SM-kilpailujen voittajalle sekä joukkueelle, jonka tämän kauden kahden parhaan tuloksen keskiarvo ja SM-pisteiden summa on korkein. Tämän vertailun perusteella hopeajoukkue Marigold pääsee Rockettesin rinnalla MM-jäille.

-?MM-paikka lämmittää mieltä. Ei ole ollut helpoin kausi, mutta olemme uskoneet, että kova työ palkitaan, joukkueen kapteeni Tessa Tamminen iloitsi.

Kun venäläiset, jotka ovat olleet suomalaisten pahimpia haastajia MM-näyttämöllä, eivät saa Kansainvälisen luisteluliitto ISU:n määräyksen mukaan osallistua, lienee vuoden 2019 pronssimitalisti Rockettes suurin kultasuosikki.

-?Mitään paineita ei kannata ottaa taakaksi. Tänään jäi vähän hampaankoloon, mikä lisää motivaatiota harjoitella tulevaa varten, valmentaja Kaisa Arrateig mietti.

Tällä kaudella vahvasti luistellut Helsingfors Skridskoklubbin Team Unique epäonnistui lauantain lyhytohjelmassa, kun yksi luistelija kaatui. Vapaaohjelmakaan ei mennyt putkeen, ja joukkue jäi mitalien ulkopuolelle.

Lue lisää: Emmi Peltonen, 22, kertoi iloisia uutisia - "Eiköhän hyvä tule!"

Junioreiden sarjassa HL:n Musketeers sekä HTK:n Team Fintastic varmistivat omat MM-paikkansa jo tammikuussa. SM-kilpailuissa Fintastic vei pidemmän korren pistein 203,52. Musketeers oli toinen ja HSK:n Team Mystique kolmas.

Kisat olivat jättipotti HTK:lle. Rockettesin ja Fintasticin tupla täydensi Finettesin noviisisarjan voiton lauantailta.

Muodostelmaluistelun MM-kilpailut käydään Kanadan Hamiltonissa 7.-9. huhtikuuta. Junioreissa MM-mitalit ratkotaan jo kahden viikon kuluttua Innsbruckissa Itävallassa 17.-19. maaliskuuta.

Ilta Sanoma
dimanche 6 mars 2022 21:51:00 Categories: Ilta Sanoma Taitoluistelu

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.