Ilta Sanoma

Matti Suur-Hamari, 35, voitti uransa neljännen maailmanmestaruuden. Hetki oli tunteikas monin tavoin.

Matti Suur-Hamari voitti uransa neljännen maailmanmestaruuden. Hän on voittanut urallaan myös lumilautacrossin olympiakultaa ja banked slalomin olympiapronssia.

Matti Suur-Hamari voitti uransa neljännen maailmanmestaruuden. Hän on voittanut urallaan myös lumilautacrossin olympiakultaa ja banked slalomin olympiapronssia. Kuva: Harri Kapustamäki / Lehtikuva

Matti Suur-Hamari voitti perjantaina paralumilautacrossin maailmanmestaruuden Norjan Lillehammerissa. Suur-Hamari oli torstain karsintojen nopein, ja myös perjantain finaalissa hän oli ykkönen.

Suur-Hamarin finaalilaskun aika oli 57,90. Hopealle laski Australian Ben Tudhope ja pronssille Yhdysvaltain Evan Strong. Suur-Hamari oli maalissa 0,37 sekuntia ennen Tudhopea. MM-kulta on Suur-Hamarille uran neljäs. Vuonna 2018 hän voitti kultaa Pyeongchang paralympialaisten lumilautacrossissa ja ylsi pronssille banked slalomissa.

- Tänään osui nappiin. Oli pirun hyvä päivä ja meni niin kuin suunniteltiinkin. Eilinen antoi osviittaa, että kulkee ja treeneissäkin on kulkenut hyvin. Oli aika helppo rata ja paljon liukupätkää, mikä teki tästä aika voitelukisan. Tiedettiin kuitenkin meidän tiimillä, että ollaan vahvoilla ja muut on kusessa kun niillä ei ole Haukkalan Juhaa (joukkueen voiteilja), Suur-Hamari, 35, kommentoi Lumilautaliiton tiedotteessa.

- Hieno finaali oli ja hienoa oli saada maailmanmestaruus kotiin, Suur-Hamari jatkoi.

Maailmanmestaruus oli Suur-Hamarille myös tunteikas.

- Nyt MM-mitaleja on neljä kappaletta kaiken kaikkiaan, ja oli hieno ja tunteellinen hetki maaliviivalla. Kyllä siinä valmentaja Wendelin (Mikko) ja vanha tiimikaveri Bibian (Mentel) tulivat mieleen. Ja se fakta, että perhe on ruutujen ääressä kotona ja kolme kuukautta vanha poika seuraamassa. Vaikka hän ei varmaan mitään siitä vielä ymmärräkään, niin iskälle oli tärkeä juttu, että poika oli katsomassa. Se laittoi vähän tunteelliseksi, Suur-Hamari kertoi.

- Kyllä yritettiin Maamme-laulua laulaa, mutta tuli vähän pala kurkkuun. Mutta se on hyvä niin. Vielä kulkee, ja kun tippaa tulee linssiin, niin tietää, että tämä vielä merkkaa paljon mulle, Suur-Hamari kuvaili.

Lumilautaliitto kertoo, että Suur-Hamarin valmentaja Mikko Wendelin menehtyi vuonna 2019 ja joukkuekaveri Bibian Mentel viime vuonna.

Suur-Hamarilla on edessään vielä yksi maailmancupin kilpailu ennen Pekingin paralympialaisia.

Ilta Sanoma
vendredi 21 janvier 2022 21:36:00 Categories: Ilta Sanoma Lumilautailu

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.