Ilta Sanoma

Rosa Pohjolainen laski 14. sijalle Schladmingin maailmancupin kisassa.

Rosa Pohjolainen onnistui pujottelun maailmancupissa. Kuva on arkistokuva Levin osakilpailusta.

Rosa Pohjolainen onnistui pujottelun maailmancupissa. Kuva on arkistokuva Levin osakilpailusta. Kuva: Jussi Nukari / Lehtikuva

Alppihiihtäjä Rosa Pohjolainen ylsi uransa parhaaseen sijoitukseen naisten maailmancupissa, kun hän oli Itävallan Schladmingissa pujottelukisan 14:s. 18-vuotias Pohjolainen hävisi voittaneelle Yhdysvaltain Mikaela Shiffrinille 1,92 sekuntia.

Pohjolaisen aiempi paras maailmancup-sijoitus oli viime marraskuulta Kittilän Levin pujottelun 24. sija.

Pohjolaisen tietä hyvään loppusijoitukseen toisella kierroksella silotti kuuden laskijan ulosajo.

Edellisen kerran suomalaisnainen oli Pohjolaista korkeammalla sijalla pujottelun maailmancupin kisassa maaliskuussa 2014, jolloin Tanja Poutiainen laski 12. sijalle Åressa.

Schladmingissa toiseksi sijoittui Shiffrinille 0,15 sekuntia hävinnyt Slovakian Petra Vlhova, joka varmisti pujottelucupin voiton. Kolmas oli Saksan Lena Dürr (-0,93).

Shiffrinille voitto oli pujottelun maailmancupissa kautta aikojen ennätyksellisesti 47:s.

Ilta Sanoma
mercredi 12 janvier 2022 00:54:00 Categories: Alppihiihto Ilta Sanoma

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.