Ilta Sanoma

Iivo Niskanen tyrmistyi kuullessaan, että hänestä ollaan kirjoittamassa kirjaa. Pekingin olympiasankari pitää projektia rimanalituksena. Kustantaja muutti saman tien kirjan nimeä.

Pekingissä jo kolmannen olympiavoittonsa napannut Iivo Niskanen tyrmistyi kuullessaan, että hänen selkänsä takana on alettu puuhata kirjaprojektia.

Pekingissä jo kolmannen olympiavoittonsa napannut Iivo Niskanen tyrmistyi kuullessaan, että hänen selkänsä takana on alettu puuhata kirjaprojektia. Kuva: Zuma Press

Pekingissä helmikuussa jo kolmannen olympiakultansa hiihtänyt Iivo Niskanen yllättyi, kun Ilta-Sanomat viime viikonloppuna kysyi häneltä Readme.fi-kystantamon kirjahankkeesta Iivo - koko tarina. Elokuussa ilmestyvää, tietokirjailija Kalle Virtapohjan kirjoittamaa teostaennakkomarkkinoitiin kustantamon verkkosivuilla kyseisellä nimellä.

Nimi antoi ymmärtää kuin kyse olisi Iivo Niskasen elämäkerrasta. Kun Ilta-Sanomat tiedusteli Niskaselta kirjahankkeesta, tämä totesi kuulevansa asiasta ensimmäistä kertaa ja olevansa haluton kommentoimaan enempää.

Mutta kun Niskanen alkuviikosta oli tutustunut lähemmin Bonnierin omistaman, runsaasti urheilukirjoja julkaisseen kustantamon projektiin, ääni kellossa muuttui täysin. Kolminkertainen Vuoden urheilija latasi keskiviikkona Ilta-Sanomille suorat sanat kirjahankkeesta, jonka koki selkänsä takana vehkeilemiseksi.

- Kirjan nimi on Iivo - koko tarina, mikä on hyvin harhaanjohtavaa. Minua, valmentajaani Ollia (Ohtonen), perhettäni tai minua lähellä olevia ihmisiä ei ole tähän haastateltu.

Lue lisää: Supertähden selän takana valmisteltu hanke yllätti Iivo Niskasen täysin - "En ole kuullutkaan"

Readme.fi:n kustantajan Ari Sahasen mukaan urheilijaan oli tarkoitus olla yhteydessä jossain vaiheessa kirjantekoa. Sahanen korosti, että kirjasta ei kustantamossa suunniteltu perinteistä elämäkertaa, jonka tekemiseen Niskanen tiiviisti osallistuisi.

Readme.fi on aiemmin julkaissut ilman päähenkilön myötävaikutusta tehtyjä kirjoja mm. Jari Litmasesta, Teemu Pukista ja Kimi Räikkösestä. Tällaisia, alan kielellä autorisoimattomia elämäkertoja ilmestyy ulkomailla runsaasti.

Aiemmin readme.fi on julkaissut autorisoimattoman elämäkerran mm. jalkapallolegenda Jari Litmasesta.

Aiemmin readme.fi on julkaissut autorisoimattoman elämäkerran mm. jalkapallolegenda Jari Litmasesta. Kuva: Stringer .

- Ei ilmeisesti ole ensimmäinen tämänkaltainen projekti kyseiseltä kustantamolta. Mielipiteeni on, että aikamoinen rimanalitus ja kuluttajana odottelisin sitä oikeaa "koko tarinaa" eli elämäkertaani, Niskanen lataa.

Hän muistuttaa uransa olevan vielä jopa puolenkymmentä vuotta keskeneräinen.

- Uusia lukuja tehtaillaan vielä vuosia.

Lue lisää: Iivo Niskanen ja Kalle Rovanperä julkaisivat merkittävän uutisen - "Saadaan tekeminen uudelle tasolle"

Niskasen kaupalliseen nimenkäyttöön liittyviä immateriaalioikeuksia valvoo hänen uusi manageriyhtiönsä TMG Management Oy. Sen toimitusjohtaja-pääomistaja Miro Rousku oli alkuviikosta yhteydessä kustantamoon ja esitti sille näkemyksensä tulevasta kirjasta.

Kustantamon reaktio Niskasen närkästykseen ja tämän managerin yhteydenottoon oli nopea. Jo keskiviikkona iltapäivällä Virtapohjan kirjaa markkinoitiin Readme.fi:n verkkosivuilla uudella nimellä Kirjoituksia IIVON urasta ja hiihdosta.

Kustantaja Ari Sahasen mukaan päätös syntyi keskiviikkona.

- Haluttiin entisestään selventää sitä, ettei kyse ole Iivon elämäkerrasta sellaisessa katsannossa, että hän olisi itse sen tekoon osallistunut. Uusi nimi alleviivaa sitä vahvasti. Kerromme hänen tarinansa muita lähteitä hyödyntäen.

Lue lisää: Iivo Niskasen kiihkeä reaktio puri saman tien - "Haluttiin selventää"

Vaikka menettely on suututtanut kirjan päähenkilön, juridisesti Readme.fi ei tee mitään laitonta. Suomessa on perustuslaillinen sananvapaus, eikä esimerkiksi kirjahankkeesta tarvitse informoida kohdehenkilöitä etukäteen.

Suomessa tyypillisin urheilijaelämäkerran muoto on niin sanottu autorisoitu kirja, joka tehdään tiiviissä yhteistyössä kustantamon, urheilijan ja kirjoittajan kesken. Kirjan tulonjaosta - joka yleensä perustuu pääasiassa myyntiin - sovitaan erillisellä sopimuksella.

Readme.fi:n hankkeesta Niskanen taas ei hyödy kaupallisesti mitään.

Ilta Sanoma
mercredi 11 mai 2022 17:41:00 Categories: Ilta Sanoma Maastohiihto

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.