Ilta Sanoma

Johann André Forfangin koronatartunnasta uutisoi Dagbladet.

Johann André Forfang kuvattuna Puolan Zakopanessa tammikuussa.

Johann André Forfang kuvattuna Puolan Zakopanessa tammikuussa. Kuva: Zuma

Mäkihyppääjä Johann André Forfang on antanut positiivisen koronanäytteen, minkä seurauksena hänen olympiamatkansa Pekingiin on vaarassa peruuntua. Asiasta uutisoi perjantaina Dagbladet.

26-vuotias norjalaishyppääjä kertoi lehdelle kärsivänsä vain lievistä oireista. Hänet on asetettu karanteeniin.

- Aika kertoo sen, vaikuttaako tämä olympialaisiin. Minun täytyy antaa negatiivinen testi ennen Kiinaan saapumista, Forfang viestitti Dagbladetille.

Norjalaishyppääjän pelko ei ole katteeton.

Olympiakomitean ylilääkärin Maarit Valtonen totesi viime viikolla IS:lle, että Kiinan viranomaiset vaativat tuoreen (alle 30 vuorokautta ennen olympiamatkaa todetun) koronatartunnan jälkeen yhteensä neljä negatiivista tulosta PCR-testeistä. Muilta vaaditaan kaksi negatiivista testiä.

Lue lisää: Tuore tutkimus väläytti uutta tietoa omikronista - suomalais­lääkäri kertoo, mistä on kyse

Lue lisää: Millainen riski kaupassakäynti on koronatartunnan kannalta? Näin UKK-instituutin johtaja kommentoi

Forfang kuului joukkuemäen olympiakultaa Pyeongchangissa 2018 juhlineeseen joukkueeseen ja voitti samoissa kisoissa normaalimäen henkilökohtaista olympiahopeaa.

Lisäksi hän on juhlinut kolmea lentomäen joukkuemaailmanmestaruutta ja joukkuemäen MM-hopeaa.

Forfang ajautui kohun keskelle tammikuun alussa haukuttuaan Therese Johaugia "dopingista kärynneeksi pikkulajin urheilijaksi". Mäkimies pahoitteli myöhemmin sanomisiaan.

Ilta Sanoma
vendredi 21 janvier 2022 13:29:00 Categories: Ilta Sanoma Mäkihyppy

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.