Ilta Sanoma

Mika Kojonkoskella on kysyntää Puolassa, mutta hän on kiinnostunut myös suomalaisten valmennuksesta.

Mika Kojonkoski on tehnyt pitkän uran mäkihypyssä.

Mika Kojonkoski on tehnyt pitkän uran mäkihypyssä. Kuva: Antti Hämäläinen / IS

Mika Kojonkoski on tällä hetkellä kuuma nimi mäkihyppymaailmassa. Ilta-Sanomien tietojen mukaan ainakin neljä eri maata on lähestynyt suomalaisvalmentajaa. Kojonkosken nimi on ollut esillä Puolassa, jossa hänet on nostettu yhdeksi ehdokkaaksi, joka korvaisi nykyisen päävalmentaja Michaal Dolezalin.

-?En nyt ota kantaa spekulaatioihin, koska haluan rauhoittaa tilanteen olympialaisten ajaksi, Kojonkoski painottaa.

Kojonkoski toimii kansainvälisen hiihtoliiton FIS:n mäkikomitean puheenjohtajana, joten jo toimensa puolesta hänen ei olisi korrektia lähteä ravistelemaan pakkaa olympialaisten alla.

-?Sen voin sanoa, että yhteydenottoja on ollut useita, Kojonkoski myöntää maita mainitsematta.

Puolassa Kojonkosken nimellä on spekuloitu jo muutama viikko ja maan urheilun ykkösmedia sport.pl nosti Kojonkosken nimen esille julkiseen keskusteluun. Sen jälkeen suomalaisen puhelin on soinut ahkeraan. Soittoja on tullut myös Puolasta.

Puolan maajoukkueen menestys on tällä kaudella ollut umpisurkeaa. Kauden 15:ssa kilpailussa vain yksi puolalainen on yltänyt palkintopallille ja kolme muuta kymmenen parhaan joukkoon. Viime kaudella puolalaiset saavuttivat neljä voittoa sekä seitsemän kakkos- ja kolmmosijaa ja olivat kymmenen parhaan joukossa vielä 36 kertaa.

Pudotus on ollut huima ja Dolezalin paikka on liipasimella. Jotain ongelmista kertoo sekin, että maailmancupin paras puolalainen on sijalla 20 oleva Kamil Stoch.

-?Valmentajakuviot alkavat selkiytyä olympialaisten jälkeen. Keskityn nyt itsekin kisojen seuraamiseen, Kojonkoski painottaa.

Mestarivalmentaja kuitenkin myöntää, että valmennuksen palo on syttynyt hänessä uusiin liekkeihin.

-?Kun otin vastaan Kiina-projektin, ajattelin että tämä on valmentajanurani päätepiste.

-?Työskentely täysin lajin ulkopuolelta tulleiden urheilijoiden kanssa, heidän nostamisensa maailmancupin tason hyppääjiksi, sytytti kuitenkin myös minut.

-?Valitettavasti se projekti päättyi ennen aikojaan, mutta nyt olen miettinyt vakavasti paluuta valmennuksen pariin.

Kojonkosken meriitit ovat häikäisevät. Kun hän aloitti Itävallan päävalmentajana 1998, olivat maan hyppääjät kyykänneet maailmancupissa. Kauden aikana kymmenen parhaan joukkoon oli hypätty 26 kertaa. Kojonkosken ensimmäisen kauden jälkeen saldo oli jo huikeat 47 kertaa.

-?Tuplasimme menestyksen käytännössä samoilla urheilijoilla. Siitä startista jäi hyvä maku, Kojonkoski myöntää.

Sama tahti jatkui Suomessa. Janne Ahonen hyppäsi kaudella 1998-1999 maailmancupissa 13 kertaa palkintopallille, kukaan muu suomalainen ei kertaakaan. Sitten valmennustehtäviin tuli Kojonkoski ja seuraavalla kaudella suomalaiset metsästivät 27 palkintopallisijaa, niistä Ahosen nimiin kirjattiin 19.

-?Saimme luotua leveyttä Jannen ympärille ja mäkihyppy oli muutenkin kovassa suosiossa.

Kenties vakuuttavimman näytön Kojonkoski antoi siirtyessään Norjaan keväällä 2002. Päättyneellä kaudella kukaan norjalainen ei ollut noussut palkintopallille ja kymmenen parhaankin joukkoon norjalaiset olivat päässeet vain kaksi kertaa.

Kojonkosken ensimmäinen vuosi toi norjalaisille heti kahdeksan palkintosijoitusta ja 36 sijoitusta kymmenen parhaan joukkoon.

-?Lähdin rakentamaan Norjaan kokonaan uutta systeemiä ja sen hedelmiä poimittiin jatkossa. Norjalaisten päävalmentajana saalistin kaikkiaan 22 olympia- ja MM-mitalia, Kojonkoski kertoo pientä ylpeyttä äänessään.

Työn jälki oli Norjassa niin kovaa, että kun Kojonkoski ilmoitti 2011 lopettavansa Norjan päävalmentajan tehtävät, tarjosi Norjan olympiakomitea hänelle maan Olympiatoppenissa kakkosmiehen virkaa.

- Olin ollut silloin tien päällä niin pitkään, että halusin palata kotiin perheen luokse.

Nyt polte on palannut. Vielä on epäselvää, lähteekö Kojonkoski tekemään vielä yhden keikan ulkomaille, vai ottaako hän käsiinsä suomalaisen mäkihypyn ohjat.

-?Tietysti suomalaisen mäkihypyn parissa työskenteleminen kiinnostaisi, mutta katsotaan nyt rauhassa olympialaiset.

Janne Väätäisen pesti Suomen maajoukkueen päävalmentajana päättyy tähän kevääseen ja SM-kisojen yhteydessä hän kertoi Ilta-Sanomille harkitsevansa vakavasti vetäytymistä perheensä pariin Japaniin.

-?Minulle syntyi juuri lapsi ja pakko myöntää, että etäyhteydellä hänen kehityksensä seuraaminen ottaa joskus koville, Väätäinen myönsi.

Lue lisää: Suomi on historiallisen surkeassa tilanteessa - olympiavoittaja Jani Soininen lataa kylmän tiivistyksen

Kojonkoski ei näe mahdottomana ajatusta lähteä nostamaan suomalaista mäkihyppyä takaisin maailman huipulle.

-?Uskon, että se on pitkässä juoksussa mahdollista. Lajin ympärille täytyy vain saada uskottavat resurssit ja valmennuspuolen miehitys, hän linjaa.

-?Mäkihyppy ei ole mitään ydinfysiikkaa. Suomi on vahvojen yksilöiden maa ja talviurheilu on meillä verissä. Mäkihyppy on yksi osa tuota suomalaista dna:ta.

Ilta Sanoma
mardi 1 février 2022 18:35:00 Categories: Ilta Sanoma Mäkihyppy

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.